Patsaatkin kuolevat

 Alain Resnais ja Chris Marker:  Patsaatkin kuolevat (Les statues meurent aussi), Ranska 1953

”Patsaatkin kuolevat joutui ranskalaisten sensorien käsiin Jean Rouchin vuotta myöhemmän Hullut mestarit -teoksen lailla ja sitä ehdottomammin, itse asiassa niin sitovasti, että elokuvaan on viime aikoihin asti liittynyt esitysrajoituksia. Tätä ei voi ihmetellä.

Aihe ei ole vähäisempi kuin eurooppalaisten kontakti afrikkalaisten kanssa. Onnistuin näkemään elokuvan ensi kerran 1960-luvulla, ja se sai mielessäni eräänlaisen peruselokuvan aseman: kolmas maailma elokuvan kielellä. Alkuperäistaide oli elämän kanssa jakamaton mysteeri, kolonisoidussa muodossaan siitä tuli elämästä erotettu kauppatavara – ”kun taiteilija ei enää osaa tarttua olennaiseen, hän turvautuu näköisyyteen”.

Kameran edessä on myös murhenäytelmä: alkuperäisväestön taistelu ajan yössä on jättänyt todisteiksi vain joitain naarmuisia jäänteitä. Kuten Chris Markerin hienossa tekstissä tiivistetään: 'Esine on kuollut, kun sitä tarkkaileva elävä silmä on kadonnut. Ja kun me olemme kadonneet, meidän esineemme joutuvat sinne minne me lähetämme mustaihoisten esineet: museoon.'”

Peter von Bagh

Alain Resnais'n ja Chris Markerin merkkiteos on tutkielma mustan Afrikan taiteesta ja tuhon tiestä sen joutuessa kontaktiin länsimaisen kolonialismin kanssa.

Peter von Bagh esittelee elokuvan: katso video alla.