YLE Teema

 

Teemalauantai

20.2. Teemalauantai: Matti Ijäs

Julkaistu maanantaina 07.12.2009 0 kommenttia 439 suositusta

Lakonisen huumorin mestarille omistetussa teemaillassa nähdään Ijäksen henkilökuva sekä elokuvat Katsastus ja Haaveiden kehä.

60-vuotissyntymäpäivä (25.2.) on erinomainen syy juhlia suomalaisen miehen kuvaajana ihailtua, naistenkin rakastamaa ohjaaja Matti Ijästä.

Ijäs on tehnyt pitkän uran televisiossa. Hän aloitti lasten- ja nuortenelokuvilla ja loi vähitellen oman tunnistettavan elokuvakielen. On syntynyt jopa käsite ”ijäsmäinen elokuva”, jossa lakoninen huumori yhdistyy vinoon surumielisyyteen. Esimerkiksi Katsastus nauttii sellaista kulttimainetta, että siitä järjestettiin viime kesänä Sodankylän filmijuhlien yössä elokuvakaraoke!

Ijäkselle omistetun Teemalauantain avaa Juha Lehtolan ohjaama uusi dokumentti Suomalainen elokuvaohjaaja: Matti Ijäs, jossa pääsemme seuraamaan Ijästä itseään työssä, vapaalla sekä lempiharrastuksensa nukkumisen parissa. Dokumentissa seurataan myös syksyllä valmistuvan Enon opetukset -tv-elokuvan kuvauksia.

Illan elokuvat ovat Katsastus ja Haaveiden kehä: tonen on tehty televisioon, toinen valkokankaalle, välissä on 14 vuotta, molemmissa hurmaa antisankarina Sulevi Peltola.

Joni Skiftesvikin novelleihin perustuva Katsastus sai ensiesityksensä YLE TV1:ssä vuonna 1988. Se on komedia kolmen suomalaisen miehen vanhenemisesta ja viimeisestä uhosta tilanteessa, jossa mennyt on jätettävä ja uusi aloitettava. Tapahtumien keskipisteessä ovat pohjoisen pikkukaupungin häät - ja auton katsastus. Miehet ovat Viltteri, Öövini ja Junnu. Viltterin morsian Mallu on viimeisillään raskaana.

Katsastus esitetään uutena, alkuperäiseltä filmiltä restauroituna kopiona.

Haaveiden kehä on pieni, korttelin kokoinen yhteisökuvaus nyrkkeilymaailman liepeiltä. Se kertoo, kuinka sattuma ja oikku rakentavat usein ihmisten kohtaloita enemmän kuin heidän tahtonsa ja järkensä. Se on elokuva suuresta rakkaudesta, sattumasta ja oikusta, siitä miten luonnonvoimaisesti menneisyys elää meissä ja kuinka oikukkaasti se voi nostaa päätään ja suistaa meidät raiteilta.

Yksinhuoltajaisä (Sulevi Peltola), entinen piirisarjan mestari, vanha ja äreä toteemi valmentaa pojistaan nyrkkeilijöitä. Hän elää poikiensa kautta ja nyrkkeilystä on tullut hänelle kokonainen kohtalo, kehä, josta ei pääse ulos. Syyt yksinäisyyteen ovat miehen menneisyydessä, josta hän ei halua tietää mitään. Kun juhlaturnauksen aattona isän unelmien täyttymys Jamppa (Petteri Summanen) palaa salaa Hollannin kehistä kotiin mieli kallellaan tietämättä itsekään, onko lopettanut nyrkkeilyuransa vai ei, alkaa isälle paljastua, että kaikki, mihin hän on satsannut, on tuuleen kirjoitettua. Vielä kun vuosia sitten koettu lyhyt onnenhetki kävelee salaperäisen naisen muodossa miestä vastaan, on tilinteon aika.

Vuonna 2002 valmistuneen Haaveiden kehän ovat käsikirjoittaneet Matti Ijäs ja Heikki Reivilä. Elokuva toi Jussi-palkinnot Sulevi Peltolalle miespääosasta, Jaana Järviselle naissivuosasta ja Eero Ojaselle musiikista.

 

Lue myös Juha Lehtolan blogi: Ohjaajan sana ohjaajasta

Matti Ijäs Elävässä arkistossa

Lisätietoa ohjelmasta

Suomalainen elokuvaohjaaja: Matti Ijäs. Ohjaus Juha Lehtola, haastattelut ja tuotanto Marjaana Mykkänen, YLE Kulttuuri 2010.

Katsastus. O: Matti Ijäs. N: Markku Maalismaa, Sulevi Peltola, Vesa Vierikko, Kaija Pakarinen, Taneli Mäkelä, Tuula Nyman. Tuotanto YLE/TV1 Teatteritoimitus, 1988.

Haaveiden kehä. O: Matti Ijäs. N: Sulevi Peltola, Petteri Summanen, Antti Litja, Rea Mauranen, Mikko Alanko, Jaana Järvinen, Taneli Mäkelä, Jussi Lampi ja Anna-Leena Sipilä. Tuotanto Dada-filmi Oy yhteistyössä YLE Yhteistuotantojen kanssa, 2002.

Suosittele439 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

TV-arkiston Matti Ijäs -sarja alkaa

Ohjaaja-käsikirjoittaja Matti Ijäksen omintakeinen tyyli on vuosien saatossa muuttunut tavaramerkiksi, jonka fanit tunnistavat jo ensimmäisistä minuuteista. TV-arkisto juhlii 60 vuotta täyttävää Ijästä seitsemän ohjelman kokonaisuudella.

Kaksi Ijäksen lämmintä koko perheen elokuvaa

Muni, maailmani muni kertoo Einari-pojasta ja kanasta, jonka munittaminen vaatii yllättäviä ponnistuksia. Minä, siili ja trumpetti taas kertoo Ailu-pojasta , joka joutuu isän työmatkan myötä eroon tutuista kaveriympyröistä koko kesäksi.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook