YLE Teema

 

Teemalauantai

2.1.Teemalauantai: Laila Kinnunen

Julkaistu tiistaina 17.11.2009 0 kommenttia 364 suositusta

Koko ilta Laila Kinnusen seurassa!

Vuoden ensimmäinen Teemalauantai on omistettu Laila Kinnuselle (1939-2000). Suomen suosituimpiin iskelmätähtiin kuuluneen kielitaitoisen, tyylitajuisen ja poikkeuksellisen monipuolisen laulajan syntymästä tuli viime marraskuussa kuluneeksi 70 vuotta.

Illan aikana nähdään kaksiosainen tv-show À la Laila vuodelta 1967, kooste Kuukauden suosituista, pitkä elokuva Nuoruus vauhdissa sekä Lailan ensiesiintyminen televisiossa lyhytelokuvassa Jazzia vanhassa talossa.

Laila Kinnunen voitti iskelmälaulun SM-kisat Helsingissä vuonna 1955. Ensimmäisen levytyksensä hän teki 17-vuotiaana; Lazzarella (1957) nosti hänet levytähtien kärkijoukkoon Annikki Tähden, Brita Koivusen ja Olavi Virran rinnalle. Kinnusen ohjelmisto koostui jazziskelmistä, italialaisista hiteistä, bossa novasta, ikivihreistä ja musikaalisävelmistä. Keikoilla hän esitti jazzpainotteisempaa ohjelmaa kuin levyillä.

Laila Kinnunen oli mukana neljässä musiikkipitoisessa elokuvassa: Suuri sävelparaati (1959), Iskelmäkaruselli pyörii (1960), Nuoruus vauhdissa (1961) ja Lauantaileikit (1963). Hän loi merkittävän uran myös televisiossa. Yleisölle parhaiten ovat jääneet mieleen Jukka Virtasen, Aarre Elon ja Matti Kuuslan eli VEK-kolmikon tekemät musiikkiohjelmat Risteysasema (1962), Sisarukset (1962), Hymy (1963) ja Rahaa (1963), sekä Riitta Degerholmin kaksiosainen musiikkidokumentti À la Laila (1967). Kinnunen emännöi myös ohjelmaa Kuukauden suositut 1960-luvun puolivälissä. 

21.00 À la Laila
Osa 1. Laila Kinnunen ja Erkki Melakosken orkesteri esittävät 60-luvun suosikkisävelmiä. Ohjelma on valmistunut vuonna 1967.

21.25 À la Laila
Osa 2. Laila Kinnunen ja Erkki Melakosken orkesteri esittävät 60-luvun suosikkisävelmiä.

21.50 Nuoruus vauhdissa
"Kevyt kesäkeitto musiikkihöystein", elokuva neljästä nuoresta musiikin, tv-mainonnan, moottoripyöräilyn ja rakkauden maailmoissa. 1960-luvun alun suosittujen iskelmäelokuvien tyylipuhdas edustaja kuvattiin kesäisessä Helsingissä Sovcolor-väreissä, vetonauloinaan laulavat nuorisoidolit Laila ja Lasse. Laila Kinnunen esittää elokuvassa muun muassa kappaleet Tulipunaruusut, Savukuva ja Bää bää karitsa.

Ohjaus Valentin Vaala, 1961. Näyttelijät Lasse Liemola, Laila Kinnunen, Anja Haahdenmaa, Rami Sarmasto, Oiva Sala, Senni Nieminen ja Hilkka Helinä.

23.05 Kuukauden suositut, Osat 1-3
TV-arkisto on koonnut kolme paketillista Lailan esityksiä Kuukauden suositut- ja Eilispäivän iskelmä -ohjelmien materiaalinauhoilta vuosilta 1965-67. Laila Kinnusta säestää Erkki Melakosken orkesteri. Joidenkin esitysten kohdalla kuvassa on voimakasta häiriötä, mutta esitysten laatua ei voi moittia.

Osa 1: Laila Kinnunen laulaa laulut Goodbye Charlie, Jos itken, jos nauran, Ferry Cross the Mersey, You've Lost that Loving Feeling, Kun hämärtää, Girl Don't Come ja Goldfinger. Vierailevana solistina on Kari Fall, joka laulaa laulun Where the Four Winds Blow.

Osa 2: Laila Kinnunen esittää laulut Liian helposti sinuun rakastuin, Monicas vals, Hymy, kukka, rakkaus, Hunajainen, Sha-la-laa, I Get a Kick out of You, Paha tyttö, Ei ajatella huomispäivää ja Yeh, yeh. Vierailijana on amerikkalaistähti Little Ray, jonka kanssa Laila esittää dueton Save Your Heart for Me.

Osa 3: Laila Kinnunen esittää laulut Baby Love, In My Imagination, Niin on, Yesterday, Il mondo, Hernando's Hideaway, Kaiken saan, Soon, I'll Never Find Another You ja Maailmain.

00.20 Jazzia vanhassa talossa
Laila Kinnunen laulaa Jaakko Salo Modern Bandin säestyksellä jazzia legendaarisessa Mäyränkolossa Helsingin Albertinkadulla vuonna 1961.

Jazzia vanhassa talossa on television ensimmäisiä musiikkiohjelmia. Jälkipolville se säilyi koska se kuvattiin filmille. Osmo Harkimon ohjaama lyhytelokuva sisältää kaunista yöllistä kuvaa Helsingistä. Kameran linssiin ovat osuneet niin Kaivopiha kuin elokuvateattereiden mainosvalot. Itse jazz soi vanhassa puutalossa Helsingissä Albertinkatu 20:ssä, legendaarisessa Old House Jazz Clubissa eli Mäyränkolossa.

Solisteina ovat Laila Kinnunen ja Brita Koivunen. Orkestereina esiintyvät Pekka Mäyrämäki Dixieland Band, jossa soittavat Eddie Mårtensson, Raimo Sarkio, Nalle Nyman, Lasse Mårtensson, Paul Suominen, Pentti Tiensuu ja Pekka Mäyrämäki, sekä Jaakko Salo Modern Band soittajinaan Esko Pajamies, Esa Pethman, Jaakko Salo, Herbert Katz, Erkki Seppä ja Erkki Valaste. Yhtyeet soittavat muun muassa kappaleet Minor Blues, Run for your life, Old House stomp, Riverboat blues ja Tuoll' on mun kultani.

Lisätietoa ohjelmasta

Á la Laila 1-2, Suomi 1967. Ohjaus Riitta Degerholm.

Nuoruus vauhdissa, Suomi 1961. Ohjaus: Valentin Vaala. Näyttelijät: Lasse Liemola, Laila Kinnunen, Anja Haahdenmaa, Rami Sarmasto, Oiva Sala, Senni Nieminen ja Hilkka Helinä. Käsikirjoitus: Usko Kemppi. 71 min.

Laila Kinnusen Kuukauden suositut 1-3. Kooste Laila Kinnusen esityksistä 1965-67.

Jazzia vanhassa talossa, Suomi 1961. Ohjaus: Osmo Harkimo. Laulusolistit: Laila Kinnunen ja Brita Koivunen.

Laila Kinnunen Wikipediassa

Suosittele364 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

10.7. Teemalauantai: Vermeer

Teemailta on omistettu hollantilaiselle Johannes Vermeerille, jonka 1600-luvulla maalaamat taulut puhuttelevat ihmeen suorasti nykykatsojaa. Dokumentti lähestyy maalausten mysteeriä, illan elokuvana nähdään Tyttö ja helmikorvakoru.

16.1. Teema goes DocPoint

Parhaita paloja Helsingin dokumenttifestivaalilta: nerokas lyhyt animaatio Valheita, provokatiivinen Afrikka-kuvaus Enjoy Poverty sekä klassikko Aran-saarten mies.

23.1. Teemalauantai: Beatlemania

Kovan päivän teemailta: kaikkien aikojen paras bändi Kremliä valtaamassa, valkokankaalla ja studiossa. Beatles-illassa nähdään Neuvostoliitto beatlemania kourissa, A Hard Day's Night ja The Beatles levystudiossa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook