YLE Teema

 

Suosittelu lisätty!
Kino Suomi

Aurinkotuuli (12)

Julkaistu maanantaina 01.10.2012 0 kommenttia 81 suositusta

torstai 25.10. klo 21.55

Erik Rankamaa on kuollut ja syväjäädytetty vuonna 1970. Lähes 30 vuotta myöhemmin hänet herätetään muuttuneeseen maailmaan.

Huoli maapallon tulevaisuudesta oli hyvin akuutti ja usein toistuva aihe koko 1970-luvun ja vielä 1980-luvun alkupuoliskollakin. Kylmä sota, asevarustelu, nopea autoistuminen, ylikansoittuminen, saasteet: kaikki länsimaisen kulutusyhteiskunnan sivutuotteet yhdistyivät kiristyvään poliittiseen tilanteeseen. Ydinsodan mahdollisuus leijaili puheissa ja kirjoituksissa.

Scifi-elokuvassa Aurinkotuuli (1980) on hypätty valmistumisajasta parikymmentä vuotta eteenpäin: eletään uuden vuosituhannen kynnyksellä, vuodessa 1999. Kuolleena syväjäädytyksessä maannut Erik sulatetaan, jotta hänen kauttaan voitaisiin nähdä maailman tila. 1990-luvun loppu on synkkä. Ilma on saastunutta, sateet vaarallisia, säteilyn aiheuttama leukemia yleistä.

Timo Linnasalon pohdiskeleva ja vakava elokuva virittää ajatuksia olemassaolosta, elämän rajallisuudesta ja tulevaisuudesta. Valmistumisaikanaan sitä arvioitiin kunnianhimoiseksi, mutta hitaaksi ja jähmeäksi. Suomalainen science fiction -elokuva onkin ollut lähes kauttaaltaan ankaraa ja vakavaa ennen 2000-luvun Star Wreck -seikkailuja.

Linnasalon ohjaajanura pitää tähän mennessä sisällään kuusi pitkää elokuvaa, joista esikoiselokuva Vartioitu kylä 1944 (1978) nähdään Teeman Kino Suomessa 29. marraskuuta 2012. Linnasalon elokuvat ovat taiteellisesti kunnianhimoisia ja kirjallisia, eivätkä ne ole saavuttaneet suuren yleisön suosiota. Hänen viimeisin elokuvansa on Eeva-Liisa Mannerin näytelmään perustuva Eros ja Psykhe (1997).

Hyvin vahvasti Aurinkotuulen kaltainen lähtöasetelma on myös televisioelokuvassa Syväjäädytetty opettaja (1971). Ulpu Tolosen ohjaamassa lyhytelokuvassa opettaja sulatetaan ”saastevuonna 2034”, jolloin koko maapallo on hyvin saastunut. Syväjäädytetty opettaja esitetään Teeman Elävässä arkistossa 16.10.2012.

Elokuva on esitetty edellisen kerran televisiossa 31.10.1982.

Pääosassa nähtävä Paavo Piskonen oli 80-luvulla hyvin kysytty näyttelijä, mutta hänen uransa käytännössä päättyi noin vuonna 1990 ja hän kuoli unohdettuna vuonna 2010. Helsingin sanomien juttu Piskosen kuolemasta

Lisätietoa ohjelmasta

Aurinkotuuli, Suomi 1980. O: Timo Linnasalo. N: Paavo Piskonen, Lilga Kovanko, Antti Litja. (12)

Suosittele81 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Elävä arkisto: Tulevaisuus

Huimassa tulevaisuuskatsauksessa tietokone säveltää musiikkia, kaupunkia rakennetaan maan alle ja syväjäädytetty opettaja herätetään saasteiden pilaamaan 2030-luvun maailmaan!

Routasydän (16)

Tuomas Sallisen ohjaamassa tulevaisuuskuvitelmassa Suomi on muuttunut Euroopan syrjäseuduksi, jossa sissi- ja rosvojoukot taistelevat alueellisesta itsenäisyydestä.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook