YLE Teema

 

Tiededokumentti

Ehkäisypilleri

Julkaistu tiistaina 27.03.2012 6 kommenttia 162 suositusta

sunnuntai 24.3. klo 15.15

Ensimmäinen ehkäisypilleri ilmestyi Yhdysvalloissa markkinoille vuonna 1960. Yhtäkkiä vuosisatoja kestäneet kristilliset seksuaaliset arvot ja tavat laitettiin koetukselle – humaaneista arvoista puhumattakaan.

Nykyään ehkäisypilleri on maailman laajimmin käytetty lääke: se kuuluu yli sadan miljoonan naisen arkipäivään ympäri maailmaa, mikä tekee siitä myös tärkeän tuotteen lääkeyrityksille. Erilaisia versioita tuotteesta tulee markkinoille kiihtyvällä nopeudella. ”Kolmannen sukupolven ehkäisypillerit” yrittävät houkutella naisia mainostamalla laihtumista ja muita hyötyjä. Vastustajat kritisoivat ehkäisypillereiden valmistajia huonosta tiedotuksesta riskien suhteen, joita ovat esimerkiksi verisuonitukokset ja embolia. Ehkäisypillerit ovat olleet syynä jopa kuolemiin. Myös ihmisen kautta kulkevan hormonin pelätään saastuttavan juomavettä .

Tiededokumentissa Ehkäisypilleri kerrataan lääkkeen historiaa 50-luvun moraalikeskusteluista 60-luvun seksuaaliseen vallankumoukseen ja aina nykypäivään asti. 50-vuotisella matkallaan ehkäisypilleri on noussut paitsi yhdeksi suurimmista lääketieteellisistä keksinnöistä myös useiden arvokeskustelujen kohteiksi. Millaista tulevaisuutta yhdelle lääketieteen vedenjakajista voidaan povata?

Lisätietoa ohjelmasta

(50 Jahre Pille, Saksa 2010) Tuotanto Arte/ZDF/ORF

Löydä lisää:

seksi, ehkäisy, e-pilleri
Suosittele162 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

Anonyymi

Ei se lääke ole. Jollei hedelmällisyys sitten ole sairaus.

Harmillisin ja haitallisin luonnonvastaisen toiminnan estäjä. Lääketeollisuus kiistää haitat ja vaarat, käyttäjät kyllä ne tunnistaa. Todennäköisesti ihmiset vaan haluaa hyväuskoisesti luottaa pillereiden harmittomuuteen, kun kuitenkin niin yleisesti käytetään. Onhan myös naisia joiden elimistö ei reagoi eikä käyttäjä sairastu. Lievinä esiintyviä oireita ei kaikki käyttäjät edes tunnista, kuten lihominen, haluttomuus, äkeys. Niihin löytyy aina muitakin syitä.

Anonyymi

[quote=Anonyymi]Ei se lääke ole. Jollei hedelmällisyys sitten ole sairaus.

Samaa mieltä kanssasi. Mielestäni kehon omaan hormonitoimintaan ei saisi liiaksi puuttua tai sekoittaa keinotekoisilla hormooneilla. Itse olen muutamaa e-pilleri merkkiä kokeillut ja haittavaikutukset kestivät vielä muutaman kuukauden lopettamisen jälkeen. Ei enää koskaan.

Noista listaamistasi haittavaikutuksista ne ainakin lihoamisen joltain taholta todisti toisin (eli ei pillereistä johtuvaa) ...mutta on siinä olla pakko jotain hämärää, kun todella moni lihoaa aloittaessaan pillerit? Haluttomuus on suurin haitta, mutta eikös pillereiden tarkoitus olekkin ehkäistä? Haluttomuus vaan lisää ehkäisytehoa siis. Luonnollinen halukkuus katoaa kun ei kuukautiskierto toimi oikein - ei ovulaatiota, ei haluja.

Hyvin toimi ainakin tuo aivopesu 70-luvultaa alkaen, kun ajateltiin pillereiden "vapauttavan" naisen lasten saamisen taakasta. Nykyään lasten "tekoa" voidaan lykätä aina yli 35-40-vuotiaaksi, jotta ehditään se omakin elämä elää rauhassa ilman lapsen aiheuttamia kahleita. Jos ei vanhemmiten luonnollinen lasten "tekeminen" onnistu niin on onneksi hedelmöityshoidot olemassa!

"Vapaus" muuttuukin keinotekoisten hormoonien orjuudeksi.

Anonyymi

eiköhän se ole jokaisen oma valinta, miten ehkäisyn hoitaa, vaihtoehtoja onneksi löytyy. mielummin syön tasaisesti pillereitä, kuin käytän jälkeenpäin elimistöä huomattavasti enemmän rasittavia jälkiehkäisyjä tai abortteja. parisuhteessa kätevää kun ei tarvitse liikaa stressata ja huolehtia.

kaikkea uutta vastustavia ja kehitystä kaikesta syyttäviä valittajia nyt näköjään löytyy ihan liikaa.

Anonyymi

Pilleri vie ilon ja halun.

Lainaus 4.11.2000 Keskisuomalaisessa julkaistusta artikkelista.
Gynegologi Marjatta Aito.

E- pilleri on virallisen totuuden mukaan todellinen onnenpilleri Julkisuudelta piilossa käydään silti kiihkeää keskustelua pillereiden vaikutuksesta naisten psyykkeeseen ja tätä kautta myös seksuaalisuuten ja parisuhteeseen.

Vaikuttavatko hormonit mielialaan on vaikea kysymys, jonka koululääketiede on sivuuttanut lähes tyystin.... -En pidä hormoneita niin harmittomina kuin virallnen lääketiede esittää. -Synteettiset hormonit pistävävät kokonaan uusiksi naisen oman hormonijärjestelmän.
Pillereiden syöjiltä otetaan tehokkailla keltahormoneilla naisen oma hormonituotanto pois. Koska oma hormonituotanto tyrehtyy pitää pillereihin lisätä keinotekoista estrogeenia eli etnyyliestradiodolia.

Näiden keinoaineita sisältävien pillereiden syöminen aloitetaan usein jo murrosiässä.
Ei nainen vielä tuolloin tiedä millaista on, kun munasarja toimii hyvin ja kehittyy aikuisiin mittoihin ilman ulkopuolisia aineita.

Pillereiden mahdollisiin sivuvaikutuksiin havahduin, kun vanhimmasta tyttärestäni tuli muutamassa päivässä e-pillereiden syönnin aloittamisen jälkeen todella aggresiivinen tappelunhaluinen raivotar, Kysyin häneltä, että huomaatko mitä pillerit tekevät sinulle? Hän vastasi, että ai juu, luulin vain että olen huonolla tuulella. -Niinhän sinä oletkin, mutta se johtuu todennäköisesti pillereistä. - Kun nuorempi tyttäreni söi pari vuotta pillereitä huomasimme, että huushollisamme asuu nainen, joka ei koskaan hymyile.

Omien havaintojeni mukaan pillereistä tulevia psyykkisiä oireita ovat masennus, ahdistuneisuus paniikkitilat, aggressiot, välinpitämättömyys.

Olen pitkään miettinyt mistä nämä perusilmeettömät nuoret naiset ovat keskuuteemme putkahtaneet? -Sehän tiedetään, että vanhat naiset ovat äkäisiä akkoja, mutta näillä pillereillä teemme nuorista tytöistäkin samanlaisia.
Antamalla nuorille ehkäisypillereitä me teemme heistä hypoestrogeenisiä vaihdevuotisia naisia.
Ongelmana on se, ettei pillereiden nagatiiviusiä vaikutuksia ole juurikaan tutkittu, -Sen todistaminen, että joku oire johtuu keinohormoneista on todella vaikeaa".

Edelläoleva lainaus oli n 10% laajasta lehtiartikkelista
-------------

Netistä löytyy Enga´nnnikelisenä Suomessakin vuonna 2006 esitetty ohjelma Helvetilliset hormonit.

Haku löytyy sanoilla.

dr phil show hormones from hell
------------

Anonyymi

Huonoja kokemuksia e-pillereistä.

Ellit keskusteluissa toimittaja etsi henkilöitä, joilla on ollut huonoja kokemuksia e-pillereistä.
Poistin sähköpostiositteen, koska tämä oli noin kolmisen vuotta sitten keskuslun aiheena usealla eri keskustelufoorumilla

Löytyy netistä haulla > huonoja kokemuksia e-pillereistä <.

Lainaus.

Hei!

Olen toimittaja ja suunnittelen tekeväni juttua e-pillereiden (ym. hormonaalisen ehkäisyn) haittapuolista.

Tarvitsisin haastateltavakseni jonkun henkilön, joka on lopettanut
e-pillereiden syömisen jostain syystä ja kokee muutoksen olleen myönteinen. Jos syöt e-pillereitä ja harkitset lopettamista, ota toki yhteyttä.

Syön itse e-pillereitä nyt neljättä vuotta enkä ole tyytyväinen, mutten myöskään järkevämpää ratkaisua ole keksinyt.

Aihe kiinnostaa minua kovasti ja siitä pitäisi puhua enemmän, varsinkin kun yhä nuoremmat tytö alkavat popsimaan pillereitä.

Lähetä tarinasi mailiosoitteseen xxxxxx xxxxxx.
Haastattelisin mielelläni juttuun vaikka puhelimitse. Juttu voidaan tehdä nimettömänä, jos niin halutaan.

Pysyttelen toistaiseksi mystisen anonyyminä, koska jotkut työtoverit kattoo vähän pahalla sitä, että haastateltavia kalastellaan netistä...
-------------

Anonyymi

TV4 Esitti 11.1.2006 ohjelman" Dr Phil Helvetilliset hormonit".

Dr. Phil halusi kumota ohjelmassa vanhan käsitteen, että vaihdevuosi/ pms oireet alkaisisivat vasta viisikymppisillä naisilla.
Oireista saattavat kärsiä 20-vuotiaat ja vielä nuoremmatkin naiset riippuen määrittelytavasta.

Dr. Philin vaimo Betty oli käynyt 40 lääkärin puheilla ja etsinyt apua lähestyviin vaihdevuosioireisiin. Hän ei ollut tyytyväinen yhdenkään lääkärin ehdotuksiin.
Lopulta hän löysi PMS oireisiin erikoistuneen
>Pre Menstrual Syndrome Treatment Clinic California.<..

Ohjelmassa oli asiantuntijavieraana klinikan perustaja gynekologi Holly Anderson. Klinikalla on hoidettu n 30.000 PMS oireista käsivää naista.

Ohjelmassa oli vieraana pariskunta, jossa 31-vuotias vaimo/ äiti Sarah kärsi voimakkaista vaihdevuosioireista. Kiputilojen ollessa pahimmillaan ei edes morfiinista ollut apua.
Sarah sai hallisemattomia raivokohtauksia ja pyysi Dr. Philiä auttamaan häntä, ennekuin koko perhe hajoaa.

-Aviomie Kerry oli muuttanut pois kotoaan jo kaksi kertaa, mutta palannut takaisin lasten vuoksi. Hän kertoi, että hänen vaimonsa on kaksi viikkoa kuukaudesta, kuin Dr. Jeckyll ja kaksi viikkoa Mrs. Hyde. Juuri kun olen selvinnyt edellisistä "kohtauksista" sama rumba alkaa alusta. Tätä on jatkunut vuosia.

-Dr. Philin vaimo Betty:
Vaihdevuodet vaikuttavat kilpirauhasen toimintaan, jos kilpirauhanen ei toimi kunnolla, niin silloin alkaa lihomaan.
Jotkut lihovat jopa viisi kiloa, koska heillä on makean himo.
Se on masentavaa Progesteroni tasapainottaa estrogenia, joten hormonit eivät enään epätasapainossa.- Ruokaa olisi syötävä kolmen-neljän tunnin välein, koska estrogeenivallitsevuus haittaa kilpirauhasen toimintaa. Se johtaa hypoglykemiaan, eli alhaiseen veren sokeriin. -Siitä se adreanaliini tulee ja naiset heittelevät tavaroita ja sanovat kauheita asioit. Alhainen veren sokri vaikuttaa kilpirauhaseen ja he tarvitsevat progesteronia (Progesteron natural?)

-Tehokkain keino on ottaa sitä emättimen, tai peräsuolen kautta. Suun kautta nautittuna progesteroni ei tehoa PMS oireisiin-.Progesteroni tasapainottaa estrogeniä, joten hormonit eivät ole enään epätasapainossa. Se lopettaa kivun.-
Nasilla, joilla on munasarjakipuja suosittelen progestreonihoitoa (Natural progesteron?)

-Gynekologit ovat tarjonneet avuksi ehkäisypillereitä, jotka ovat ehdoton ei. Ne eivät auta PMS vaivoihin olemme huomanneet sen potilaistamme. He ovat saaneet pillereitä ja menettäneet kontrollin täysin. He eivät ole kestäneet.
Sekin lisää estrogenin määrää. Naisille voidaan syöttää estrogenia, kunnes hän menettää täysin järkensä ja joutuu psykiatriseen sairaalaan. Sitä on tapahtunut. -Minua suututtaa, että kaikki lääkärit tyrkkäävät käteen samat lääkkeet Pozarilia kaikille. -Eihän samat lääkkeet voi sopia kaikille, koska kaikki ihmiset ovat erilaisia.

-Terveyskaupan voiteet eivät tepsi, ne eivät ole reseptilääkkeitä. Se pitää tulla PMS oireisiin erikoistuneelta lääkäriltä. Sitä käytetään kahdesti päivässä kaksi viikkoa ennen kuukautisia ja niiden aikana. Se lievittää 150 eri PMS oiretta, fyysisi, henkisiä kipuja, migreeniä, päänsärkyä, väsymistä, lihomista, turvotusta, ärtyisyyttä ja masennusta. Joskus naiset ovat niin masentuneita, että voisisivat pahimmassa tapauksessa yrittää itsemurhaa.

Luontaistuotteet; pellavasimenöljy, e-vitamiini, omega 3, B12, B16 vitamiinit, foolihappo auttavat mielialaan, mutta helpottaa myös myös nukkumista öisin. Eteeriset öljyt vaikuttavat vaikuttavat niveliin ja ihan kaikkeen, koska vaihdevuodet tuottavat kipuja ja epämukavuuttakin...."
-----------

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook