YLE Teema

 

Teeman Elävä arkisto

Elävä arkisto: Heimoveljet

Julkaistu perjantaina 11.01.2013 1 kommenttia 77 suositusta

tiistai 22.1. klo 21.45

Ville Haapasalo matkailee paraikaa sukukansojen parissa Teemalla keskiviikkoisin ja perjantaisin. Elävä arkisto esittää kaksi dokumenttia heimokansoista 1970—1980-luvulta. Näiden ohjelmien takana on kaksi viime vuosisadan huomattavaa suomensukuisten kulttuurien tutkijaa Suomesta ja Virosta.

Viron presidentti Lennart Meri (1929—2006) oli paitsi poliitikko myös kirjailija ja elokuvantekijä, joka dokumenteissaan onnistui yhdistämään tieteellisen tutkimustiedon mielikuvituksensa lentoon. Osin tämä johtui olosuhteiden pakosta: kansallismielisen Meren ei sallittu Neuvostoliitossa toimia akateemisena historiantutkijana, mutta hän sai melko vapaasti julkaista ajatuksiaan kunhan ei esittänyt niitä tieteellisinä väitteinä. Elokuva Vesilinnun kansa vuodelta 1970 on dokumentti suomalais-ugrilaisten kansojen historiasta ja esihistoriasta. Millaiset tiet ovat vieneet nämä kansat kaukaa synnyinkodistaan Itämeren rannoille ja Unkarin pustalle? Ja miksi juuri vesilintu on Meren mielestä osuva symboli niiden yhteiselle perinnölle?

Lystikäs sana röntyskä tarkoittaa inkerinmaalaista reipasta tanssia ja laulua. TV2:n ja neuvostoliittolaisen Gostelradion yhteistuotanto Kielisukulaisten perinne: Röntyskä on kuvattu vuonna 1987 silloisen Leningradin liepeillä pohjoisella Inkerinmaalla. Lisa Hovinheimon toimittamassa ohjelmassa on asiantuntijana uudeksi Lönnrotiksikin nimitetty akateemikko Pertti Virtaranta (1918—1997). Virtaranta tutki itämerensuomalaisia kulttuureita Neuvostoliitossa ensimmäisenä suomalaisena sotien jälkeen ja toimi Neuvostoliiton romahdettua myös aktiivisesti vapaaehtoisessa avustustyössä rajan takana. Suomen murteet Virtaranta tunsi Satakunnasta Vermlantiin ja Aunuksesta Amerikkaan, ja hän myös perusti suuren suomen murteiden äänitearkiston, johon on tallennettuna näytteitä Suomen jokaisesta pitäjästä.

Lisää Elävässä arkistossa:

Runonlaulajien jalanjäljillä

Lisätietoa ohjelmasta

(Veelinnurahvas, Neuvostoliitto 1970) Ohjaus Lennart Meri.

Kielisukulaisten perinne: Röntyskä (1987) Tuotanto: TV2 ja Gostelradio (NL). Toimittaja Lisa Hovinheimo.

Suosittele77 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Suomensukuiset 30 päivässä

Ville Haapasalo matkustaa Siperiaan etsimään suomalaisuuden juuria.

Poron hahmossa pitkin taivaankaarta (7)

Markku Lehmuskallion dokumenttielokuva Siperian Jamalin niemimaan paimentolaisnenetsien, eli jurakkisamojedien arjesta ja vaelluksesta.

Seitsemän laulua tundralta (S)

Ensimmäinen nenetsinkielinen näytelmäelokuva kertoo nenetsien elämästä ja sosialismin tulosta tundralle. Ohjaajina Markku Lehmuskallio ja Anastasia Lapsui.

Kommentit

Atro Niiniluoto

Suomalais-ugrilaisista tiedän hyvin nimikkoseuran. Myös Arhiippa Perttusen perinnettä yksi kollegani on tutkinut. Inkerin perinnettä olen itse käynyt läpi ainakin viime vuonna. Se oli lähinnä kirkollista. Joskus olikin hankalaa löytää vanhojen kirkkojen tietoja, mutta piti olla kärsivällinen.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook