YLE Teema

 

Kesäkino

Klaani - tarina Sammakoitten suvusta (12)

Julkaistu tiistaina 29.05.2012 1 kommenttia 188 suositusta

Samana iltana myös Valehtelija ja Jackpot 2.

lauantai 7.7. klo 21.51

Samuli Sammakko hankkii jaloviinapullon ja vie pienen poikansa papin luo, joka suostuu vastahakoisesti kastetoimitukseen. Poika saa nimen, joka on kulkenut suvussa usean sukupolven ajan: Aleksanteri Suuri Sammakko.

Vuonna 1984 valmistunut Klaani - tarina Sammakoitten suvusta on tamperelaisen työläiskirjailijan Tauno Kaukosen romaaniin perustuva elokuva pojasta, jonka kohtalo on syntyä Sammakoitten sukuun. Tahtomattaan ja viisaampien neuvoista huolimatta Aleksanteri päätyy kulkemaan isiensä jälkiä rikollisena, eikä edes rakkaus näytä voivan pelastaa häntä.

Mika Kaurismäen ohjaaman elokuvan nuorina rakastavaisina nähdään Minna Soisalo ja Markku Halme Aleksanteri Suuri Sammakon roolissa. Sammakoiden suvun muissa miesrooleissa nähdään tutumpia nimiä: Juhani Niemelä, Antti Litja ja Kari Väänänen. Elokuvassa ovat mukana myös Mikko Majanlahti, Tuija Vuolle, Soli Labbart, Eila Halonen, Lasse Pöysti, Ville Salminen, Esko Nikkari, Veijo Pasanen ja Matti Pellonpää.

Anssi Tikanmäen säveltämästä musiikista nousi klassikoksi Juice Leskisen sanoittama herkkä Balladi. Myös nimellä "Aamuyössä aistein avoimin" tunnetun laulun esittää Päivi Portaankorva.

Elokuva on viimeksi esitetty Ylen kanavilla TV1:ssä 27.5.2002.

Lisätietoa ohjelmasta

Klaani - tarina Sammakoitten suvusta (Suomi 1984). O:Mika Kaurismäki. N: Markku Halme, Minna Soisalo, Sakari Rouvinen, Juhani Niemelä, Antti Litja, Soli Labbart, Kari Väänänen, Lasse Pöysti. (12)

Suosittele188 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Valehtelija (7)

Kaurismäen veljesten ja uuden elokuvan läpimurto, elokuva nuoren miehen loputtomasta vaelluksesta kesäisessä Helsingissä. Elokuvan ohjasi Mika Kaurismäki, pääosaa esittää Aki Kaurismäki.

Jackpot 2 (7)

Mika Kaurismäen lyhytelokuva kolmesta nuoresta viettämässä perjantai-iltaa suurkatastrofin jälkeen. Rooleissa Martti Syrjä, Jukka Mikkola ja Tiina Bergström.

Kommentit

Anonyymi

Toivottavasti Klaanista tulee se alkuperäinen lähes kaksi tuntinen versio!?

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook