YLE Teema

 

Lauantain Kino

Kleopatra

Julkaistu tiistaina 28.06.2011 0 kommenttia 174 suositusta

lauantai 16.7. klo 21.00

Maaliskuussa kuolleen Elizabeth Taylorin uran kuuluisin elokuva lienee Joseph L. Mankiewiczin vuonna 1963 ohjaama Kleopatra. Sen maine tosin perustuu enemmän elokuvan ulkopuolisille tekijöille kuin sen varsinaisille ansioille ja puutteille, ja niinpä Taylorin uralta löytyy itse asiassa useita parempia elokuvia. Mutta toista samanlaista elokuvaa ei koko elokuvahistoria tunne.

Jo lähtöviivoilla Kleopatrasta tuli suuria elokuvatapauksia, joskin vääristä syistä. Sen tuotanto venyi vuosien mittaiseksi, kuvaukset siirrettiin Englannista Italiaan ja budjetti paisui niin, että Kleopatrasta tuli kalliimpi kuin yksikään aikaisempi elokuva – se maksoi lopulta 44 miljoonaa dollaria eli nykyrahassa arvioituna noin 300 miljoonaa dollaria.

Yksi viivästyksistä johtui Elizabeth Taylorin sairastumisesta, jolloin miespääosaan valittu Stephen Boyd oli pitkän tauon vuoksi vaihdettava Richard Burtoniin. Tämä muutos pelasti koko elokuvan ja konkurssia lähestyvän tuotantoyhtiö Foxin, sillä tahoillaan naimisissa olevat Taylor ja Burton rakastuivat toisiinsa. Myöhemmin avioliittoon, eroon, uuteen avioliittoon ja nopeampaan eroon johtanut kohuromanssi, josta Martin Scorsese ilmoitti taannoin suunnittelevansa elokuvaa, toi elokuvalle tavattomasti julkisuutta jo tekovaiheessa.

Julkisuus muuttui katsojiksi elokuvan valmistuttua ja Kleopatrasta tuli vuoden suosituin elokuva Yhdysvalloissa ja yksi 1960-luvun suurimpia yleisömenestyksiä koko maailmassa. Se ei siis suinkaan ollut sellainen floppi, miksi sitä usein väitetään, mutta Kleopatra oli yksinkertaisesti niin kallis, että se alkoi tuottaa voittoa vasta vuosien jälkeen.

Kleopatra on myös mainettaan huomattavasti parempi elokuva. On toki totta, että tällä Hollywood-versiolla Julius Caesarin, Markus Antoniuksen ja Egyptin kuningatar Kleopatran kolmiodraamasta ei ole paljoakaan tekemistä historian kanssa, ja että neljän tunnin kesto voi uuvuttaa monet katsojat. Elokuva on kuitenkin kauttaaltaan varsin hyvin näytelty, ja Taylorin ja Burtonin romanssi tuntuu heijastuvan heidän näyttelijäsuorituksiinsa. Lavasteiltaan ja kuvaukseltaan Kleopatra on luonnollisesti komeaa työtä, ja niinpä sen suuruudenhulluudessa on yhä kiehtovuutta. Vaikka Kleopatra taidekriitikon silmin on kaukana mestariteoksesta, on se silti hyvä show.

Elizabeth Taylorin muistosarjan seuraavat elokuvat Kuka pelkää Virginia Woolfia ja Kuinka äkäpussi kesytetään avaavat omia näkökulmiaan Taylorin ja Richard Burtonin kohutun myrskyisään rakkaussuhteeseen.

Lisätietoa ohjelmasta

(Cleopatra, USA 1963.) O: Joseph L. Mankiewicz. N: Elizabeth Taylor, Richard Burton, Rex Harrison. Esitetty TV1:ssä 1989.

Suosittele174 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Kuinka äkäpussi kesytetään

Kaikkien aikojen avioriita kaikkien aikojen riitaisimman näyttelijä-avioparin tulkitsemana, Shakespearen pohjalta. Pääosissa Elizabeth Taylor ja Richard Burton.

Kuka pelkää Virginia Woolfia? (12)

Elizabeth Taylor ja Richard Burton ovat pääosissa Mike Nicholsin ohjaamassa Oscar-palkitussa draamassa, joka kertoo miehen ja vaimon välisestä sodasta.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook