YLE Teema

 

Teemalauantai

Kylmäverisesti (K15)

Julkaistu tiistaina 01.12.2009 0 kommenttia 371 suositusta

Truman Capoten kuuluisan dokumentaarisen kirjan kuuluisa filmatisointi.

lauantai 15.10. klo 22.45

Richard Brooksin ohjaama Kylmäverisesti (In Cold Blood, USA 1967) pohjautuu Truman Capoten kuuluisaan dokumenttiromaaniin. Se kuvaa todellista tapahtumaketjua, jossa maanviljelijäperhe USA:n keskilännessä joutuu raa'an murhan uhriksi.

Tapahtumat saivat alkunsa kahdesta nuoresta miehestä, jotka muuttuivat aggressiivisiksi ja väkivaltaisiksi toistensa seurassa. Marraskuussa 1959 he murtautuivat syrjäisessä Holcombin kaupungissa, Kansasissa sijaitsevan varakkaan maanviljelijäperheen kotiin. Toinen miehistä oli saanut vankila-aikanaan vihjeen rahakätköstä. Talosta ei kuitenkaan löytynyt rahaa. Miehet päätyivät herättämään nelihenkisen perheen, sitomaan heidät ja lopuksi murhaamaan raa'asti. Mukaansa he eivät saaneet kuin radion, kiikarit ja muutaman dollarin.

Kahden kuukauden pako päättyi Meksikossa käynnin jälkeen Las Vegasiin, jossa poliisit pidättivät murhamiehet varastetusta autosta. Kansasissa miehiä kuulusteltiin, ja lopulta he tunnustivat syyllistyneensä hirmutekoon. Miehet viettivät viisi vuotta sellissä, ja vetoomuksista huolimatta heidät hirtettiin vuonna 1965.

Näiden vuosien aikana The New Yorker -lehdelle työskennellyt kirjailija Truman Capote valmisteli romaaniksi venynyttä lehtijuttua murhista. Hän haastatteli murhamiehiä ja poliiseja sekä useita sivullisia. Capote halusi rekonstruoida tarkasti koko murhaan johtaneen tapahtumaketjun ja luoda jonkinlaisen kuvan siitä, miksi niin järjetön verityö oli tapahtunut.

Veteraaniohjaaja Richard Brooksin mustavalkoinen elokuvaversio Capoten romaanista sai muun muassa neljä Oscar-ehdokkuutta. Elokuvan musiikin on säveltänyt Quincy Jones.

Teemalla esitetty elokuva Kunniaton kertoo näistä murhista kirjaa kirjoittavasta Truman Capotesta.

Lisätietoa ohjelmasta

Kylmäverisesti (In Cold Blood), USA 1967. Ohjaus: Richard Brooks. Rooleissa: Robert Blake, Scott Wilson, John Forsythe, Paul Stewart, Gerald S. O'Loughlin, Jeff Corey, John Gallaudet, James Flavin, Charles McGraw, Will Geer.

Lisää kirjasta ja elokuvasta (Wikipedia)

Suosittele371 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

22.10. Teemalauantai: Kylmän sodan vakoojat

Illan tähti on entinen vakooja ja nykyinen menestyskirjailija John le Carré. Hän muistelee kylmän sodan jakamaa maailmaa ja analysoi globaaleja nykyrikoksia. Illan elokuva on Carrén läpimurtoromaaniin perustuva vakoilutrilleri Mies kylmästä, pääosassa Richard Burton.

29.10. Teemalauantai: Kennedyt

Amerikkalaista unelmaa, 1960-lukua ja Kennedyjä käsittelevän teemaillan avaa pitkä dokumenttielokuva Kennedyn suvun lapsista. Illan elokuva on Robert Kennedyn murhapäivästä kertova, tähtinäyttelijöitä vilisevä Bobby.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook