YLE Teema

 

Kulttuuridokumentti

Monty Python - totuutta hipoen

Julkaistu torstaina 24.06.2010 0 kommenttia 350 suositusta

Ja nyt jotain aivan muuta!

perjantaisin 3.6.-8.7. klo 21.50

Monty Python - totuutta hipoen on vuonna 2009 valmistunut kuusiosainen dokumenttisarja, jossa Monty Python -ryhmän viisi elossa olevaa jäsentä muistelevat ja juhlivat ryhmän 40-vuotista taivalta sketsiviihteen pioneereina.

"Monty Pythonin lentävä sirkus" kuuluu sketsikomedian klassikkoihin. Tv-sarjan absurdis-anarkistis-hulvaton huumori puree edelleen. Sarjan ensiesityksen 40-vuotisjuhlan kunniaksi syksyllä 2009 valmistui uusi dokumenttisarja, jossa komediatiimin jäsenet ja lukuisat muut koomikot muistelevat ja pohtivat Pythonin tarinaa, joka laajeni myös elokuvamaailmaan.

 

Osa 1/6: Ei niin kovin jännittävä alku.

Legendaarinen komediatiimi (Terry Gilliam, John Cleese, Michael Palin, Terry Jones ja Eric Idle) muistelee tehtyjä ja tekemättömiä.

Osa 2/6: Paljon hauskempi kakkosjakso.

Komediaryhmä muistelee, miten alkukankeus lähti 40-vuotiseen huimaan lentoon. Mukana myös Steve Coogan, Dan Aykroyd ja Seth Green.

Osa 3/6: Ja nyt se likainen juoruosasto.

Komediaryhmä pui BBC:n sensuuria, vastentahtoista julkkismainetta, toinen tosiaan, John Cleesen lähtöä ja muita myllerryksiä.

Osa 4/6: Kaikkien aikojen Holy Grail -versio.

Komediatiimi muistelee Ameriikan-reissua ja syöksymistä elokuvamaailmaan. Keskeisenä teemana on Kuningas Arthurista ja pyöreän pöydän ritareista kertova elokuva "Monty Pythonin hullu maailma" (1975).

Osa 5/6: Kunniaa himoiten.

Python-tiimi ruotii väärinymmärettyä ja pannaankin pistettyä elokuvaansa "Brianin elämä" (1979).

Osa 6/6: Vihonviimeinen jakso ainakin nyt toistaiseksi.

Aiheena rainat Monty Python Hollywoodissa ja Elämän tarkoitus, jäähyväiset Graham Chapmanille ja pientä pohdintaa tulevaisuudesta. Komediaekspertit analysoivat.

Lisätietoa ohjelmasta

Monty Python - totuutta hipoen (Monty Python - Almost the Truth (The Lawyer's Cut)). Osat 1-6. Tuotanto: Bill and Ben Productions, Britannia 2009.

Suosittele350 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Amerikan naurattajat

Kuusiosainen naurettava dokumenttisarja amerikkalaisesta huumorista ja sen tekijöistä. Näyttelijä Billy Crystal johdattaa katsojat naurun suurvallan tyyppeihin, tyyleihin ja aikakausiin, komediabisneksen nykypäivää unohtamatta.

Naurun tasavalta

Neliosainen sarja suomalaisesta huumorista, oppaina Outi Mäenpää ja Tiina Pirhonen. Mille suomalaiset nauravat ja miksi? Pekka ja Pätkä ottavat mittaa Ihmebantusta, Miitta-täti kohtaa Maria Jotunin ja Uuno Turhapuro Fingerporin.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook