YLE Teema

 

Teeman lahjapaketit 2013

Pariisin lumoissa (S)

Julkaistu keskiviikkona 19.12.2012 0 kommenttia 79 suositusta

keskiviikko 25.12. klo 12.10

An American in Paris eli Pariisin lumoissa on George Gershwinin sävelmiä tulviva musikaaliklassikko, jossa kolme ystävystä kokee Pariisissa raha- ja rakkaushuolia. Vincente Minnellin vuonna 1951 ohjaaman värikylläisen elokuvan pääosissa nähdään Gene Kelly, Leslie Caron ja Oscar Levant.

Teema viettää musiikin kevättä, ja se heijastuu myös Kino Klassikon ohjelmistoon: kauden alussa ja lopussa esitetään musikaalielokuvia. Ensimmäisenä nähdään melko itseoikeutetusti Pariisin lumoissa (An American in Paris, USA 1951) eli Amerikkalainen Pariisissa – kuuluuhan tämä peräti kahdeksan Oscaria saanut elokuva lajityypin arvostetuimpiin mestariteoksiin. Elokuvan raikkaus ja lumovoima ovat säilyneet vuosikymmenien halki.

Elokuvan taustalta löytyy joukko musikaalin suurimpia nimiä: ohjaaja Vincente Minnelli, säveltäjä George Gershwin, tuottaja Arthur Freed ja näyttelijä-tanssija Gene Kelly, joka on myös tehnyt elokuvan upeat koreografiat – niistä hän sai ylimääräisen erikois-Oscarin. Elokuvan muissa pääosissa nähdään läpimurtonsa elokuvassa tehnyt Leslie Caron sekä Oscar Levant, Georges Guetary ja Nina Foch.

Pariisin lumoissa kertoo amerikkalaisesta taidemaalarista Jerry Mulliganista, joka on saapunut Ranskaan sotilaana mutta on taiteensakin vuoksi ihastunut Pariisiin siinä määrin että jää sinne sodan päätyttyä. Taiteilijan rahatonta elämää tukee rikas amerikkalainen nainen, mutta Jerryn romanttisemmat tunteet kohdistuvat ranskalaiseen orpotyttöön - kunnes käy ilmi että tämä on jo kihloissa Jerryn ystävän kanssa.

Kuten niin usein musikaaleissa elokuvan juoni on hyvin yksinkertainen ja melkeinpä yhdentekevä. Huomio keskittyy vauhdikkaisiin ja värikkäisiin musiikkijaksoihin. Minnelli ja Kelly ovat ottaneet kuvailmaisuunsa paljon vaikutteita maalaustaiteesta, varsinkin kuuluisassa lähes 20 minuutin mittaisessa tanssillisessa nimijaksossa.

Lisätietoa ohjelmasta

Pariisin lumoissa (An American in Paris), USA 1951. O: Vincente Minnelli. N: Gene Kelly, Leslie Caron, Oscar Levant.

Suosittele79 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Ihmeellinen on elämä (7)

Restauroitu versio jokajouluisesta, rakastetusta klassikosta. James Stewart esittää itsemurhaa harkitsevaa miestä, joka saa tilaisuuden nähdä elämänsä uudessa valossa.

Seitsemän veljeksen morsiamet (S)

Sävelmistään Oscar-palkittu railakas musikaaliklassikko, jossa oregonilaisen metsäläisperheen veljekset lähtevät morsiamenryöstöön. Stanley Donen ohjasi elokuvan, pääosissa ovat Howard Keel ja Jane Powell.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook