Punainen ympyrä (12)

”Vaikka ihmiset kulkevat eri teitä eivätkä tiedä toisistaan, määrättynä päivänä he kohtaavat toisensa punaisessa ympyrässä.” Lainaus Buddhalta käynnistää Jean-Pierre Melvillen hienon rikoselokuvan Punainen ympyrä ( Le cercle rouge, 1970). Lainaus on täysin keksitty, mutta se kuulostaa hyvältä ja aidolta, aivan kuten Melvillen elokuvat näyttävät hyviltä ja realistisilta, mutta ovat alusta loppuun keksittyjä, Melvillen rakastamien Hollywood-elokuvien ja chandlerilaisten rikosromaanien mannermaisia tyylitelmiä.

Punainen ympyrä oli Melvillen toiseksi viimeinen elokuva ja koko tämän uran parhaita. Siinä melvillemäisen vaiteliaita ja yksinäisiä miehiä esittävät Alain Delon, Yves Montand, Gian Maria Volonté ja André Bourvil. Kaksi ammattirikollista, vankilasta vapautunut Corey ja vankikarkuri Vogel, suunnittelevat jalokiviliikkeen ryöstöä. He tarvitsevat avukseen tarkka-ampujan ja värväävät avukseen vielä entisen poliisin Jansenin. Samanaikaisesti komisario Mattein johtamat poliisivoimat yrittävät sinnikkäästi löytää ja napata Vogelin.

Melville kuvasi rikoselokuvissaan niin rikollisten kuin poliisien toimintaa lakonisella ja viileällä tyylillä, joka ei juuri tehnyt eroa hyvän ja pahan tai oikean ja väärän välillä. Rikollisten välillä saattoi vallita luja ystävyys ja kunnioitus, mutta ystäväkin saattoi ahneuksissaan sortua petokseen. Poliisit saattoivat olla yhtä häikäilemättömiä kuin rikolliset.

Melvillen elokuvissa rikolliset ja poliisit ovat ammattilaisia, jotka käyvät kylmän viileää keskinäistä mittelöä ymmärtäen sen sisäiset säännöt ja käyttäen usein samankaltaisia menetelmiä. Heidän suurin eronsa on siinä, että rikolliset kamppailevat yhteiskunnan ulkopuolella kun taas poliiseilla on koko yhteiskunnan resurssit käytössään.

Elokuvan kuuluisa ryöstöjakso kestää 25 minuuttia ja on elokuvaa puhtaimmillaan, ilman ainuttakaan vuorosanaa. Melville sai hioa tuota jaksoa pitkään, sillä hän kertoi kirjoittaneensa tuon jakson jo vuonna 1950 mutta lykänneensä sen käyttämistä Asfalttiviidakon ja sitten Rififin ehtiessä edelle samantapaisine ryöstöjaksoineen.

Ennen elokuvaa festivaalilla esitetään Festivaalipuhetta, jossa Melvilleä ylistävät Evan johtaja, entinen elokuvakriitikko Matti Apunen ja kirjailija Jari Tervo.