Rooma, avoin kaupunki (12)

Tutkijat väittelevät yhä siitä, mistä ja milloin italialaisen elokuvan neorealismi käynnistyi, mutta yleisesti lähtölaukauksena on pidetty Roberto Rossellinin vuonna 1945 ohjaamaa elokuvaa Rooma, avoin kaupunki (Roma, città aperta). Se purki juuri päättyneen toisen maailmansodan tuntoja brutaalin suorasukaisella ja realistisella tavalla, joka puhuttelee edelleen.

Sodanjälkeinen Italia oli fyysisesti, henkisesti ja taloudellisesti raunioina, ja ennen loistokas elokuvateollisuus Cinecittàn studioineen oli romahtanut Mussolinin hallinnon mukana. Elokuussa 1944, kun saksalaisten miehitysjoukot olivat poistuneet Roomasta, Roberto Rossellini sai aloittaa elokuvanteon lähes tyhjästä. Aluksi hän suunnitteli miehitysajasta kertovia lyhyitä dokumentteja, jotka olisivat kertoneet natsien teloittamasta papista sekä lasten osuudesta vastarintaliikkeessä. Käsikirjoittajakumppaniensa Federico Fellinin ja Sergio Amidein kanssa Rossellini yhdisti nuo aiheet yhdeksi näytelmäelokuvaksi.

Tätä elokuvaa tehtiin sitten lainarahoilla ja vanhalla kalustolla sodan aiheuttamien tuhojen keskellä, usein improvisoiden ja amatöörinäyttelijöitä käyttäen. Miehitysaika oli tuoreena jokaisen filmintekoon osallistuneen mielessä. Välttämättömyydestä tuli hyve, kun elokuvan autenttisuus ja dokumentaarinen, uutisreportaaseja muistuttava tyyli loivat puitteet neorealistiselle tyylisuunnalle.

Aluksi Rooma, avoin kaupunki sai vaihtelevan vastaanoton. Italiassa sotaan väsynyt kansa ei enää halunnut kokea sodan tuntoja uudelleen. Maailmalla elokuva herätti sen sijaan uuden mielenkiinnon italialaiseen elokuvaan muun muassa Cannesin festivaalin pääpalkinnon ja Oscar-ehdokkuuden myötä. Anna Magnani nousi kansainväliseksi tähdeksi vaikuttavan roolityönsä ansiosta.

Neorealistinen suuntaus hallitsi italialaista elokuvaa 1950-luvun alkupuolelle asti. Rossellini jatkoi sotateeman kartoitusta elokuvilla Paisà – vapauden tuli ja Saksa vuonna 0. Tämä Rossellinin sotatrilogia esitetään tulevaisuudessa kokonaisuudessaan Teemalla.

Ennen elokuvaa esitetään dokumentti Olipa kerran... Rooma, avoin kaupunki sekä Festivaalipuhetta, jossa Suomen elokuvasäätiön johtaja Irina Krohn muistelee Rossellinin elokuvan tekemää vaikutusta nuoreen elokuvakerholaiseen.