YLE Teema

 

Kino Suomi

Shakespeare suomalaisittain

Julkaistu perjantaina 15.11.2013 0 kommenttia 40 suositusta

Kino Suomen tuplaesityksessä nähdään sekä Macbethin että Hamletin aikalaisversiot 1980-luvulta.

torstai 19.12. klo 21.55–0.25

Kun Kaurismäkien Villealfa Filmproductions aloitti toimintansa 1980-luvun alussa, kävi nopeasti selväksi, että sen ympärille kokoontuneella porukalla oli innostusta ja halua kommentoida sekä elokuvan että kirjallisuuden merkkiteoksia. Tuotantoyhtiön nimi – ja Valehtelija-lyhärin päähenkilö – viittaa Godardin tieteisleffaan Alphaville, ja pian valmistui Dostojevskin suurklassikon versiointi, Aki Kaurismäen esikoispitkä Rikos ja rangaistus (1983).

Tuotantoyhtiö keskittyi aluksi vain Kaurismäkien omiin elokuvatuotantoihin, mutta oman tilaisuutensa sai myös monien Kaurismäki-tuotantojen apulaisohjaaja-tuotantopäällikkö-käsikirjoittaja Pauli Pentti. Pauli Pentin toinen pitkä elokuva oli juuri ja juuri pitkän vaatimukset täyttävä Shakespeare-filmatisointi Macbeth (1987). Shakespearen viisinäytöksinen tragedia kerrotaan reilussa tunnissa.

Macbethiä 1980-luvun Helsinkiin sijoittuvassa tarinassa esittää Mato Valtonen, hänen rouvaansa Pirkko Hämäläinen. Duncan eli Dunkku on Antti Litja ja Banquo eli Bankku Pertti Sveholm. Monisäikeinen tragedia esitetään murhien ja rötösten syöksykierteenä, johon kuuluu muun muassa Savonlinnan oopperajuhlien kassan ryöstäminen kesken Aidan näytöksen.

Harvoin esitetyssä kulttielokuvassa nähdään muitakin aikakauden suosikkeja, mm. nuori Mari Rantasila, Sakke Järvenpää, Sanna-Kaisa Palo, Vesa Vierikko, Turo Pajala, Aino Seppo, Esko Nikkari ja Sakari Kuosmanen – sekä paljon öistä Helsinkiä. Nuori Mari Rantasila, joka juuri aloitteli laulajanuraansa, pääsee kapakkalaulajana esittämään jazzstandardin Love me or Leave Me.

Samana vuonna valmistui Aki Kaurismäen Shakespeare-tulkinta Hamlet liikemaailmassa (1987), jossa Hamletia tulkitsee Pirkka-Pekka Petelius ja Ofeliaa Kati Outinen. Nimensä mukaisesti versio sijoittuu Tanskan kuningaskunnan sijaan suuryitykseen, jonka johtajuudesta käydään veristä kamppailua. Hamletin äitinä ja isäpuolena nähdään Elina Salo ja Esko Salminen, muissa rooleissa muun muassa Puntti Valtonen, Rantasila, Sveholm, Nikkari, Vierikko, Pajala sekä Matti Pellonpää.

Molempien Shakespeare-elokuvien tyylilajina on pelkistetty teatraalisuus ja korostettu visuaalinen eleganssi, joka etäännyttää kerrontaa realismista. Komiikka on hillittyä ja kirjallista, näytteleminen pelkistettyä.

Sarjan kolmas suunniteltu Shakespeare-tulkinta oli Anssi Mänttärin Kuningas Lear, joka ei valitettavasti koskaan toteutunut.

Lisätietoa ohjelmasta

Kino Suomi: Macbeth
(1987) N: Mato Valtonen, Pirkko Hämäläinen, Antti Litja, Esko Nikkari, Pertti Sveholm, Sanna-Kaisa Palo. O: Pauli Pentti.
Kino Suomi: Hamlet liikemaailmassa
(1987) N: Pirkka-Pekka Petelius, Kati Outinen, Esko Salminen, Elina Salo ja Matti Pellonpää. O: Aki Kaurismäki.

Suosittele40 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Shakespeare

Teeman teatterisyksy huipentuu joulukuussa kahden viikon mittaiseen kunnianosoitukseen William Shakespearelle.

Elävä arkisto: Turkan Hamlet 1/2

1980-luvun teatterikorkeakoululaiset harjoittelevat Jouko Turkan ohjauksessa shakespearelaista teatterintekoa ja ilmaisua.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook