YLE Teema

 

Teemalauantai

10.12. Teemalauantai: Scorsese ja Kazan

Julkaistu torstaina 03.11.2011 0 kommenttia 144 suositusta

lauantai 10.12. klo 21.00-23.50

Teemailta on omistettu mestariohjaajille. Illan dokumentti Kirje Elialle on Martin Scorsesen rakkaudentunnustus idolilleen Elia Kazanille, illan elokuva on Kazanin tumma draama Eedenistä itään, pääosassa James Dean.

Kirje Elialle (A Letter to Elia, 2010) on elokuvaohjaaja Martin Scorsesen henkilökohtainen ja tunteikas kunnianosoitus ohjaaja Elia Kazanille. Kazanin elokuvat Alaston satama ja Eedenistä itään olivat nuorelle Martinille koko elämänkulun muuttaneita elämyksiä. Scorsese tajusi Kazanin elokuvien kautta, että kameran takana oli taiteilija, joku "joka tunsi minut, kenties paremmin kuin itse tunsin itseni".

Niin Kazanin taiteellisia voittoja kuin tämän kiistanalaisia elämänvalintoja käsittelevän dokumenttielokuvan toinen ohjaaja on Scorsesen pitkäaikainen työtoveri Kent Jones. "Yksinkertaisesti ilmaistuna Kirje Elialle on rakkaudentyö", Scorsese toteaa saatesanoissaan.

Eedenistä itään (East of Eden, 1955) on Elia Kazanin mestariteos ja James Deanin läpimurto. John Steinbeckin romaaniin perustuva dramaattinen elokuva kertoo kahdesta veljeksestä, jotka kilpailevat isänsä rakkaudesta. Deanin lisäksi keskeisissä rooleissa nähdään Raymond Massey, Julie Harris, Richard Davalos, Burl Ives ja Jo Van Fleet.

Lisätietoa ohjelmasta

Kirje Elialle (A Letter to Elia), USA 2010. Dokumentti, ohjaus Martin Scorsese ja Kent Jones.

Eedenistä itään (East of Eden), USA 1955. Ohjaus Elia Kazan, pääosissa James Dean, Raymond Massey, Julie Harris, Richard Davalos, Burl Ives ja Jo Van Fleet.

Suosittele144 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

25.5. Teemalauantai: Brando!

Lokakuussa 1967 Marlon Brandoa kuljettanut lentokone laskeutui Seutulaan. Mitä suomalaiset ajattelivat kuulusta Unicef-lähettiläästä? Mitä Brando ajatteli Suomesta? Dokumentin jälkeen nähdään Arthur Pennin elokuva Armottomat, pääosissa Brando, Jane Fonda ja Robert Redford.

Kuin raivo härkä (K15)

Martin Scorsesen mestariteos kertoo nyrkkeilijä Jake La Mottasta, joka puskee samanlaisella raivolla läpi ottelunsa ja elämänsä. Pääosaa esittää Robert De Niro.

The Band: Viimeinen valssi

Martin Scorsesen ohjaama elokuva The Band -yhtyeen viimeisestä keikasta, jonka aikana lavalle kapusivat mm. Bob Dylan, Joni Mitchell, Neil Young, Van Morrison ja Eric Clapton.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook