YLE Teema

 

Veitsen terällä keväällä 2010

Julkaistu maanantaina 01.02.2010 4 kommenttia 415 suositusta

Kevään uusissa ohjelmissa nähdään mm. diabetekseen liittyvien silmäongelmien kirurgista hoitoa sekä lisäkilpirauhasen poistoleikkaus. Myös jalkaterän vaivoihin saadaan apua leikkauksesta ja kaulavaltimo puhdistetaan aivoverenkierron häiriöiden ehkäisemiseksi.

torstaisin klo 20.30

YLE Teema -kanavalla jatkaa lääketieteen ohjelmasarja Veitsen terällä jo neljättä vuotta ja uusin aihein. Potilaan hoitopolku oireista leikkaushoitoon kuvataan perinteisesti Kuopion yliopistollisessa sairaalassa. Myös potilaan toipumista seurataan.

Potilaan tarinaa laajentaa asiantuntijalääkäri, joka kertoo leikkauksen aikana, mitä leikkauksessa tapahtuu. Ohjelma näyttää kirurgisen operaation kulkua tarkasti endoskooppikameran antamalla lähikuvalla. Myös sairauden muut hoitovaihtoehdot ja ennaltaehkäisy käydään läpi.

Yhden ihmisen kautta saadaan tuntuma yleisiin suomalaisia vaivaaviin tauteihin, miten taudit kehittyvät, milloin on syytä hakeutua hoitoon ja ennen kaikkea siitä, miten näistä sairauksista parannutaan. Tarkastelussa ovat myös lääketieteen viimeisimmät saavutukset ja uudet hoidot.

14.1.
Veitsen terällä: Keisarileikkaus

21.1.
Veitsen terällä: Leukaortopedia

28.1.
Veitsen terällä: Refluksileikkaus

11.2.
Veitsen terällä: Lisäkilpirauhanen

18.2.
Veitsen terällä: Leikkauskivun hoito, polven tekonivelleikkaus

25.2.
Veitsen terällä: Lasiaisleikkaus

4.3.
Veitsen terällä: Kaulavaltimoleikkaus

11.3.
Veitsen terällä: Jalkateräleikkaus

18.3.
Veitsen terällä: Olkapääleikkaus

25.3.
Veitsen terällä: Etäpesäke maksassa

1.4.
Veitsen terällä: Suonikohjuleikkaus

15.4.
Veitsen terällä: Kyyneltieleikkaus

22.4.
Veitsen terällä: Rytmihäiriön hoito

Lisätietoa ohjelmasta

Ohjelma on katsottavissa 30 päivää Areenassa.

Tuotanto: YLE Oppiminen ja tiede, 2010

Lääkärit vastasivat

Lue lääkärien vastauksia katsojien kysymyksiin Veitsen terällä -sarjan syksyn 2009 aiheista.

Suosittele415 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

Anonyymi

Voisiko sen kaularangan välilevytyräleikkauksen vielä laittaa nettiin, kun itselleni sellainen tehtiin vasta ja olisi mukava katsoa millainen se leikkaus sitten oli? Se oli tullut veitsenterällä-ohjelmasssa joku aika sitten.Kiitos etukäteen.

Anonyymi

Meitä selkäleikattavia riittää. Joten Lannerangan luudutusleikkaus olisi erittäin hyvä nähdä etukäteen, myös oppimismielessä. Sinne olen menossa Toukokuussa. Pliis - laittakaa.

Anonyymi

Voisiko selän luudutusleikkauksen saada vielä näkyviin. Olen ollut kyseisessä operaatiossa ja minua kiinostaisi todella nähdä miten operaatio tapahtuu.
Kitos


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook