YLE Teema

 

Veitsen terällä: Leukaproteesileikkaus

Julkaistu perjantaina 11.09.2009 0 kommenttia 316 suositusta

Ohjelmassa seurataan kuinka onnettomuudessa loukkaantuneelle Esko Pärnäselle vaihdetaan vahingoittuneen leukanivelen tilalle leukanivelproteesi.

tiistai 17.12. klo 18.00

Sähköasentaja Esko Pärnäsen elämä muuttui rysähdyksellä 26.8.2008, kun hän kaatui työmaalla 13-metrisen pylvään kanssa kivikkoon. Hänen kasvonsa murskaantuivat pahoin, hän menetti yhtä lukuun ottamatta kaikki hampaansa ja satutti myös jalkaansa.

Heti onnettomuuden jälkeen Esko leikattiin, ja sen jälkeen kasvojen murtumia hoidettiin konservatiivisesti eli murtumien annettiin luutua rauhassa. Hoito ei kuitenkaan tuottanut kaikilta osin toivottua tulosta ja siksi Eskoa hoitava lääkäri Jari Kellokoski päätti asentaa Eskon vasempaan leukaniveleen proteesin.

Leukanivelproteesileikkaus on suhteellisen uusi asia: leukaniveliä on vaihdettu proteesiin Euroopassa vasta vuodesta 2005 lähtien. Suomessa leikkauksia on tähän mennessä ollut viitisenkymmentä, ja ne on suoritettu pääasiassa Helsingissä.

Veitsen terällä - Leukaproteesileikkaus ohjelmassa seurataan kuinka Esko Pärnäselle vaihdetaan Kuopion yliopistollisessa sairaalassa vahingoittuneen leukanivelen tilalle leukanivelproteesi.

Leikkauksen lisäksi seurataan purennan kuntouttavaa hoitoa, joka on tärkeä osa pitkäkestoisessa prosessissa, jossa pyritään saamana potilaalle toimiva nivel.

Mitä Eskolle kuuluu nyt?

Esko Pärnäselle leikkauksessa asennettu keinonivel toimii ja niiltä osin hän on toipunut erittäin hyvin. Mutta onnettomuudessa vahingoittuneet muut traumat vaivaavat häntä yhä, kuten kasvojen oikean puolen tunnottomuus, ongelmat alaleuan luusiirrännäisessä, oikeassa olkapäässä ja vahingoittuneessa jalassa. Särkyjä on aika ajoin: "Kyllä niitä särkylääkkeitä on joutunna syömään, mutta onneksi ei joka päivä", sanoo Esko itse. Hän odottaa pääsyä ortopedin ja neurologin vastaanotolle.

Työkokeilu, josta hän ohjelmassa puhuu, tyssäsi luusiirrännäisen jatkuvaan tulehtumiseen. Kesällä alaleuka avattiin ja luusiirrännäisen vierestä löytyi kolme luusirua, jotka poistettiin. Nyt luusiirrännäistä peittävä limakalvo on pysynyt kiinni, mutta hammasimplantteja Eskolle ei ole vielä voitu asettaa: "Juu, ei ole hampaista tietoakaan, yläleuassa on ne vanhat kirkkohampaat." Syöminen kuitenkin sujuu hyvin.

Sairasloma on jatkettu, joten Esko pääsee kalalle milloin tahtoo. "Eilenkin nostin 4 kiloa muikkuja ja tehtiin muikkukukko".

 

Kysymyksiä lääkärille vuonna 2009

Kun leukaan laitetaan proteesi, niin onko se siellä loppuiän vai pitääkö sitä vaihtaa välillä? Milloin sellainen vaihto tulee kysymykseen? nimimerkki asiasta kiinnostunut

Mikään proteesi ei luonnollisesti ole ikuinen. Seurantatutkimusten perusteella proteesin kestoiäksi voidaan arvioida vähintään 15 vuotta, todennäköisesti enemmänkin, koska isoista nivelistä poiketen leukanivel rasittuu vain purressa ja on siten suurimman osan vuorokaudesta "levossa".

Proteesi näytti vähän samalta kuin lonkkaproteesi, joka isälleni laitettiin. Siinä yhteydessä varoiteltiin tulehdusvaarasta. Mm. hampaat piti olla hyvässä kunnossa. Onko leukaproteesin kanssa sama homma, sillä nythän tällä ohjelman potilaalla oli suu ihan auki vielä pitkään leikkauksen jälkeenkin. Eikö se ole niin tarkkaa leukaproteesin kanssa? 70-vuotiaan isän poika

Ihan samat puhtausvaatimukset on leukanivelproteesin suhteen kuin muidenkin proteesien suhteen. Leikkauksen aikana suu ja varsinainen leikkausalue eristettiin toisistaan ja suussa käynnin jälkeen vaihdettiin aina leikkausvaatteet ja -käsineet.

Yksi kysymys jäi askarruttamaan Leukaproteesileikkaus-ohjelmassa. Mikä voisi estää leukaproteesin laiton? vakituinen katsoja Helsingistä

Jos potilaan yleiskunto on niin huono ettei hän ole turvallisesti nukutettavissa, ei tällaista leikkausta tehdä. Periaatteessa muita esteitä ei ole.

Löydä lisää:

tiede, terveys, kirurgia
Suosittele316 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Kysy lääkäriltä

Lue lääkärien vastauksia katsojien kysymyksiin Veitsen terällä -sarjan syksyn 2009 aiheista.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook