YLE Teema

 

Populaarimusiikki

Vinyylimania

Julkaistu perjantaina 13.04.2012 5 kommenttia 238 suositusta

sunnuntai 13.4. klo 21.00

Vinyylimania on tyylikäs, musiikkipitoinen ja koukuttava dokumentti maailmanlaajuisesta ja yhä pahenevasta maniasta: intohimosta vinyylilevyihin. Cd-levyn tulon ja musiikin digitaalisen jakelun piti tappaa analoginen levy, mutta toisin kävi. Vinyylisoundin nimeen vannova heimo kasvaa koko ajan. Osalle vinyylimania on nostalgiaa, osalle keräilyvimmaa, osalle aito asia jonka puolesta taistella: ”Mikään ei kuulosta paremmalta kuin vinyyli.”

Dokumentin on ohjannut italialainen Paolo Campana. Hän on itse vinyylilevyjen keräilijä ja vain niitä soittava dj, joka koki vinyyliherätyksen jo lapsena Torinossa. Campana kulkee vinylistien jäljillä ympäri maailmaa: tshekkiläisessä levytehtaassa, laserlevysoittimen japanilaisen keksijän luona, newyorkilaisissa vinyylilevykaupoissa, keräilijöiden hyllyjä ja varastoja tutkimassa, sosialistisen Prahan kiellettyjä levymarkkinoita muistelemassa, öisillä dj-keikoilla, aamuvarhaisilla metsästysretkillä syrjäisillä kirpputoreilla…

Vinyyliheimon jäsenistä dokumentissa ovat mukana muun muassa Gotan Projectin perustaja Philippe Cohen Solal, graafinen suunnittelija ja Joy Divisionin ja New Orderin levyjen kansia tehnyt Peter Saville, Dead Kennedysin ja Green Dayn levynkansia suunnitellut Winston Smith, dj:t Eddie Piller (Lontoo) ja Kentaro (Tokio) sekä keräilijä Chris de Gan, jonka vinyylimania yltyy vähitellen pahaksi taudiksi.

Vinyylimania etenee 33 1/3 kierroksen minuuttivauhdilla, välillä 45 kierrokseen kiihtyen, upeasti svengaavan musiikin tahdissa. Harvinaisuuksia, kulttilevyjä ja pahvikansia kuunnellaan, katsellaan, haistellaan ja hypistellään.

Dokumentin ääniraitaa maustaa tietysti timanttineulan rahina vinyylilevyn uria vasten.

Vinyylimania oli Record Store Dayn - kansainvälisen levykauppapäivän - virallinen elokuva vuonna 2012. Päivää vietetään aina huhtikuun kolmantena lauantaina. Vuonna 2014 Record Store Day on siis 19. huhtikuuta.

(esittelyn kirjoitti Kati Sinisalo, 2012)

Lisätietoa ohjelmasta

Vinyylimania (Vinylmania - When life runs at 33 revolutions per minute), Italia 2011. Dokumentti, ohjaus Paolo Campana.

Suosittele238 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Freddie Mercuryn tarina

Emmy-palkittu dokumentti Queenin keulakuvan ja mahtipontisen rocktähden viimeisistä vuosista 1985-1991: hedonistisesta elämästä, sooloprojekteista, yhteistyöstä mm. Michael Jacksonin ja Montserrat Caballén kanssa sekä aidsiin sairastumisesta.

19.4. Teemalauantai: Edith Piaf

Pääsiäisen erikoispitkä Teemalauantai on omistettu pikku varpuselle jolla oli suuri ääni. Ensin kuullaan maailman kuuluisinta chanson-laulajaa itseään, sen jälkeen on vuorossa uusi dokumenttielokuva, ja lopuksi Edith Piafia esittää Oscarin arvoisesti Marion Cotillard elokuvassa Pariisin varpunen.

Kommentit

Anonyymi

LOISTAVAA!!

hyvää verorahojen käyttöä!!!!

täytyykin hankkiutua jonkun kaverin luokse kylään kyseisenä iltana että näkee tämän :)

Anonyymi

Ei vinyyli ole koskaan kuolleena ollutkaan :0)

Anonyymi

Onneksi ei tarvi enää vinyylejä säilyttää eikä käyttää. Karmeita vanhanaikaisia lättyjä joiden käyttö on vaikeaa ja ääni rätisee kuin viritetty mopo. Yök ja hyvästi.

Jmanninen89

Vinyyleissä on parempi äänenlaatu kuin Cdeissä.

minä olen just ikään aloittanut levyjen keräilyn ja olen kerännyt kaikki The Bealesit sekä 13 Euroopan levyä ja 4 U.S painosta jokta silloin painettiin Stereo julkasut. Niihin kyllä menee rahaa mutta ei se mikää Itunesia tai Cdeetä voita. Tykkään siitä rätinästä. Levyt ovat kauniita ja helppoja käyttää kuin Cd levyt. Kun minulla on hyvät musa vehkeet alla niin mikä ettei. Vinyyli takaisin suosioon !!.

Anonyymi

" Karmeita vanhanaikaisia lättyjä joiden käyttö on vaikeaa ja ääni rätisee kuin viritetty mopo. Yök ja hyvästi."

Eihän tähän voi kommentoida kuin, että et vain osaa.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook