A-studio: Talk – Aktivisti ansassa

Julkaistu keskiviikkona 09.10.2013 11 70

Greenpeacen aktivistit yrittivät nousta Gazpromin porauslautalle Pohjoisella jäämerellä. Kuva: Greenpeace

TV1 torstaina 10.10.2013 klo 21.05 - 22.00

Yle Areenassa 30 päivää

Greenpeace-aktivisti Sini Saarela osallistui syyskyyn lopulla protestiin, jossa oli tarkoitus nousta Petšoranmerellä venäläisen Gazpromin öljynporauslautalle vastustamaan öljynporausta arktisella alueella.

Nyt Murmanskin tuomioistuin on määrännyt Saarelan ja 29 muuta operaatioon osallistunutta kahden kuukauden tutkintavankeuteen. Saarela on asianajajansa välityksellä pyytänyt Suomen hallitusta tekemään kaikkensa aktivistien vapauttamiseksi.

 

Mitä on ministeri Hautalan rooli?

Saarela on kokenut aktivisti. Hän oli myös keväällä 2012 osa aktivistiryhmää, joka nousi valtionyhtiö Arctia Shippingin jäänmurtajille vastustamaan Shellin öljynporausta arktisilla alueilla.

Julkisuuteen tulleiden tietojen mukaan Arctia Shipping suunnitteli tekevänsä aktivistien toiminnasta rikosilmoituksen, mutta valtioneuvoston kansliasta oli ohjeistettu toimimaan toisin.

Toiminnan takia on jo vaadittu valtion omistajaohjauksesta vastaavan ministerin Heidi Hautalan (Vihr.) eroa.

 

Rikollisia vai sankareita?

Onko Greenpeace ministerinkin erityiskohtelussa? Ovatko aktivistit rikollisia vai ilmastomuutoksen vastaisen taistelun sankareita? Miten järjestön toimintaan pitäisi suhtautua?

A-studio: Talkin vierana ovat Greenpeacen ohjelmajohtaja Tapio Laakso, kansanedustaja Oras Tynkkynen (Vihr.), europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola (Kok.) ja Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Simon Elo.

Keskustelun vetää toimittaja Jan Andersson.

 

Muualla verkossa

Yle Uutiset: Hautala: Olin asiasta tietoinen ja hyväksyin menettelyn

Yle Uutiset: Arctia Shippingin johto pysyy vaiti

 

Suosittele70 Suosittelee

Kommentit

torstaina 10.10.2013

Hienoa, kun poliitikko Pörhölä on perillä asioista! Greenpeace~AlQaida. Melkoinen vertaus.

torstaina 10.10.2013

Olin vuosi sitten alaskassa katsomassa miten siellä toimittiin.
eitaida meidän vihreillä olla mitään tietoa miten siellä toimittiin.
Voi tuota tietämättömyyttä.
Laivoilla oli monia tarkkailioita jotka seurasivat luontoa ja toimintaa

ja tuo poraaminen ja niiden varmistaminen,
miksi siintä ei puhuta....

pohjissa olevat lukot poraus aukoissa.

ja mitens historia?

noilla alaskan seudulla oli öljyistä turvetta,
öljy pulppuaa maakuoren lävitse.
turvetta poltettiin ja kuljetettiin ympäri alaskaa.

voi voi tätä tietämättömyyttä.

Mutta alaskassa todella sanottiin että terroristejä pahoimpiakin ovat nämä G.... porukka

mutta G ei taida uskaltaa mennä sinne,
siellä on karhuja ja jokaisella jotain kättä pidempää...

tälläistä tää

torstaina 10.10.2013

Mitä varten tuo Korhola oli tuotu tuohon fiksujen miesten seuraan vääntyilemään?

torstaina 10.10.2013

Olipa hyvä, että tuli nähdyksi, miltä pohjalta Euroopassa asioitamme ajetaan, Europarlamentaarikko Korhola veti koko ajan niin överiksi, että meinasi kostyymi revetä. Tuohan oli puhdasta demagogiaa. Simo Elo oli asiallinen ja rakentava. Korholan rimanalitus, Greenpeacen vertailu rahoituskysymyksissä Al Gaidaan on törkeä ja räikeän populistinen. Luulisi europarlamentaarikolla olevan jotain järkevää ja rakentavaa sanomista asiaan, joka on todella elämän ja kuoleman kysymys. Kuka/mikä muu nostaa pohjoisen öljykuumeen agendalle, ellei Greenpeace sitä tee? Korholan olisi pitänyt ymmärtää antaa arvo heille joille se kuuluu, eikä tuomita ja lähes murhata.

perjantaina 11.10.2013

Joo, kyllä oli ihmeellinen esitys, ihan pelotti Korholan puolesta. Meppi oli hyperaktiivitilassa ja laukaisi hermostuksissaan mitä sattui, eikä saanut edes kunnon lauseita aikaiseksi, niin sekavia puhui. Tukka oli sentään hyvin ja mekko yhtä kireällä kuin ilmeet.

torstaina 10.10.2013

Miksi näille viherkommunisteille annetaan niin paljon tv-aikaa, en ole koskaan ymmärtänyt sitä että greenpeacen media aktiivinen varainhankinta saa ilmaista tv-aikaa veronmaksajien rahoittamalla kanavalla.
Lisäksi toisen henkilön työnteon estäminen on vähintään pakottamista ja siitä on rauhanomaisuus kaukana.

torstaina 10.10.2013

Ohjelmassa puhuttiin "Stunteista" olisko Sini yksi heistä?
Miten olis jos jos kurkkattais mitä G on hänen tililleen varoja siirtänyt...
Onko salattua tietoa?

perjantaina 11.10.2013

Täytyy edelleen sanoa, että ei greenpeace kaikesta media-ajasta huolimatta ole kovin hyvä median käyttäjä/hyödyntäjä. Miksi tämäkin a-studio käytettiin greenpeacen ja sen toiminnan analysointiin, kun kerran GP halusi tuoda keskusteluun arktiset alueet. Heidän toimensa eivät millään tavalla edistä ympäristöasioita. Toisekseen mielenkiintoista miten GP:n edustaja venkoili rahoituksesta puhuessa, rauhallinen oleminen muuttui rauhattomaksi.

perjantaina 11.10.2013

Huomatkaa kaikki:

Riippumatta siitä, oliko Hautala syyllinen vai ei, kysyttäessä Oras Tynkkysen mielipidettä asiaan, mikäli Hautala olisi toiminut kuten media väittää, Oras silmääkään räpäyttämättä siunasi tällaisen toiminnan.

Eli mikä on vihreän puolueen kanta tässä asiassa. Samalla kun ministeri Hautala yrittää kiemurrella irti käskikö vai ei, tiesikö vai ei, siunasiko vai ei, (eli pakoilee vastuuta asiassa ja pakoilullaan myöntää, että sellainen toimnta on väärin) hänen puoluetoverinsa toteaa, että hyvän asian ja valtionyhtiön "maineen" puolesta on ihan ok, että ministeri puuttuu valtionyhtiön operatiiviseen toimintaan ja kehottaa vetämään ympäristöjärjestön hyökkäykseen kohdistuvan rikosilmoituksen pois.

perjantaina 11.10.2013

Laakso unohti mainita, että Greenpeace saa muitakin varoja kuin yksityisiä.
Kun ohjelmassa kysyttiin yksittäisten tukipottien suuruuksia, Laakso vain jaagasi jotain kympin kuussa-lahjoittajista.

Ruotsalainen veikkausfirma Postkodlotteri on lahjoittanut 2012 noin 2,5 miljoonaa euroa ja 2008 alkaen yhteensä lähes 10 miljoonaa euroa GP nordicille. Tieto löytyy myös postkodlotteri.se sivuilta.

lauantaina 12.10.2013

Ärsyttää tuo juontaja joka koko ajan keskeytti hyvin sujuneen väittelyn kyselemällä jotain tyhmää. "Mitä tuossa t-paidassa lukee?" Ketä kiinnostaa? Antakaa niiden väitellä ja vastata väitteisiin.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä