A-studio: Talk – Elopin miljoonien jäljillä

Julkaistu torstaina 26.09.2013 2 24

Keskustelu Stephen Elopin korvauksista jatkuu.

TV1 torstaina 26.9.2013 klo 21.05 - 22.00

Yle Areenassa 30 päivää

Kun Stephen Elop siirtyi 2010 Microsoftilta Nokiaan, hän sai palkkiojärjestelyt, jotka olisivat erityisen muhkeat siinä tapauksessa, että Elop lähtee Nokiasta tilanteessa, jossa yhtiön määräysvalta muuttuu.

Määräysvalta muuttuikin syyskuun alussa, kun Nokian matkapuhelimet myytiin Microsoftille. Samana päivänä, kun kaupasta päätettiin, Elopin sopimusehtoja muutettiin vielä hänen edukseen niin, että mikäli kauppa toteutuu, hän saa lähes 19 miljoonan euron palkkion siitä huolimatta, että siirtyy sen jälkeen takaisin Microsoftiin.

Kaupasta päättää Nokian yhtiökokous marraskuussa.

 

Osakkeen arvo laski

Viikon aikana Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa on väittänyt ensin, että Elopin palkkio on sama kuin tämän edeltäjillä, ja sitten myöntänyt, että väite ei pidä paikkaansa. Keskiviikkona HS uutisoi, että palkkiota oltaisiin vielä neuvottelemassa pienemmäksi, mutta esteenä olisi Elopin avioeroprosessi.

Alun perin kannustimien tarkoitus oli huolehtia, että johtaja tekee parhaansa yhtiön menestyksen puolesta. Nokian osakkeen arvo on laskenut Elopin aikana noin kaksi kolmannesta.

A-studio: Talkissa muun muassa Nokian julkisuuskuvasta keskustelevat entinen luottamusmies Mikko Merihaara, sijoittaja Erkki Sinkko, Osakesäästäjien Keskusliiton puheenjohtaja Timo Rothovius ja Aalto-yliopiston rahoituksen professori Seppo Ikäheimo.

 

Muualla verkossa

Yle Uutiset: Mitä mieltä olet Nokian julkisuuskuvasta?

 

Suosittele24 Suosittelee

Kommentit

torstaina 26.09.2013

Suomalaisten olisi pitänyt ottaa mallia jenkeistä! He vetävät kotiinpäin. Suomalaiset ryhtyivät muutama vuosi sitten ostamaan jenkkiomenaa, Applea! Microsoft ja Apple ovat aina kilpailleet, ja taas ovat tasoissa - MS ei pystynyt keksimään kännykkää, joten nävi ne ostamassa! Voi meitä suomalaisia ....kumpa ymmärtäisimme kannattaa kotimarkkinoita, kuten jenkit ja kiinalaiset tekee!

torstaina 26.09.2013

Suuri kiitos ylen ajankohtaisohjelmassa A Talkissa 24/36, jossa käsiteltiin Nokiaa ja Elop-johtajan johtajuutta. Hienointa oli se, että keskustelussa mukaan esiintyi entien kansankynttilä Erkki Sinkko, sinisilmäinen ja hullunrohkea (=tosityhmä) eläkeläissijoittaja, jollaiseksi yksikään suomalainen ei nykyään voi samaistua.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä