Itse asiassa kuultuna – Helge Haavisto

Julkaistu keskiviikkona 25.04.2012 0 156

Vuorineuvos Helge Haavisto oli kotimaisen terästeollisuuden uranuurtaja.

TV1 sunnuntaina 29.4. klo 10.00 - 10.55

Yle Areenassa 7 päivää

Äskettäin menehtynyt vuorineuvos Helge Haavisto oli kotimaisen terästeollisuuden uranuurtaja. Hän johti suomalaisen insinööritaidon menestystarinaa, Rautaruukkia, neljännesvuosisadan ajan.

 

Mies pystymetsästä

Rautaruukki perustettiin presidentti Urho Kekkosen suojeluksessa korvaamaan tuontia ja tyydyttämään teräksen kysyntää erityisesti laivanrakennuksessa, mutta myös tuomaan työtä ja toimeentuloa syrjäseuduille.

Se oli mahtava hanke, sillä maassa ei ollut liiemmin tykötarpeita eli rautaa, koksia eikä kokemusta.

39-vuotias Haavisto ja hänen tiiminsä tulivat lähes pystymetsästä ja ehkä juuri siksi yhtiöstä tuli vertaansa vailla oleva menestystarina.

 

Uusinta tekniikkaa

Alusta asti Rautaruukissa otettiin ennakkoluulottomasti käyttöön uusinta teknologiaa, kuten korkeapainemasuunit ja jatkuvavalutekniikka.

Haavisto kuului siihen sukupolveen, jonka toimintaa työelämässä muovasivat sotakokemukset ja niiden luomat luokkarajat ylittävä asevelihenki.

Sukupolven toimesta toteutettiin Suomen modernisaatio, jossa sodan runtelema maatalousmaa nostettiin teollisuusmaiden joukkoon.

Ohjelman toimittaa ArvoTuominen. Tuotanto YLE Asiaohjelmat. Dokumentti on esitetty TV:llä vuonna 2007.

 

Suosittele156 Suosittelee

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä