Lakko – vanhentunut ase?

Julkaistu keskiviikkona 24.04.2013 2 47

Suomalaiset lakkoilivat parempien työehtojen ja -olojen puolesta. Kuvassa radio- ja televisiotoimittajien lakkotunnelmia vuodelta 1972.

TV1 keskiviikkona 1.5. klo 9.05 - 9.55

Ohjelmalla ei ole nettikatseluoikeuksia.

”Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus sekä kahdeksan tunnin työpäivä ovat nyky-Suomessa itsestäänselvyyksiä. Niitä ei kuitenkaan aikanaan saatu aikaan neuvotteluilla vaan lakoilla.”

Näin muistuttaa dokumentti Lakko - vanhentunut ase? Timo-Erkki Heinon, Risto-Olavi Koskisen ja Pertti Klemolan toimittama ohjelma on uusinta vuodelta 1982, tulopoliittisten kokonaisratkaisujen ajalta yli 30 vuotta sitten.

 

Yli tuhat lakkoa vuodessa

1980-luvun alussa lakkoja oli vuodessa reilusti yli tuhat. Seuraavien vuosikymmenien tupo-Suomessa työtaistelut vähenivät vuodessa alle sataan.

Nyt ollaan siirtymässä liittokohtaisiin ratkaisuihin ja arvellaan, että lakkojen määrä olisi taas kasvussa.

"Jos puhe ei auta, eikä lyödäkään saa, niin mikä siinä muukaan auta kuin persettä penkkiin." Tämä oli Paperiliiton legendaarisen johtajan Veikko Ahtolan paljon lainattu perustelu sille, miksi työtaisteluihin joudutaan.

 

Pihkalan kaarti

Globaalissa taloudessa työantaja kuitenkin usein muistuttaa siitä, että voi tarvittaessa siirtää koko penkin johonkin halvempaan ja rauhallisempaan paikkaan.

Omalaatuisen vaiheen lakkojen historiassa muodostaa 1920- ja 1930-luku sekä työnantajien lakkojen murtamiseksi perustama yhtymä Vientirauha. Se tunnettiin paremmin johtajansa Martti Pihkalan mukaan nimettynä "Pihkalan kaartina".

Järjestön vuosikertomus vuodelta 1925 kuvailee toimintaa: "Lakon murtaminen alkaa kuulua eteläpohjalaiseen elämään yhtenä oleellisena asiana, nuoret miehet tilaavat jo etukäteen itselleen luvan lähteä tulevana kesänä lakkopaikoille ja pettymys heissä olisi varmaan suuri, jos joku kesä sujuisi ilman lakkoja."

 

Entä työtapaturmat, työttömyys?

Ohjelma kertaa lakkojen historiaa vielä tätäkin kauemmaksi. Kysymykseen Suomen ensimmäisestä lakosta oikeamman vastauksen antaa yllättäen työnantajien STK:n Pentti Somerto eivätkä työntekijäpuolen SAK:n Pertti Viinanen tai STTK:n Jorma Reini, jotka myös kuuluvat ohjelman haastateltaviin.

Ohjelma kysyy myös, miksi työtaistelujen vuoksi menetetyistä työpäivistä puhutaan niin paljon, kun työtapaturmien ja työttömyyden vuoksi menetetään työpäiviä moninkertaisesti lakkoihin verrattuna.

 

Suosittele47 Suosittelee

Kommentit

tiistaina 30.04.2013

Lakko ei todellakaan ole vanhentunut ase.

torstaina 13.06.2013

Eikö tämän voisi uusia? Tai laittaa edes Elävään Arkistoon?

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä