To 23.09.2010 @ 16:18Virpi Hukkanen, toimittaja, A-talk

Kakkaa luontoon

Likakaivosta lähtevä oja oli lapsena iljettävä paikka. Se haisi, oli musta ja limainen. Muutaman kymmenen metrin päässä hurisi porakaivo. Mutta mitäpä tuosta, kyllähän metsikköiseen rinteeseen vähän kakkaa mahtuu.

Tällä viikolla, A-talkin ”Sekaisin jätevedestä” –ohjelmaa tehdessäni, minulle on valjennut, että sama asenne rienaa suomalaisia maaseudulla yhä edelleen:luontoon kyllä mahtuu.

Moni jätevesineuvoja kertoi, että kaikki ihmiset eivät edes tiedä, mihin oma vessavesi menee. Eikä silläkään tunnu olevan niin väliä, että uimaranta haisee ulolle. Niinhän se on aina tehnyt.

Harvalle mökkiläiselle tai muuten maalaiselle tulee mieleen, että MINÄ ITSE voisin tehdä asialle jotakin. Että voisin vähän sijoittaa puhtaan lähiympäristöni puolesta. Että voisin ensitöikseni soittaa omaan kuntaan ja kysyä, kuinka likavedet pitäisi 2010-luvulla käsitellä meidän kauniissa kunnassa.

 

12 kommenttia

Tottakai pitää hoitaa asiat niin ettei jätevedet mene vesistöihin. Tärkeintä olisi siis hoitaa nämä asiat kuntoon eikä aloittaa pienen ihmisen pienestä omakotitalosta metsän keskellä, jonka rinteeseen todellakin mahtuu "kakkaa" ja paljon. Suomen viisimiljoonaisen kansan kakkanhävittämiseen on Suomessa pinta-alaa todella paljon. Sakokaivojen vedet kun johdetaan suodatuskenttään eipä paljon fosforia ja typpeä enää jää jäljelle ja nekin kasvillisuus ehtii sitoa omaan käyttöönsä todella nopeasti. Kannattaa kysyä oikeilta asiantuntijoilta, biologeilta. Poliitikkojen pitäisi olla kansalaisen puolella, nyt tuntuu siltä, että kaikki haja-asutusasukkaat ovat rikollisia, eikä välitä ympäristöstään. Luulisin, että suurin osa meistä omakotiasujista haluaa pitää oman ympäristönsä kunnossa, ilman niitä kakkan hajuja.

Paras vaihtoehto on suodatuskenttä. Panospuhdistamot tulisi kkieltää niiden päästäessä kasvihuonekaasuja (esim. hiilidioksidia) ilmaan ja niitähän tässä juuri yritetään vähentää. Näillä systeemeillä hukataan rahaa 2,5 miljardia euroa turhanpäiväiseen paskanjauhantaan. Hoitakaa asiat niin, ettei jokiin, järviin ja Itämereen päästetä puhdistamattomia jätevesiä. Aloittakaa Itämeren risteilijöistä, joille esim. 500000 euron sakko jokaisesta tyhjennyksestä mereen.

Virpi kuule, ei siellä maalla kakka jokiin mene, se suodatetaan kyllä omissa kaivoissa. Jätevesiuudistus taas pakottaa luopumaan vanhoista kaivoista ja ostamaan uudet. Se on typerää. Kyllä nämä asiat on ymmärretty aina: ennen oli kuivahuussit, sittemmin saostuskaivot. Kaupunkilaistoimittajat ne vain luulevat, että maalla kakataan veteen...

Kuntamme nosti jätevesimaksuja jälleen 3,5%. Maksan sen nurisematta ja tietoisena siittä, että raha käytetään ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi.

En oikein ymmärrä milla tavalla saataisiin suomalaiset arvostamaan omaa luontoaan ja tuomaan ajattelu 2000-luvulle ympäristönsuojelussa.

Keski euoopan ajattelu luonnon suojelemisesta on paljon pidemmällä, kuin suomessa. Täytyykö meidänkin luonto saastua yhtä pahoin, ennenkuin opimme ajattelemaan?

Kunpa kaikki miettisivät asioita noin niinkuin sinä Virpi. Papukaijamerkki :)

"Moni jätevesineuvoja kertoi, että kaikki ihmiset eivät edes tiedä, mihin oma vessavesi menee. Eikä silläkään tunnu olevan niin väliä, että uimaranta haisee ulolle. Niinhän se on aina tehnyt."

Voisikohan kaupungissakin ottaa selvää mihin "hukkastenkin" jätevedet menee. Tai se vasta on tosi huolestuttavaa jos on otettu selvää:

vain pari esimerkkiä..
Jätevesi pilasi taas Vantaanjoen veden uimakelvottomaksi
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010082412233089_uu.shtml

http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Vantaanjokeen+vuoti+puhdistamatonta+j%C3%A4tevett%C3%A4/1135240702207

Ei tarvitsisi yleläisen opetalla kuin googlen käyttö, no voi olla liikaa vaadittu että näkis edes hiukan vaivaa palkkansa eteen.

Tai sitten Hukkasen mielestä hyvällä omallatunnlla kyllä Vantaanjokeen kakkaa mahtuu? Jos et halua niin tee sitten hyvä ihminen jotain asian hyväksi äläkä satuile!

Nyt on ruvettu ampumaan kärpäsiä norsupyssyllä. Olisiko aiheellisempi asia pienentää maatalouden päästöjä. Nyt on menossa kokeiluprojekti Nurmijärvellä. On levitetty kipsiä pelloille sitomaan fosforia. Mutta mutta!!! Sitä tehdään valtion (veronmaksajien) varoilla. Tarkoitus on varmaankin, että valtio maksaa maatalouden päästöjen pienentämisen. Siis sille ei säädetä pakkolakia eikä myöskään kustannuksia maksettavaksi, vaan maksetaan jopa palkka päästöjen pienentämiseksi. Oikeudenmukaistako???

Itsellä on 1982 rakennettu järjestelmä, jossa kivillä täytetty imeytyskaivo. Imeyskaivosta ei tiedä mitään, vaikka seisoisi päällä. Mitään ylimääräistä nestettä ei koskaan ole havaittavissa. Vielä vähemmän mitään hajua. 6,50 metriä syvä betonirengaskaivo on 50 metriä imeytyskaivosta. Jos toimittaja asuu PK-seudulla, otan osaa juomasi veden suhteen. Sinun täytyy ostaa pullotettua lähdevettä, jotta pääset samaan laatuluokkaan käyttäni kaivoveden kanssa. Tiedän asian, koska työskentelin 90-luvun PK-seudulla.

kyllä ne maalaiset osaa metsiin paskoa pienestä pitäen
koitappa ite taitolaji : )

Kaupunkilainen kirjoitti:

Kuntamme nosti jätevesimaksuja jälleen 3,5%. Maksan sen nurisematta ja tietoisena siittä, että raha käytetään ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi.

En oikein ymmärrä milla tavalla saataisiin suomalaiset arvostamaan omaa luontoaan ja tuomaan ajattelu 2000-luvulle ympäristönsuojelussa.

Keski euoopan ajattelu luonnon suojelemisesta on paljon pidemmällä, kuin suomessa. Täytyykö meidänkin luonto saastua yhtä pahoin, ennenkuin opimme ajattelemaan?

Kunpa kaikki miettisivät asioita noin niinkuin sinä Virpi. Papukaijamerkki :)

Miettikää samalla esim Saksaa: 357000 neliökm/82 milj.as.=231 as/neliökm, verrattuna Suomeen 338000 neliökm/5,4 milj.as.=16 as/neliökm. Väestötiheys on 14-kertainen. Miettiminen on taitolaji, joka ei näytä sujuvan ilman maanläheistä maalaisjärkeä! On huvittavan naurettavaa panna näin erilaisia valtioita samalle viivalle. Totta helvetissä harvasta asutuksesta on hyötyäkin.

Täytyypä ihmetellä, kuinka vanha kyseinen toimittaja on? Ainakaan 50 vuoteen ei likakaivoista ole ollut avoimia poisto-ojia. Nyt täytyy kyllä kysyä, onko toimittajan kenkännumero suurempi kuin hänen älykkyysosamääränsä?

Idiootti joka tapauksessa.

Pitääkö tällaisia asioita mitenkään miettiä kaupunkiympäristössä? Mihin esimerkiksi kaikki viikonloppujen porttikongi-kuseskelut valuu? Tuskin mihinkään, jos hajun perusteella arvioidaan..

Oikeastaan kakka ja pissi kuuluu palautaa nimemomaan luonnonkiertokulkuun, ei kuitenkaan vesistöön. Myös eläinten jätökset kuluu käyttää, kasvintuotantoon. Ei siinä ole mitään väärää. Tärkeää on mitoittaa lannoitus oikein. Joiltakin tuntuu tämä lunnonkietokulkin olevan täysin unohtunut. Ei varmaan tule mitään suuria ympäristöongelmia, jos perheen jätevesi imeytyy luontoon, kunhan se ei mene suoraan vesistöön. Uskoisin, että suurimmassa osassa riittäisi oikein hyvin yksinkertainen imeytyskenttä sakokaivojen perään. Mutta valitettavasti puhdistusvaatimukset on laitettu niin kireiksi, että monissa tapauksissa on vaadittu paljon suurempia investointeja. Ja näitä kalliita investointeja ei kyllä pystytä tutkimuksella ja järjellä perustelemaan.

Kaupunkilainen kirjoitti:

Kuntamme nosti jätevesimaksuja jälleen 3,5%. Maksan sen nurisematta ja tietoisena siittä, että raha käytetään ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi.

En oikein ymmärrä milla tavalla saataisiin suomalaiset arvostamaan omaa luontoaan ja tuomaan ajattelu 2000-luvulle ympäristönsuojelussa.

Keski euoopan ajattelu luonnon suojelemisesta on paljon pidemmällä, kuin suomessa. Täytyykö meidänkin luonto saastua yhtä pahoin, ennenkuin opimme ajattelemaan?

Kunpa kaikki miettisivät asioita noin niinkuin sinä Virpi. Papukaijamerkki :)

______________

Ei kunta luontoa arvosta. Kunnan puhdistamo ei juurikaan ota ravinteita jätteistä va an päästää vesistöön. Niin löysät ovat säädökset. Ota selvää.

Kunnan puhdistamon viemärin päässä vesi ei ole puhdasta. Kesämökin rannan vesi on puhtaampaa. Sitten, kun mökkirannan vesi on likaisempaa kuin tuo kunnan laskema, on syytä laittaa puhdistuslaitteita mökille eikä kuskata vätevettä autolla tai putkea pitkin puhdistamolle. Puhdistamon kautta saastuminen keskittyy sinne viemärin suun seuduille.

Ajankohtaisputki

Tuubin täydeltä asiaa!

A-tuubi on uusi monimuotoinen ajankohtaiskanava netissä!

Blogiarkisto

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu