Ma 24.10.2011 @ 13:37Virpi Hukkanen, toimitaja, A-talk

Lopettakaa työttömäksi kouluttaminen!

Taiteen ja viestinnän opetusta karsitaan ammattikorkeakouluista. Hyvä, opetusministeriö!

Mutta miksi vasta nyt? Opinahjo toisensa jälkeen on perustanut taiteen ja viestinnän opetuksen linjoja viimeiset 20 vuotta. Graafikoiksi, taiteilijoiksi, muusikoiksi, kuvaajiksi ja toimittajiksi on koulutettu paljon enemmän ihmisiä kuin alat ovat vetäneet töihin.

Ylikouluttaminen on tuottanut ennen kaikkea pettyneitä nuoria aikuisia. On surullista nähtävää, kun artenomit, medianomit ja maisterit huomaavat kolmi- ja nelikymppisinä yhä vain yrittävänsä päästä alalle. Tekstiilitaiteilijalle tai teatteripuvustajalle ei aukene työpaikkaa ja freekeikoilla ei elä. Media-alalle valmistuneelle irtoaa tuotantotalosta pesti vain palkattomana harjoittelijana.

Vilkaisu työvoimaviranomaisten tilastoihin kertoo yhtä rujoa viestiä. Esimerkiksi ammattikorkeista ja taidekorkeakouluista valmistuvia graafisia suunnittelijoita on työttömänä lähes 800, mutta avoimia työpaikkoja heille on tarjolla vain 14. Sairaanhoitajien työmarkkinat taas näyttävät aivan toisilta. Heitä on tilastojen mukaan työttöminä vajaat 50, kun heille avoimia työpaikkoja on lähes 1800 kappaletta.

Ei ole kenenkään etu kouluttaa nuoria väärälle alalle.

5 kommenttia

1990-luvulla ammattikorkeakoulutusta lisättiin koska koulutusmarkkinoilla tilanne suurtyöttömyyden jäljiltä oli hyvä. Useita keskiasteen oppilaitoksia muutettiin ammattikorkeakouluiksi ja oppilaiksi saatiin työttömiä nuoria. Heille asiaa markkinoitiin nimenomaan koulutusta varten, ei työmarkkinoita ajatellen.

Taiteilijoiden kannalta katsottuna heidän areenansa on täysin avoin, taiteilijat eivät saa tai välttämättä edes odota tukea yhteiskunnalta. Jos taiteilijuus on rahoituksesta kiinni on mietittävä asia uudestaan.

Alusta asti oli selvää, etteivät kaikki saa haluamaansa uutta koulutustaan vastaavaa työtä. toisaalta Suomen markkinat yrittäjäksi ryhtymiseen media-alalla olivat ja ovat edelleen ahtaat. Ammattikorkeakoulut tulivat taidekorkeakoulujen alueelle omalla koulutuksellaan jonka taso ei vastaa yliopistokoulutuksen tasoa. Yliopistot eivät ole kasvattaneet opiskelijamääriään sisäänotoissa.

Uudet toimipisteet olivat ammattikorkeakouluille vain yksi tapa tehdä rahaa. Aivan samoin kuin työvoimakoulutuksetkin ovat. Ikävää, että suomalainen yhteiskunta tai valtiovalta tue yrittäjäksi ryhtymistä vaan ajavat suuryhtiöiden asiaa loppuun asti.

Mistähän sitten kuitenkin johtuu että mitattaessa opiskelijoiden työllistymistä valmistumisen jälkeen tilanne ei ole monien AMK:den osalla kuitenkaan kuvatun kaltainen. Yleistäminen on vaarallista. Eivätkä kaikki medianomit ole kuvaajia. Unohdetaan aika monta medianomin nimikkeen alla toimivaa ammattiryhmää jotka työllistyvät todella hyvin. Minkäs he sille mahtavat että aikanaan haluttiin karsia nimikkeitä ja pakotettiin kaikki kameran ohi kulkeneetkin nuoret saman nimikkeen alle. Nyt ja viimeiset kymmenen vuotta varsinkin Yleisradio kun ohjelmiinsa kaivaa haastateltavaksi työttömän medianomin, hän paljastuu kuvaajaksi. Pitäisi siis sanoa että kuvaajia koulutetaan liikaa, eikö niin. Ja toisaalta, on se hieman kumma että samalla kun Yleisradion toinen käsi heittelee kiviä medianomien niskaan, toinen käsi hellien koettaa vedellä hihasta medianomeja sisään taloon. Toimittajiksi ?
Näinhän kävi taannoin kun TV-organisaatio vähensi porukkaa ja radion organisaatio palkkasi medianomeja sisään taloon mediatoimittajiksi. Kuvaamaan ja toimittamaan uutisia radiolle ja aluetelevisiolle. Tietysti pienemmällä liksalla kuin toimittajan koulutuksen saaneella. Eikös ole tämä mediamaailma kummallinen. Ja Yleisradio ottakoon osan tästä kritiikistä ja niinkuin alalla sanotaan "prostituutiotoiminnasta" Se on totta että kulttuurialan koulutusta on liikaa, mutta karsimisessa olisi hyvä ottaa huomioon että valmistuneet medianomit eivät ole tasaista harmaata massaa. On hyviä metsureitakin, ja huonoja. Silti molemmat kutsuvat itseään metsuriksi.
Hyvälle on töitä ja huonolle ehkä vähemmän, jos ollenkaan.
Tällainen tämä maailma on. Eivätkä kaikki toimittajatkaan ole taustatyötään kunnolla tehneet, eli sekä hyviä että huonoja...Kaikkialla.

Sankari-toimittajien koulutukselta voisi joko jattaa pois tarinat siita "miten nuoret saankari-pojat Woodward ja Bernstein kaatoi Nixonia" tai etta miten monta kertaa se DeepThroat joutui kertomaan, kaskemaan niita taas vauhtiin.
Istuminen lautakassan paalla SeksiTekstailen olisi myoskin tarkeata.

Jatkokoulutuksena sitten Ameriigan asunto-velka-markkinat, niitten perinteellisista kiinteat-liikkuvat koroista, "refinancing", "subprime agenteista", miten niita siitten siirretaan WallStreetiin pilkottuna, sekoitettuna, AAA luokiteltuna, AIG vakuutettuna ja myydaan ympari maailmaa.,
Ja miten "servaajat" sitten keraavat korkoja ja lyhennyksia ja laittavat konkurssiin, tietamatta kuka omistaa.

Jeps, kylla eteenkin suomen toimittajat ovat selvasti yli-koulutettuja.

Viisas mies kerran sanoi just (melkein) valmistuneelle.

"korkeampi koulutus on ainoastaan merkki siita etta on kykya oppia, vieda asioita loppuun saakka"

Niinkuin DeepThroat teki sankari-toimittajillle

Tää asia on käännetty aivan päälaelleen, että on väärin nuoria kohtaan kouluttaa heistä työttömiä. Ei kaikkia kiinnosta sairaanhoitajan ammatti, eikä voida vaan tarjota koulutusta niille aloille joilla työtä on. Se tullaan näkemään tulevaisuudessa, että ulkomaalaisia tulee meidän sairaita ja vanhuksia hoitamaan, sitä tapahtuu jo.Ihan yhtälailla sillon on työttömiä. Helppo huudella kun on koulutus ja työpaikka MEDIA alalla. Hoiva-ammatit on myös kutsumusammatteja, ihan kuin taiteilijan ammatti. Koulutuspaikkojen vähentäminen lisää jo entisestään kilpailua mikä aiheuttaa nuorien keskuudessa pahoinvointia ja syrjäytymistä, jos haluaa luovalle alalle ja kouluun pääsy on mahdotonta, vaan yli-ihmiset voi selvitä hirveällä tuurilla tulevaisuudessaan haluamalleen koulutuslinjalle. Tähän koko järjestelmään ei tule tasapainoa, niin kauan kun se perustuu joidenkin yksittäisten ihmisten rikastumiselle ja hirveään kilpailuun ala-koulusta alkaen.

Ajankohtaisputki

Tuubin täydeltä asiaa!

A-tuubi on uusi monimuotoinen ajankohtaiskanava netissä!

Blogiarkisto

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu