Kallis euromaa

Markkinat, oi markkinat. Odotimme tänään sydän pamppaillen, hyväksyvätkö markkinat euroalueen rahoituspaketin vai eivät, nauttivatko Euroopan valtiot markkinoiden luottamusta.

Markkinat paheksuvat nimittäin sitä, että kaikki Euroopan maat ovat ylivelkaantuneet. Suomikin velkaantuu joka vuosi kymmenen kaksitoista miljardia lisää. Mistä moinen leväperäisyys – ostavatko suomalaiset kulutusluotolla avoautoja ja kylvetäänkö täällä sampanjassa?

Niin. Markkinat eivät ehkä muista, mutta valtiot joutuivat ottamaan satoja miljardeja velkaa – pelastaakseen markkinat. Siitähän on jo vuosi aikaa. Silloin se valtava elvytys oli fantastista viisautta, mutta nyt sitten taas paha synti, josta pitää rangaista – mieluiten puolustuskyvyttömiä. Tuo velan tuoma kestävyysvaje peritään tällä vuosikymmenellä lapsilta, vanhuksilta ja sairailta. Julkisista palveluista leikataan rahat yksityisille rahastoille.

Anteeksi, tämä on nyt sitä populismia. Mutta. Sen verran Jyrki Kataistakin tämä rosvopankkien hyysäminen kyrsii, että hän jopa Brysselin yössä kypsyi kannattamaan kansainvälistä rahamarkkinaveroa. Jos kerran jokaisesta suklaapatukasta peritään arvonlisävero, niin miksei sitten jokaisesta keinottelusiirrosta – eikä Panda ole kai ajanut maailmaa melkein konkurssiin.

Rahamarkkinavero on vanha idea, sen keksi jo seiskytluvulla James Tobin. Suomessakin on yksi poliitikko, joka on eduskunnassa ajanut vuodesta toiseen pörssiveroa. Hänelle on naurettu. Häntä on pilkattu. Häntä on pidetty hölmönä.

Viime vuoden maaliskuussa eduskunnan kyselytunnilla Jyrki Katainen vastasi hänelle, että tämmöisiä riskejä ei Suomessa kannata ottaa. Mutta nyt on ääni muuttunut hänenkin kellossaan – kun koko muu Eurooppa ja Usa on ensin päättänyt panna pankit verolle. Koko maailma on siis seurannut tätä yksinäistä, rohkeaa suomalaista kansanedustajaa. Tämä on Bjarne Kalliksen voiton päivä.

Markkinat, oi markkinat. Ne osoittivat taas mahdollisimman konkreettisesti, ketkä ovat isäntiä talossa, niin kuin vanhoina hyvinä aikoina ennen finanssikriisiä. Nyt markkinat panivat Euroopan nimelliset johtajat seinää vasten ja antoivat aikaa aamukolmeen, kun ne heräilevät Aasiassa.

Mutta ehkä tämä oli viimeinen taisto – ja ensimmäinen voimannäyttö Euroopan liittovaltiolta, johon Suomi kuuluu, vaikka ei haluaisikaan. Eikä muuten ulkopuolella pysytteleviä brittejä kannata yhtään kadehtia. Englantilaisilla on edessään verta, hikeä ja kyyneleitä – ja vielä aika monta valvottua yötä.