To 16.09.2010 @ 14:29Juha Ristamäki, Ajankohtainen kakkonen

Päästäänkö jo asiaan?

Kun oikeuskansleri Jonkka päätti viedä ex-pääministeri Vanhasen esteellisyysasian eteenpäin, kiirehti Vanhanen kommentoimaan, ettei oikeuskansleri ottanut kantaa, onko hän syyllistynyt rangaistavaan tekoon. Näppärää tukeutua juridiikkaan, kun puntissa jo valuu.

Vanhasen ja Nuorisosäätiön vaalirahoituskuvioissa saatetaan vihdoinkin päästä asiaan Vanhasen osalta. Oletettavaa kun lienee, ettei perustuslakivaliokunta tule asettumaan poikkiteloin sen tielle, että keskusrikospoliisi tutkisi Vanhasen esteellisyys- ja muut toimet tässä asiassa.

Olennaista ei välttämättä ole linjanveto siitä, mitä Vanhanen valtioneuvoston istunnoissa teki, kun pöytään nuijittiin RAY:n avustukset myös Nuorisosäätiölle.
Olennaista on, että Vanhanen on pääministerinä tiettävästi kertoillut puolitotuuksia Nuorisosäätiön vaaliavustuksista. Hän on puolustautunut, ettei olisi tiennyt tarkasti, millä tavalla Nuorisosäätiö olisi tukenut häntä vaaleissa, vaikka ei käytännössä ole voinut olla tietämättä.

Olennaista on, että koko nykyisenkaltainen Nuorisosäätiö on Vanhasen luomus. Juuri Vanhanen on ollut keskeinen tekijä aikana, jolloin säätiöstä on ryhdytty monin tavoin tukemaan nuorisorakentamista suosivia poliitikkoja, jotka näyttävät olleen pelkästään keskustalaisia.

Olennaista on, että Vanhanen tietää, millä tavalla yleishyödyllisestä, yhteisin varoin rahoitetusta säätiöstä luotiin rahakukkaro keskustalaisten vaaliponnisteluihin. Ja miten samat henkilöt istuivat niin vaalirahaa jakaneessa säätiössä kuin myös rahaa kerjänneissä vaaliyhdistyksissä.

Vanhanen tietää, mutta kertooko sen poliisille, se on sitten eri asia. Mahdollisessa esitutkinnassahan rikoksesta epäillyn Vanhasen ei tarvitsisi puhua totta.

Entiseltä pääministeriltä totuuden puhumista voisi tietysti odottaa. Etenkin kun siitä saattaa riippua myös muiden rikoksesta epäiltyjen asema: vai luuletteko, että Vanhasen jälkeen Nuorisosäätiön johtoon istutettu perintöprinssi Antti Kaikkonen itse keksi vaalirahojen jakamisen?

Juha Ristamäen aiempi blogi aiheesta: Kestääkö oikeuskanslerin kantti?

1 kommentti

Jankko on demari, Ajankohtainen kakkonen on täynnä demareita. Kyse on 23 tonnista! Haloo.

Ajankohtaisputki

Tuubin täydeltä asiaa!

A-tuubi on uusi monimuotoinen ajankohtaiskanava netissä!

Blogiarkisto

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu