Ke 27.10.2010 @ 15:53Heikki Ali-Hokka, A-plus

Persut ja demarit yhteen soppii

Perussuomalaiset on vaalien alusajan kirkkaasti mielenkiintoisin ilmiö ja tuonut kummasti sähköä politiikkaan. Kuka olisi muutama kuukausi sitten uskonut, että Timo Soini porukoineen hätyyttelee Keskustan kannatuslukuja.

Persuja istutetaan jo kovaa vauhtia tulevaan hallitukseen. Mutta kenen kanssa? Savolaislehtien haastattelussa viime sunnuntaina Soini arveli, että SDP olisi perussuomalaisille porvaripuolueita helpompi hallituskumppani.

Puolueilla on paljon yhteistä. Molemmat vastustivat Kreikan tukemista finanssikriisissä ja samansorttisia puheenparsia on kuultu maahanmuuttopolitiikasta. Myös talouden puolelta löytyy samaa: pääomatulot pitäisi muuttaa progressiivisiksi ja varallisuutta jollakin tapaa verottaa. SAK esittää valtion tuloveroasteikkoon uutta porrasta 150 000 euron vuositulojen kohdalle eli progressioon lisää jyrkkyyttä - siihen suuntaan ajattelee myös Perussuomalaiset.

Demareiden ja persujen samanhenkisyys sai Keskustan puoluesihteerin Timo Laanisen painamaan jo hälytysnappia: maaseudun tulevaisuus olisi synkkääkin synkempi, jos kyseinen parivaljakko pääsisi hallitukseen.

Mutta on onnessa särönsäkin. Demareiden voi olla vaikea niellä perussuomalaisten intoa leikata varoja kehitysavusta ja ilmastonmuutoksen vastaisesta taistelusta. Toisaalta vaikeammistakin asioista on hallitusneuvotteluissa tavattu päästä sopuun.

A-plus: Soinin talousteesit katsottavissa Yle Areenassa

7 kommenttia

Soini teki suuren virheen ilmoittumalla "vanhan puolueen"
kelkkaan.Hallitusnevotteluihin ei olisi vielä kannattanut
paljastaa korttejaan.Juuri demarithan on se taho, johon olisi kannattanut lietsoa tyytymättömyyttä,-Kepun lisäksi.
Audin takapenkki näyttää kiinnostavan Soinia jo nyt.

Seuraavan hallituksen muodostavat kokoomus, SDP ja perussuomalaiset.

Se on tällä hetkellä jo selvää.

politiikan asiantuntija kirjoitti:

Seuraavan hallituksen muodostavat kokoomus, SDP ja perussuomalaiset.

Se on tällä hetkellä jo selvää.

Sitten meillä on kolmikertaisesti kyvytön hallitus.

No niin, vielä kun SDP olisi kielipolitiikan suhteen samoilla linjoilla kuin Persut niin jotain hyvää tästä voi seuratakin.

Virkamiesruotsi joutaa romukoppaan ja ruotsin kielestä valinnainen muiden kielten rinnalle. Pakkoruotsi on tulppa muiden kielen opiskeluun Elinkeinoelämän keskusliitonkin mukaan. Äänestän ennen kaikkea tämän kielivalinnaisuuden takia Perussuomalaisia.

politiikan asiantuntija kirjoitti:

Seuraavan hallituksen muodostavat kokoomus, SDP ja perussuomalaiset.

Se on tällä hetkellä jo selvää.

RKP:n kiintiöpaikka hallituksessa joutaa lähteä, niin kuin myös ruotsinkielisten ylisuuret kiintiöt yliopistoihin.

Joo, ehdottoman selvä ja vieläkin järkevämpi asia on vaihtaa hallitus ensikaudeksi, hallitus joka esim. tekee työpaikkoja.

Se asia on hyvä, että tuleva hallitus ei voi olla sama, mitä se nyt on, esim.vihreät ei terveellä pohjalla.

Ajankohtaisputki

Tuubin täydeltä asiaa!

A-tuubi on uusi monimuotoinen ajankohtaiskanava netissä!

Blogiarkisto

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu