Pe 26.02.2010 @ 12:50Reetta Nousiainen

Sanomalehti voi Suomessa yhä ihmeen hyvin

Perjantaipäivän ikävä media-alan uutinen tuli Ruotsista. Dagens Nyheter on ajautunut suuriin taloudellisiin vaikeuksiin, ja edessä on voimakas saneeraus. Toimittajia vähennetään, verkkolehden rooli arvioidaan uudestaan ja uusia julkaisutapoja pohditaan.

Suomessakin lehdet rimpuilevat muuttuvan toimintaympäristön, laskevien levikkien ja taantuman keskellä, mutta yhtä suurilta saneerauksilta on toistaiseksi vältytty. Pitkään sanomalehdet ovatkin olleet Suomessa käsittämättömän menestyvä bisnes.

Sanomalehtien menestymiselle on syynsä. Ensinnäkin suomalainen sanomalehdistö on rakentunut alueellisesti: sanomalehdillä on hyvin voimakkaat ja selvärajaiset levikkialueet, ja kilpailua lehtien kesken ei ole muutoin kuin joidenkin levikkialueiden rajoilla. Lisäksi sanomalehtien lukijat ovat kovin uskollista porukkaa – ehkä vähän liiankin uskollista: lehdet pystyivät jättämään oman tuotteensa jalostamisen pitkäksi aikaa liki kokonaan heitteile.

Maakunnallista sanomalehdistöä tukee toinen suomalaislehdistön erikoispiirre: kestotilausjärjestelmä ja lehden aamukanto kotiin. Aamukanto on kallis mutta ilmeisen hyvin lukijoita sitouttava järjestelmä. Myös se suosii alueellista lehdistöä. Kuka haluaisi tilata toisen alueen lehden, jos sen saisi kotiin vasta postissa tai seuraavana päivänä?

Nettilehtien aikana lukijat periaatteessa saattaisivat lukea jotain muuta kuin oman alueensa valtalehteä. Mutta nyt suomalaisen sanomalehdistön tukipilariksi saattaa hyvinkin nousta suurten ikäluokkien tottumus. Kun suuret ikäluokat nyt ja lähivuosina eläköityvät, heiltä jää valtava määrä aikaa ja energiaa kaikkeen muuhun. Esimerkiksi harrastuksiin, kuluttamiseen – ja lehtien lukemiseen. He ovat tottuneet saamaan lehtensä aamulla kahvipöytään kotiin kannettuna. Keskeistä tässä saattaa hyvinkin olla paikallisuus: lähimarketin erikoistarjoukset ja oman kaupungin menovinkit. ??

Ajankohtaisputki

Tuubin täydeltä asiaa!

A-tuubi on uusi monimuotoinen ajankohtaiskanava netissä!

Blogiarkisto

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu