Ke 22.09.2010 @ 13:56Heikki Ali-Hokka, A-plus

Lehmän hermot

Olen haastatellut Matti Vanhasta tv:ssä 5-6 kertaa. Käsitykseni hänestä on varmaan aikalailla sama kuin monen muun: asioihin hyvin perehtynyt, tasainen, hieman kolea. Päällimmäiseksi nousee kuitenkin yksi ominaisuus: hän on niitä ihmisiä, joita voi sanoa lehmänhermoisiksi. Sellainen ihminen ei pienestä hätkähdä.

Muistan kohdanneeni hänet yhden ainoan kerran selvästi hermostuneena. Se oli viime keväänä, kun Kreikan kriisi alkoi kunnolla kaatua päälle, ja euroalue keräsi yhteisiä voimia. Ylen studiolla Vanhasesta näkyi, että hän oli valtavan huolissaan Euroopan korttitalon kaatumisesta - eikä tietenkään turhaan.

Nyt häntä saattaa uhata pääministeriaikojen päätöksen vuoksi jopa valtakunnanoikeus. Vanhanen on kommentoinut asiaa sanomalla olleensa pahemmissakin paikoissa.

Vaikea uskoa. Jääviyskysymys painaa Vanhasta varmasti enemmän kuin mitä hän ulospäin näyttää, ja varjostaa hänen uutta työtään. Kaikkien - eikä vähiten Vanhasen - etu on, että asia saataisiin pois päiväjärjestyksestä mahdollisimman pian.
 

Asiasanat: 

Ajankohtaisputki

Tuubin täydeltä asiaa!

A-tuubi on uusi monimuotoinen ajankohtaiskanava netissä!

Blogiarkisto

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu