To 24.06.2010 @ 13:27Matti Virtanen

Patria syytetyn penkille

Valtionyhtiö Patrian lahjus- ja muita talousrikoksia koskeva oikeusprosessi nytkähti tiistaina eteenpäin, kun valtionsyyttäjä Ari-Pekka Koivisto ilmoitti nostavansa yhtiötä vastaan syytteitä mm. törkeästä lahjuksen antamisesta ja kirjanpitorikoksesta.

Syytteet liittyvät teknologian siirtosopimukseen, jonka Patria teki Egyptin hallituksen edustajien kanssa 11 vuotta sitten. Käytännössä sopimus tarkoitti sitä, että Egypti osti 22 miljoonalla eurolla suomalaisia 155GH52-tykkejä. Syytteeseen joutuu neljä suomalaista ja yksi Egyptin kansalainen. 

Syyttäjän mukaan on todennäköisiä syitä epäillä, että suomalaiset antoivat lahjuksia egyptiläisille virkamiehille voittaakseen tarjouskilpailun. Jutun monimutkaisuutta ja laajuutta kuvastaa se, että rikosten tutkinta kesti yli kolme vuotta ja tekojen epäillään tapahtuneen vuosina 1999-2007.

Yleisradion ajankohtaisohjelmista FST:n Spotlight kertoi tykkikauppojen ongelmista toukokuussa 2007. Ohjelman mukaan Egyptiin viedyissä tykeissä oli vikoja, joiden vuoksi se ei ollut niin tehokas kuin ostajille oli annettu ymmärtää. Spotlight kertoi myös, että kauppojen yhteydessä Patria maksoi kaksi miljoonaa euroa egyptiläiselle konsultille, ja että tämä on tyypillinen tapa lahjusten maksamiseksi kansainvälisessä asekaupassa.

Spotlightin jutun tehnyt toimittaja Magnus Berglund siirtyi seuraavana vuonna Ylen suomenkieliselle puolelle MOT:n toimitukseen ja jatkoi Patrian kauppojen seurantaa. Poliisi oli laajentanut tutkimuksiaan koskemaan myös yhtiön panssariajoneuvokauppoja Sloveniaan.

Keväällä 2008 keskusrikospoliisi takavarikoi valtavan määrän Patrian asiakirjoja ja piti saman vuoden kesällä yhtiön avainhenkilöitä kuukausikaupalla tutkintavankeudessa, epäiltynä lahjusten maksamisesta. Patriasta kiistettiin kaikki epäilyt, joten poikkeuksellisen raskaiden tutkintamenetelmien motiivit jäivät julkisuudessa epäselviksi.

Berglundin omat tutkimukset johtivat syyskuussa 2008 MOT-ohjelmaan 'Totuus Patriasta', jossa kerrottiin miten Patria oli maksanut miljoonien eurojen konsulttipalkkioita Sloveniaan vauhdittaakseen AMV-panssariajoneuvojen kauppoja. Ohjelman mukaan suuri osa palkkioista oli piilotettuja lahjuksia, ja että yksi vastaanottajista oli Slovenian silloinen pääministeri Janez Jansa.

Ohjelma synnytti Sloveniassa kuohuntaa. Samana syksynä pidetyissä parlamenttivaaleissa Jansan puolue hävisi ja joutui oppositioon. Tästä seurasi harvinaisen voimakas vastareaktio Yleisradiota, MOT:tä ja toimittaja Berglundia vastaan: Jansan ja hänen kannattajiensa mielestä Yle oli osallistunut Slovenian vaalikampanjaan loukkaamalla istuvan pääministerin kunniaa.

Keskusrikospoliisin tutkinta Slovenian-kauppoihn mahdollisesti liittyneestä lahjonnasta on MOT:n tietojen mukaan vihdoinkin loppusuoralla. Myös tämän jutun tutkinta on kuitenkin ollut erittäin hidasta - syyttäjän ratkaisua odotetaan nyt alkusyksylle 2010.

Jansan vastareaktio kutistui reilun vuoden kestäneen harkinnan jälkeen siihen, että hän haastoi toimittaja Berglundin kunnianloukkauksesta oikeuteen ja vaati Yleltä vahingonkorvauksia. Näiden juttujen käsittely on toistaiseksi juuttunut mm. kiistoihin siitä, mikä olisi prosessille sopiva istuntopaikka Sloveniassa. Julkisuuteen on prosessin aikana vuotanut lisää todisteita siitä, että lahjuksia todellakin on maksettu.

Berglund ja Yle ovat johdonmukaisesti kiistäneet epäilyt kunnianloukkauksesta sekä vahingonkorvausvaatimusten perustelut, ja kiistävät edelleen. Ylellä, Ylen Ajankohtaisjournalismilla, MOT:n toimituksella tai Magnus Berglundilla itsellään ei tietenkään ole ollut mitää tarkoitusta loukata ketään, vaan kertoa tosiseikkoihin perustuen, miten suomalainen valtionyhtiö on maailmalla toiminut.

Patria-juttuja riittää vielä useiksi vuosiksi tiedotusvälineiden perattavaksi. Slovenian-kauppojen jälkeen keskusrikospoliisi ottaa työkseen selvittää mitä tapahtui, kun Patria myi panssariajoneuvoja Kroatiaan.

Patrian Slovenian-kaupoista kertova MOT on nähtävissä Ylen Elävässä arkistossa.

Ajankohtaisputki

Tuubin täydeltä asiaa!

A-tuubi on uusi monimuotoinen ajankohtaiskanava netissä!

Blogiarkisto

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu