To 24.03.2011 @ 09:29YLE/A-studio/Virpi Hukkanen

Kuntien naisille annetut vaalilupaukset tuottivat pettymyksen

Kunnissa työskentelevät naiset ovat pettyneitä neljän vuoden takaisiin vaalilupauksiin. Vuoden 2007 eduskuntavaalien alla etenkin Jyrki Katainen lupasi korottaa matalapalkka-alojen naisten palkkoja.

- Se oli ilmeisesti niitä kuuluisia vaalilupauksia. Ei se ole ainakaan minun tililläni ole näkynyt se 500 euroa, lehtori Marja Asikainen Turusta kertoo.

Marja Asikainen on yksi neljästä kuntatyöntekijästä, joiden palkkakehitystä Ylen A-studio on seurannut edellisten eduskuntavaalien jälkeen. Ennen vaaleja julkisessa keskustelussa puhuttiin, että matalapalkkaiset hyvin koulutetut naiset ansaitsisivat viidensadan euron kuoppakorotuksen.

Historian lehtorin Asikaisen peruspalkka on noussut neljässä vuodessa 295 euroa. Samaa luokkaa on myös vanhuksia hoitavan perushoitajan palkankorotus. Kouvolalaisen Arja Korpelaisen palkkapussi on lihonut 276 euroa neljässä vuodessa.

- Olisin kyllä odottanut ja toivonut, että jollain tavalla olisi enemmän arvostettu palkan muodossa tätä meidän työtä, Arja Korpelainen sanoo.

Lehtorin ja perushoitajan palkankorotukset kertovat samaa viestiä kuin Tilastokeskuksen ennakkotiedotkin. Kunta-alan naisten säännöllisen työajan keskiansiot ovat nousseet noin 250 euroa vuoden 2007 lopusta vuoden 2010 loppuun mennessä.

Kuntatyönantaja taas laskee palkkojen kohonneen huomattavasti enemmän. Tutkimuspäällikkö Margareta Heiskanen vertaa vuoden 2006 ja vuoden 2010 palkkoja toisiinsa, jolloin naisten kokonaisansiot ovat nousseet kunnissa keskimäärin 365 euroa. Kuntatyönantaja käyttää vertailussaan Tilastokeskuksen kunta-alan palkkatietoja.

Poliitikkojen vaalilupaukset ovat hyvässä muistissa myös kunta-alan työntekijäjärjestöjen mielissä.

- Puheet viidestä sadasta eurosta oli meilläkin hankala. Ei ollut meidänkään tavoite vaan, että päästään eteenpäin, Tehyn puheenjohtaja Jaana Laitinen-Pesola muistelee.

­Tehy neuvotteli omat palkankorotukset vaalien jälkeen ammattikorkeakoulutuksen saaneille hoitoalan työntekijöille.
- Ei oikein mitään tapahtunut. Valtio antoi pienen rahasumman siihen tarkoitukseen, mutta ei osaa sanoa minne se raha meni, Superin puheenjohtaja Juhani Palomäki kommentoi eduskuntavaalien jälkeisiä tapahtumia.
Superin jäseniä ovat esimerkiksi perushoitajat, kuten vanhuksia hoitava Arja Korpelainen.

1 kommentti

Kuka nyt tosissaan uskoi Kataisen lupauksia ed.vaalien alla.Naiset tulee aina olemaan reservi talous suhdanteille,ellei aleta lyömään tehokkaammin nyrkkiä pöytään.Jospa miehet vuorostaan osallistuisi-myös Katainen-omalla palkan alennuksella kasvattamaan valtion budjettia.Me naiset vaan on opetettu olemaan vähään tyytyväisiä.Mitä jos aletaan vaatia enemmän?

Ajankohtaisputki

Tuubin täydeltä asiaa!

A-tuubi on uusi monimuotoinen ajankohtaiskanava netissä!

Blogiarkisto

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu