Älä koske 24 tunnin kalaan

Toisena yönä sitä saa jo hiukan untakin Orionin vyön ja koralliriutan liplatuksen
välissä, katamaraanin kahden keulan väliin pingoitetulla verkolla maaten. Autiosaaren poukamassa tähtien valovoima on luonnollinen, keinovalo ei sitä syö. Rannalta kuuluu seuraa etsivien hyönteisten holtiton metelöinti, mutta ankkuripaikka on liian kaukana maista hyttysten tulla iholle. Nyt alat olla hurrikaania ja hain pureman arpea vaille sinut Karibian meren kanssa. Järki sanoo, että ilman kosteus on sata prosenttia, mutta kyllä se silti kahdelta sadalta tuntuu.

Olisi jonkinlainen häpeä palata kotiin Karibian mereltä purjehtimatta lainkaan. Veneet ja risteilyt ovat kuuluneet tämän meren imagoon siitä saakka, kun merkittävä purjehtijakansa kalinagot asutti pienet Antillit vajaa 1000 vuotta sitten. Heistä meri on saanut nimensäkin, tosin lahjakkaasti väärin kuultuna. Kalinago muuttui ranskalaisten suussa karibiksi ja espanjalaisten suussa kannibaaliksi. Näistä väärinymärretyistä ihmisluiden ystävistä ja keräilijöistä ja tulisista taistelijoista kerron lisää, kunhan pääsen heidän viimeiseen turvapaikkaansa Dominicaan.

Ettei totuus unohtuisi, Guadeloupe on Euroopan Unionin ulkosaaristoa, osa vanhaa Ranskan Amerikkaa joka kaareutuu Etelä-Amerikan Ranskan Guayanasta Karibian meren kautta Pohjois-Amerikkaan Kanadan itärannikon lumisiin ja jäisiin ranskalaissaariin St. Pierreen ja Miqueloniin asti. Matkan varrella on vanhoja ranskalaisia kaupunkeja, kuten Nouvelle Orleans (New Orleans) ja Ville de Troit (Detroit). Visainen tietokilpailukysymys olisi läntisen pallonpuoliskon ranskankielinen itsenäinen valtio. Se on maailman unohtama Haiti. 

Samalla Guadeloupe on saaristo itsessään. 400 000 asukkaan Guadeloupe ei ole pelkkä perhosen muotoinen kaksoissaari. Sen etelärannikon taivaanrannassa näkyy useiden muiden jylhien saarien profiilit. Ympyränmuotoinen Marie-Galante on suuri ja jyrkkärantainen. Les Saintesin edustalla käytiin merkittävä meritaistelu 1700-luvulla. La Desirade on jylhin kaikista. Petit Terren saaristo on asumaton. Kirkkaalla säällä näkyy myös ensimmäinen vieras valtio täältä etelään, Dominica, mutta se on tarina, johon päästään myöhemmin paikan päällä.

Koulumme ilmoitustaulu houkutteli viikonloppuretkelle katamaraanilla. Kaksi vuorokautta merellä maksaisi alle 200 euroa nupilta ja siihen sisältyisi kuljetukset, kahden yön majoitus veneessä, ruoat ja juomat sekä runsaasti aurinkoa ja sukeltelua.

Itse asiassa kirjoitin katamaraaniretkestä pienen esittelytekstin koulun pyynnöstä, ja se menee suomeksi näin:

Purjehdus ja Karibian meri kuuluvat yhteen. Kahden vuorokauden katamaraanipurjehduksella tutustut Guadeloupen lähivesiin, niiden vedenalaiseen elämään ja lähisaariin. Mukaan otat uimiseen ja auringonottoon liittyvät tarvikkeet. Snorklausvälineet, ruoat, juomat, kuljetukset ja kaksi yöpymistä veneessä kuuluvat hintaan. Retken tarkka ohjelma riippuu luonnollisesti merenkäynnistä ja kapteenin harkinnasta. Melko varmasti tutustut ainakin Petit Terren autiosaaren luontoon ja sen valtiaisiin, komeisiin Antillien iguaaneihin. Karibian meren tähtitaivaan kirkkaus on kaikille iloinen yllätys. Opiskelijoihin tottuneen kapteenin opastuksella opit kohtaamiesi meren eläinten nimet samalla ranskaksi. Lähtö tapahtuu koululta perjantaina klo 14.30 ja paluu on sunnuntaina ennen pimeää.

Le capitaine

Katamaraani odotti St. Francoisin satamassa. Sainte Lucen omistaja ja kippari on .
klassinen ranskalainen charmantti ja jäntevä lämpimien merien erikoismies kapteeni Cousteaun parhaiden perinteiden mukaan. Totta puhuen en uskonut että Bernadoy J. Marcin kaltaisia enää olisi olemassa. Hän on seilori, kippari, opas, kokki, viinien ja rommien tuntija, sukeltaja ja kala yhdessä hyvin suolatussa ja auringossa käristeenä kuivatussa paketissa. Ja lisäksi kelpo frankofooni, jonka veneessä ei savoa eikä sveitsiä puhuta. Kapteeni tulee ja keskeyttää ranskaksi. On hän siis pedagogikin. Jos saan selville, missä hän pitää kiduksiaan, kerron teille ensimmäisenä.

Ensimmäisiä asioita, joita tein vaistomaisesti veneessä, oli rannekellon siirto taskun pohjalle. Sitä ei tarvittu kahteen vuorokauteen, joina ajan kulumisesta vastasivat meri ja aurinko.

Hurrikaanisesongin loputtua virallisestikin marraskuun puolivälissä sää on Karibialla aika ennustettava. Tuuli tulee koillisesta Atlantilta. Veden lämpötila on edelleen korkea, Petit Terren luona ensimmäisen yön ankkuripaikassa se oli peräti 29 astetta. Näin lämmin vesi alkaa jo yrittää taivaalle. Hurrikaanikaudella moiset veden lämpötilat ovat akuutin pyörremyrskyn syntymisen vaaran merkki. Sen mitä olen television hurrikaanimiehen juttuja seurannut, Keski-Atlantilla onkin ollut massiivisen haihtumisen takia vetisiä korkeapaineita, mutta tässä vaiheessa vuotta ne eivät enää oikein tahdo lähteä pyörimään. Vääntö ei enää riitä. Haihtuminen on kuitenkin hurjaa ja se merkitsee pilvien nopeaa muodostumista ja rajuja hetkellisiä sateita.

 Yksittäinen cumulus-pilvi satelemassa ihan itsekseen aurinkoiseen mereen on kuvana tämän retken mieluisin otos minulle. Se on täydellinen pilvi.

Keskellä ulappaa katamaraanin edessä sinisissä aalloissa pilkahteli jotain ruskeaa. Yksi, kaksi, kolme, neljä delfiiniä! Pyöriäiset heittivät muutaman ilmahypyn alkukumarrukseksi ja kääntyivät sulavasti 180 astetta suoraan kohti aluksen keulaa. Delfiinien tervehdys on vaikuttavimpia elämyksiä, mitä ihminen voi kokea. Ainakin ne herättävät voimakkaita tunteita, joita on vaikea hallita. Tavallisesti niin viralliset sveitsiläisetkin hihkuivat kuin heikkopäiset heittäytyessään päät edellä keulaverkolle. Se olikin oikea paikka, sillä pyöriäiset jättäytyivät kahteen eri otteeseen uimaan veneen kahden rungon välissä, vain puolentoista metrin päässä onnesta sekoavista ihmislapsista.

Toisaalla, Sansibarin Mizinganin kylän edustalla, olen nähnyt ihmisten reagoivan ison delfiiniparven ympäröiminä vielä paljon ekstaattisemmin. Todella paljon. Ovatko nämä reaktiot sisäsyntyisiä, vaikuttaako delfiinien keskinäinen viestintä osaan ihmisistä vai ”puhuvatko delfiinit meille” kuten olen kuullut ja siis myös nähnyt muuten ihan järkevien ihmisten kokeneen? Itse veikkaan keskimmäistä, mutta en pidä mitään mahdottomana.

Usean tunnin purjehdus toi kuuden hengen aikuisopiskelijaseurueen kapeaan salmeen aution Petit Terren pääsaaren ja yksityisomistuksessa olevan pienemmän saaren väliin. Takana oli Karibian meren rauhallinen syvä sini, edessä salmen päässä ärhäkkä ja harmaa Atlantti ja alla soma pieni koralliriutta.

Yhdessä kapteenin johdolla tehty illallinen hyvän viinin, rommin ja rommi-hedelmäpunssien säestyksellä todella kaukana maailman hälinästä loi mainiota ryhmähenkeä. Kapteeni piti tarkan huolen siitä, että sipulit, bataatit, tomaatit ja banaanit osataan myös ranskaksi.

Harva nukkui hyteissä. Katamaraanin etuosan verkolla yritettiin yhdessä yöpyä tähtien alla, mutta satunnaiset sadekuurot ajoivat sitkeimmätkin aluksen katetulle takakannelle nukkumaan.
Kapteeni esitteli tietenkin tärkeimmät tähtikuviot ranskaksi.

Aamiaisen jälkeen oli aika tutkia Petite Terren autiosaari majakoineen. Saari riuttoineen on tiukasti suojeltua ja se on palannut vauhdilla alkuperäiseen luonnontilaan sen jälkeen, kun viimeinen majakanvartija tyjensi viimeisen rommipullonsa ja nosti ankkurin vuonna 1972. Ällistyttävän suurikokoinen rosmariinipensas ja mahtavat aloet eivät varmaan ole alkuperäislajeja.

 Antillien leguaani, kissan kokoinen kasvinsyöjälisko sen sijaan on. Saaren rumankauniita valtiaita näki kaikkialla paistattelemassa päivää, kun vain oppi katsomaan. Maalla asuvia erakkorapuja suojakotilot selässä liikkui karikkeessa todella suuret määrät, ihmetyttää mistä niille kaikille riittää ravintoa.

Fregattilinnut ovat Karibian meren lentotaitureita ja niitä näkee kaikkialla rantojen lähellä partioimassa tunnusomaisine valtavan pitkine siipineen ja punaisine kaulakupuineen. Nämä linnut eivät osaa itse sukeltaa, vaan ne varastavat muiden lintujen kalansaaliita. Petit Terren kallioisen Atlantin puolen yllä niillä on jatkuva päivystys siltä varalta, että joku lennättäisi ilmaista ruokaa.

Suojan puolella saarta on jälleen yksi täydellinen hiekkaranta ja salmessa täydellinen pikku riutta. Koko porukka pulahti snorklaamaan tuntikausiksi. Jossain vaiheessa saarelle tuli turistiveneitä ja kamerat kourassa hälisevät ranskalaiset ja japanilaiset työntyivät meidän rannallemme. Tuollaisia ne sitten ovat, turistit, me kokeneet autiosaaren vanhat parrat paheksuimme.

Metrinen nuori hai oli eksynyt yksin matalaan rantaveteen ja keräsi sankan ihailijajoukon. Omia löytöjä olivat mm. kampela ja rausku. Kampela kai halusi tulla huomatuksi, koska iski silmää.
Myöhemmin veneessä Antillien kalaopasta selattiin hiirenkorville kovan pulinan kanssa.

Riutan otukset eivät ole vaarattomia. Älä koske 24 tunnin kalaan (ranskaksi vingt-et-quatre). Tämän merikrotin ranskankielinen nimi tarkoittaa sitä, että jos kosket kalaan, 24 tunnin kuluttua olet kuollut myrkytykseen. Mitään ei ole tehtävissä. Harmillisesti krotti on pohjalla saalista lymyillessään täysin irtokiven näköinen. Pohjan kivienkin kannattaa siis antaa olla ihan rauhassa.

Seuraavaksi yöksi purjehdittiin suuren Marie-Galanten saaren poukamaan. Rituaalit toistettiin, todettiin rommin loppuneen ja purjehdittiin väsyneinä ja liikaa aurinkoa saaneina mutta onnellisina kotiin pyykille. Kokemus oli hieno, mutta kolmas päivä olisi ollut kaikille jo liikaa. Paitsi kapteeni Marcille.
 

2 kommenttia

Vaarallista näkyy olevan elämä maailmalla

Kun tämän pimeyden keskellä lukee delfiineistä, rommista ja auringosta (hämäriä muistikuvia moisesta pallosta taivaalta), niin kyllä se vaan piristää turkulaistakin. Ajatukset lentävät kauas sinne, missä kapteeni Marc huolehtii suunnasta.