Kokoomuksen vuoro piristää vaalikeskustelua

Kokoomuksen asuntoministeri Jan Vapaavuori ryöpyttää aamun Helsingin Sanomissa pääministeri Matti Vanhasta (kesk.) ”pyhästä alueellistamisesta”. Vapaavuori on ottanut kopin Vanhasen heitosta, jonka mukaan valtion tuottavuusohjelmasta voidaan tinkiä alueellistamisen hyväksi.

Ministerit näyttävät tarttuneen innokkaasti hallituksessa sovittuun ”vaalikeskusteluun”. Vanhasen hallituksissa on ollut tapana, että noin kaksi viikkoa ennen vaaleja ministerit voivat ottaa lähikontaktia toistensa kanssa, kunhan arvostelu ei horjuta hallitusyhteistyötä. Tarkoituksena on innostaa äänestäjiä uurnille käymällä rapsakkaa poliittista keskustelua myös hallituspuolueiden kesken.

Tämänkertaisen keskustelusarjan avasi keskustan ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrynen, joka lauantaina puhisi kokoomuksen Nato-politiikasta. Moitteet oli kohdistettu puoluejohtaja Jyrki Kataiselle, joka kuitenkin väisti laukaukset eikä halunnut kommentoida Väyrysen väitteitä.

Vastaajaksi joutuikin taas kerran Vanhanen. Sunnuntaina lähetetyssä pääministerin haastattelutunnilla Vanhanen ei nähnyt asiassa ongelmia.

A propos alueellistaminen. Kokoomuksen kaksoistaktiikka on poliittisesti näppärää. Alueilta kotoisin olevat ministerit – kuten muun muassa Katainen – voivat ajaa hajasijoituspäätöksiä ja samaan aikaan Helsingin seudun ministerit voivat niitä vastustaa.

Kummatkin hyötyvät, kun kuulijoina ovat oman vaalipiirin äänestäjät. Uskottavuus edellyttäisi kuitenkin edes yhden siirtohankkeen torppaamista.
 

1 kommentti

Hokema siltä ajalta, kun maalaisliitto vaihtui kepuksi on ollut: "Kepu pettää aina". Siihen on kätkeytynyt perusajatus, että aina on kepulaissiipi ja ratkaiseva henkilö vielä kerran halukas muuttamaan sopimusta ja lypsämään etuja ohi muiden. Tämän päivän ilmiönä se ei ole uutta. Akselilla Lehtomäki-Vehviläinen ja Pekkarinen-Väyrynen voidaan tehdä mitä vain.
Kokoomuksessa tämä sama ajattelu on hienostuneemmaksi jalostettu. Siilinjärven mörisijäpoju voe viennttöö ja kiänttöö Kuopion torilla asiaansa kahdeksalle mutkalle kieroun. Statissa sitten hän ylitseen muka tallaa Vapaavuori heittäen bulit skrattat ja bönde ei snaijaa. Tämä toimi parikymmentä vuotta mm. ulkopolitiikka-akselilla Zyskovitsi-Salolainen ja sosiaalipolitiikassa Perho-Siitonen. Sen verran paremmin kokoomus osaa tämän leikin, että paremminkin koulutetut ja itseään sivistyneenä pitävät akateemiset menee siihen kuin pöly siirappiin.