Elämää ja retoriikkaa!

Aristoteleen kantapäällä on ilo julkaista blogissaan puhetaitoa eli retoriikkaa käsittelevä esitelmä, jonka tämänviikkoinen vieraamme kansanedustaja Kimmo Kiljunen piti Tieteen päivillä vuonna 2005. Tai oikeastaan kyseessä on esitelmän jälkikäteen kasattu runko, koska Kiljunen puhui puheensa tyypilliseen tapaansa ilman papereita.

Etenkin esitelmän loppupuolen lista retorisista tehokeinoista auttaa seuraamaan poliittisia keskusteluja aivan eri tavalla kuin ennen.

Ja jokaiselle poliitikonalulle esitelmä on mainio ohjeisto, miten välttää selkeimpiä virheitä. Joten siitä vaan väittelemään ja palopuheita pitämään kokeneen parlamentaarikon neuvojen avustuksella!

TIETEENPÄIVÄT 2005 Helsingin yliopisto
Kimmo Kiljunen, valtiotieteen tohtori, kansanedustaja

Pelkkää retoriikkaa? – muoto ja sisältö poliittisessa esiintymisessä

Ei auta retoriikka puhuttaessa retoriikasta. Siksi aihe ei ole kaikkein helpoin poliitikolle. Joudun analysoimaan itseäni, esiintymistäni. Teenkin ensisijassa vain eräitä empiirisiä havaintoja ja kerron kuinka vahva retoriikka toimii.

"Hullu käy viisaasta, jos on vaiti" sanoo Raamatun sananlasku. Kun kyse on politiikasta ja retoriikasta, vaitiolo ei auta. Pohdimme puhetaitoa, kaunopuheisuutta, kuten asia aikaisemmin ilmaistiin.

Retoriikassa on kyse puheen muodosta, ilmiasusta ja esiintymisestä. Muoto ei kerro puheen sisällöstä. Päinvastoin muoto saattaa peittää sisällön – hyvässä ja pahassa. Asiasisällöltään kehno puhe voi loistokkaan retoriikan vuoksi olla mainio. Ja päinvastoin. Sisällöllisesti mitä antoisin puhe voi huonosti esitettynä menettää merkityksensä. Muoto ja sisältö ovatkin kohtalokkaalla tavalla toisiinsa liimaantuneita.

Tämä muodon ja sisällön yhteen kytkeytyminen on politiikassa erityisen olennaista. Siellä asiat ovat miltä ne näyttävät.

Tänä päivänä poliittinen retoriikka ei liity vain ihmisten välittömään kommunikointiin. Tänä päivänä poliittisen retoriikan kannalta on olennaisinta kuinka se toimii joukkotiedotusvälineissä, erityisesti sähköisissä sellaisissa. Media luo tilan, jossa politiikkaa tehdään.

Median säännöt retoriikalle ovat yksiselitteiset. Tarvitaan nopeita ilmaisuja, yksinkertaisia, pelkistettyjä kantoja, draamaa ja ristiriitaa sekä henkilösidonnaisuutta. Tämä kaikki asiasisältöjen kustannuksella.

Kuinka retorisesti taidokas oli esimerkiksi kansanedustaja Liisa Jaakonsaaren "salarakas" vertaus puhuttaessa Suomen ja NATO:n suhteesta. Se varasti koko turvallisuuspoliittisen keskustelun viime syksynä eduskunnassa. Median ehdoilla rakennettu poliittinen keskustelu vaikuttaa jo sisältöihin.

Poliitikoilta kaivataan mielipiteitä. Poliittinen päätöksenteko pelkistää mielipiteet mustavalkoiseksi kyllä-ei –asetelmaksi. Poliitikolla ei ole varaa tarkastella todellisuutta sellaisena kuin se on: moniulotteisena, harmaana, vaihtoehtoja tarjoavana. Akateeminen keskustelu on erittelevää. Poliitikon pohdiskelevuus taas kertoo epävarmuudesta ja heikentää päätöksenteon uskottavuutta.

Näin erityisesti bysanttilaisen perinteen varjossa elävässä maassa, kuten Suomessa. Läntisessä kulttuurissa aito poliittinen debatti sallii vastakkaisten kantojen leiskuvan. Dialogi johtaa synteesiin. Meillä on paine konsensukseen, jolloin poliittinen vastakkainasettelu koetaan häiritsevänä, jos nyt ei suorastaan uhkaavana.

Tässä suhteessa olemme idän ja lännen välimaastossa. Paljon huolestuttavampi on tilanne varsinaisessa idässä, bysanttilaisen vallankäytön ydinalueilla. Siellä vierastetaan oppositiota juuri sen vuoksi, että se on hallituksen vastainen. Kun valtionjohto edustaa kansakuntaa, sen arvostelu koetaan maanpetoksellisena. Tästä on pitkä tie läntiseen pluralistiseen demokratiakäsitykseen.

Lopuksi muutama konkreettinen ohje retoriikasta. Kuinka muodoltaan toimiva poliittinen puhe rakennetaan.

- Valmistaudu esiintymiseesi, mutta vaikuta puhuessasi spontaanilta. Pahin loukkaus kuulijalle on jättää mielikuva huonosta valmistautumisesta.

- Älä lue paperista. Kirjoitettu teksti on yhtä karmeaa puhuttuna kuin puhuttu teksti kirjoitettuna.

- Älä panosta puheesi alkuun, vaan loppuun. Kirjoituksessa tekstin alku on tärkein, sillä lukija täytyy saada mukaan. Kuulijat ovat jo paikalla ja muistavat ennen kaikkea loppunousun.

- Vältä kielteisiä ilmaisuja. Erityisesti älä syyllistä yleisöä tai ketään yksilöä yleisön joukossa.

- Kun sinulla on yleisön kannalta hankala viesti, käytä ehdottomasti ilmaisua "me", ei koskaan "te". Hyvää voit jakaa "teille".

- Älä ole vihan pistämä vastustajan kohdatessasi. Silloin olet jo hävinnyt.

- Älä puolusta itseäsi ainakaan käyttämällä vastustajasi esittämiä syytöksiä. Selittely auttaa syytöstä elämään. Mieluummin vastahyökkäys.

- Älä sysää selvässä rikkeessäsi syytä muiden niskoille. Jätät silloin mielikuvan, että saattaisit toistaa virheen. Parempi todeta virhe ja vakuuttaa, ettei se koskaan enää uusiudu.

- Arvostellessasi esitä suoran syytöksen sijaan kysymys "miksi?"
Ylistämällä alistaminen on tehokkainta. Kehu vastustajaasi, mutta huomauta hänen puutteestaan. Se puute muistetaan – ja varmasti.

- Katala keino on vihjata ja perua vihjaus. Vastustaja on aseeton. Hän ei voi lähteä kiistämään, koska ei ole avointa syytettä ja jos lähtee kiistämään, se herättää epäilyn.

- Jos olet heikoilla, niin kritisoi yksityiskohtaa. Metsä häviää puilta.

- Retorisesti on vakuuttavaa esittää yksi tai muutama tilastoluku. Riittää, kun olet suurin piirtein oikeassa. Luvun täsmällisyys kuitenkin tyrmää.

- Pseudotodistelu on vakuuttavaa. Voit viitata jonkun aikaisemmin sanoneen tai asiantuntijoiden todenneen. Erityisesti avaus "jo Platon aikoinaan" tai "kuten Wittgenstein teoretisoi" saa vastustajan hermostuneeksi.

- Lopeta puheesi ajoissa. Mieluummin vielä vähän aikaisemmin.