Skip navigation.
Home

Työpaikkoja liukuhihnalta

|

Lehtijutun otsikolla on kaksi pääasiallista tehtävää. Ensimmäinen on välittää tietoa jutun tärkeimmästä sisällöstä. Toinen ja usein tärkeämpi lehtijutun otsikon tehtävä on tuottaa laatijalleen tyydytystä omasta vitsikkyydestään. Otsikonlaatijan vitsikkyyden sivutuotteena lukijalle syntyy sellainen olo, että hänen arvostelukykyään halveksitaan.

Elokuun lopulla Aamulehden etusivun laatijat ylsivät ainakin toiseen näistä tavoitteista. Jutulle, jossa kerrottiin, että tämän vuoden alkupuolella töissä oli 40 000 ihmistä enemmän kuin vuosi sitten, oli keksitty otsikoksi seuraavat kolme sanaa:

”Uusia työpaikkoja liukuhihnalta”

Sisäsivuilla tästä iloisesta uutisesta ei kuitenkaan voinut löytää jälkeäkään teollisuustyöpaikkojen eli niin sanottujen liukuhihnatöiden lisääntymisestä, ovathan teollisuuden työpaikat tunnetusti järkeistetty kohtuuhintaisen työvoiman maihin Kiinaan, Intiaan ja Puolaan.

Aristoteleen kantapään fraasirikostuomioistuin tärskäyttääkin Aamulehdelle kolmen kuukauden ehdottoman yhdyskuntapalvelujakson siitä hyvästä, että se on käyttänyt taitamattomasti Henry Fordin alunperin autojen sarjatuotantoon tarkoitettua liukuhihnaa humoristisena kielikuvana asiallisen jutun otsikossa ja näin syyllistynyt tuottamukselliseen fraasirikokseen.

Tuomiosta ei voi valittaa, poistukaa salista, tuomioistuin kokoontuu jälleen viikon kuluttua, näkemiin.

fraasirikos

Ilta-Sanomien kommentaattori Tuomas Manninen käytti 28.10.2006 kommentissaan "Hiljaa rivissä" - vissiin ihan tahallaan - aika ronskia ilmausta kommentoidessaan Mannerheimin sukulaisten toiveita Marskin ratsastajapatsaan siirtämiseksi Kiasmaa parempaan taustamaisemaan.

Fraasirikoksen tunnusmerkit täyttänee Mannisen lausuma:

"Skeittilaudan sijasta Marski teki temput hevosen kanssa."

Olisi edes sanonut "hevosella", niin jäisi elukkaan sekaantuminen sanomatta!

Tervehtien

Pepe Mutka
Savonlinnasta