Dadaismista Google-runouteen

Runous ei enää ole niin kuin ennen. Oikeastaan runous ei ole koskaan ollut niin kuin ennen, koko ajan se on muuttunut, uudistunut ja kommentoinut aiempaa olemustaan, usein rajustikin.

Alkuun runous on tietysti ollut kiinni laulussa ja musiikissa. Kirjoitustaidon yleistyminen salli tekstin kasvaa itsenäiseksi elementiksi ja vuosisatojen varrella etäisyys laulun ja lausunnan tyypillisiin muotoihin, kuten alkusointuun, loppusointuun ja määrämittoihin onkin häipynyt. Mullistus huipentui maailmansotienvälisessä Euroopassa, samoissa piireissä, joissa surrealismi, dadaismi ja kubismi muuttivat elokuvan, kuvataiteen ja kirjallisuuden.

Näin pääsemme niin sanottuun modernismiin, joka toisen maailmansodan jälkeen saapui Suomeenkin ja kumosi käsitykset hyvästä ja oikeasta runoudesta niin, että keskustelu jatkuu vieläkin. Klassinen esimerkki vanhan ja uuden runouden eroista oli se, että luovuttiin sanasta kuin. Ei enää sanottu: olet kuin kukka, vaan sanottiin: olet kukka. Muodollisten ja ajatuksellisten muutosten lisäksi sanoilla alettiin leikkiä graafisesti ja runoja saatettiin asetella runokirjan sivuille erilaisiin kuvallisiin muotoihin.

Uudistukset johtivat saman tapaiseen vapautumiseen kuin kuvataiteenkin puolella. Pian tuntui siltä, että lähes mitä tahansa saatettiin nostaa gallerian seinälle ja sanoa, että se on suurta taidetta. Niin myös modernilla runoudella saatettiin selittää kaikenlaisia tekstinpökäleitä. Kari Peitsamon 70-luvun lopulla kirjoittama laulu Kirjoitan modernia runoa tiivistää tästä asenteesta paljon:

KIrjoITAN ModerNIA RUnoa. Tyttöni istuu kampaajalla. Hänellä on pikkulaukku satasia täynnä ja kirjoituskone hameensa alla.

Viime vuosina runous on ainakin Suomessa alkanut jälleen kiinnostaa ihmisiä. Muutama runokirja on noussut myydyimpien kirjojen listalle ja jälleen nuorten miesten on ollut muodikasta pukeutua runoilijamaisesti pikkutakkiin ja kaulahuiviin. Myös omien runojen lukeminen ääneen runoilloissa on palannut suosittujen harrastusten joukkoon.

Tällä kertaa runous ei ole noussut suuri muotomullistus kainalossaan. Suosituimpien runojen joukossa on vapaata murrerunoutta, suorasanaista proosarunoutta ja ”perinteistä” modernia runoa. Monet runouden muodot tuntuvat kukoistavan rinta rinnan, pääasia on, että runoilija pystyy koskettamaan lukijaansa ja kuulijaansa.

Kun yhteiskunta teknistyy, kokeellinen runouskaan ei ole jäänyt nuolemaan sulkakynäänsä. Internet on avannut myös runon ystäville aivan uudenlaisen kanavan muodostaa yhteisöjä ja vaihtaa sekä kehitellä ajatuksia. Tämän lisäksi internetiä voi käyttää runouden laatimisen apuna.

On luonnollista, että suomalaiset ovat tässäkin asiassa edelläkävijöitä. Helsinkiläinen Leevi Lehto on kehittänyt mitä moderneimman tavan laatia nykyrunoutta, Google-runogeneraattorin. Suosittuun hakukoneeseen perustuvan runogeneraattorin avulla voi leikkiä runoilijaa, mutta se antaa myös vakavaa ajattelemisen aihetta runoudesta ja nykymaailmasta.

Lehdon käsialaa on myös viime vuosien ehkä kiinnostavin kokeellinen kirja nimeltään Päivä. Kyseisessä kirjassa on uutistoimisto STT:n yhtenä päivänä julkaisemien sähkeiden lauseet aakkosjärjestyksessä. Hullusta ideastaan huolimatta kirja on kutkuttavaa luettavaa, vaikka yhtenäisen juonen löytäminen vaatiikin lukijalta tavallista enemmän mielikuvitusta.

Mitä on Google-runous, tätä kysymme nyt Leevi Lehdolta, joka muuten sai juuri Nuori Voima -palkinnon työstään runouden monimuotoisuuden edistämiseksi.
- - -
aristoteles(at)yle.fi