Tulen rauhanomaisissa aikeissa, viekää minut johtajanne luokse

Sadannenensimmäisen Aristoteleen kantapää-ohjelman kunniaksi on paikallaan kääntää katse yötaivaalle ja miettiä, mitä jos tuolla jollain noista tähdistä onkin planeetta, jolla onkin joku, joka nyt katsoo pimeälle yötaivaalle ja miettii, mitä jos tuolla jollain noista tähdistä onkin planeetta, jolla onkin joku, joka nyt katsoo pimeälle yötaivaalle. Maan ulkopuolisen elämän mahdollisuus on vuosituhansien ajan ollut alituisen spekulaation aihe ja tänään mietimme, miten kommunikoida tuon mahdollisen elämän kanssa.

Ajatus Maapallon ulkopuolisen elämän olemassaolosta on tieteellisessä mielessä ajankohtaisempi kuin koskaan. Lähes kuukausittain voimme lukea, miten tähtitieteilijät ovat löytäneet kaukaisilta tähdiltä uusia eksoplaneettoja eli oman aurinkokuntamme ulkopuolisia planeettoja. Maapallon ulkopuolisen elämän löytäminen on todennäköisintä tuntemamme elämän kaltaisissa oloissa, joten pitää siis vain löytää jotakuinkin oman Aurinkomme kokoinen tähti, jolla on jotakuinkin Maan kokoinen planeetta.

Virallinen tähtitiede on siis vihdoin samoilla jäljillä, joilla niin sanottu ufotutkimus on ollut jo kymmeniä vuosia. Maailman ensimmäinen ufo-havaintohan tehtiin juhannuksena 1947 Washingtonissa USA:ssa. Kenneth Arnold –niminen mies oli lentämässä pienkoneellaan, kun hän havaitsi kiekkomaisia lentäviä esineitä. Laskeuduttuaan Arnold kuvaili esineitä lautasmaisiksi ja tästä sai alkunsa ilmaus lentävä lautanen.

Lautashavaintoja alkoi kertyä Yhdysvalloissa oikein vauhdilla. Koska toinen maailmansota oli juuri päättynyt ja kylmä sota oli alkamassa, ilmiöt yhdistettiin Neuvostoliiton sotilaalliseen uhkaan. Vasta vuonna 1950 Donald Keyhoe otaksui True -lehden artikkelissaan, että lentävät lautaset ovat ulkoavaruuden olioiden kulkuvälineitä. Ajatus otettiin niin vakavasti, että vuonna 1953 CIA asetti viiden tutkijan muodostaman ns. Robertsonin paneelin pohtimaan, ovatko ulkoavaruuden asukkaat uhka USA:n turvallisuudelle. Vastaus oli: ei ole. Ufohavainnot kuitenkin jatkuivat. Yhdysvalloissa kuumimpaan havaintoaaltoon vuosien 1952 ja 1969 välillä ilmoitettiin viranomaisille 13 000 uforaporttia.

Ajatus elämästä ulkoavaruudessa on kuitenkin paljon vanhempi. Jyrki Siukosen mainiossa kirjassa Muissa maailmoissa, maapallon ulkopuolisten olentojen kulttuurihistoria, kerrotaan miten Demokritoksen idea atomeista johti siihen ajatukseen, että maailmoja voi olla olemassa ääretön määrä. Platonin ja Sokrateksen suhde maailmankaikkeuteen perustui kuitenkin hengellisiin lähtökohtiin, ja niihin ei maan ulkopuolinen elämä mahtunut. Heidän voimakas vaikutuksensa tässäkin asiassa tuntui Euroopassa pitkälle keskiajalle saakka, ja kun Maan ulkopuolisten olentojen olemassaolo ei ollut katoliselle kirkollekaan helppo kysymys, asia ponnahti esille voimakkaasti vasta 1600 ja 1700 -luvuilla.

1686 ilmestynyt Bernard Le Bovier de Fontanellen tieteellis-filosofinen nuoruudenteos Keskusteluja maailman moninaisuudesta oli Siukosen mukaan bestseller sadan vuoden ajan ja 1758 julkaistu Emanuel Swedenborgin näynomainen teos Planeetoiksi kutsutuista maailmoista meidän aurinkokunnassamme ja maailmoista tähtitaivaasta, sekä niiden asukkaista ja edelleen niiden hengistä ja enkeleistä, kuullun ja nähdyn perusteella vaikutti pitkään humanoidikuvaamme. Matemaatikko ja tähtitieteilijä Christian Huygens loi 1600-luvun lopulla tieteellistä pohjaa spekulaatioille avaruusolioista järkeilemällä teoksessaan Kosmotheoros mm. että planeettojen asukkaiden koko olisi riippuvainen planeettojen koosta. Voltairen Mikromegas eli vieras avaruudesta vuodelta 1752 taas on hauska siriuslaisen jättiläisen vierailun muotoon kirjoitettu satiiri Maan asioista.

Käsite pienet vihreät miehet on tunnettu jo 1800- ja 1900-lukujen taitteesta saakka. Edgar Rice Burroughs kuvaili ensimmäisessä Mars-kirjassaan Marsin prinsessa marsilaiset vihreiksi. Marsilaisia tarkoittava käsite pienet vihreät miehet löytyy ensimmäisen kerran vuodelta 1908 Yhdysvaltain Mainessa ilmestyneestä Daily Kennebec Journalista.

Ulkoavaruuden asukkaiden tutkiminen on ollut kuitenkin vilkkainta toisen maailmansodan jälkeen. Tuhansien suorien ufo-havaintojen lisäksi erilaisia teorioita käsitteleviä kirjoja on ilmestynyt satoja. Uutta näkökulmaa antropologiaan ja tähtitieteeseen toivat mm. sveitsiläisen Erich von Dänikenin kiistanalaiset teoriat siitä, että sivistyksen maan päälle toivat avaruusolennot ammoisina aikoina. Tästä todisteena ovat mm. inkojen muinaiset patsaat hahmoista, joilla on selvästi yllään avaruuspuku.

Nyt kun oikeakin tähtitiede valmistautuu Maan ulkopuolisen älyn kohtaamiseen, on aika miettiä, miten kommunikoida humanoidien kanssa. Tähän osaa varmasti parhaiten vastata Suomen ufotutkijoiden yhdistyksen puheenjohtaja Tapani Koivula, joka on viimeisten neljän vuosikymmenen aikana tutkinut kymmeniä ufohavaintoja.
- - -
aristoteles(at)yle.fi