Venäläinen takapuolenpäristin ja muita hauskoja juttuja

Tänään ohjelmamme keskittyy todella vanhoihin vitseihin, kommarivitseihin. Nyt emme tietenkään naura millekään poliittisille mielipiteille vaan pohdimme sitä historiallista vitsien, anekdoottien ja kaskujen lajityyppiä, joka syntyi Neuvostovenäjän ja sen itä-eurooppalaisten satelliittivaltioiden kansalaisten keskuudessa kommunismin valtakaudella ja joka käsitteli noiden maiden oloja kriittisesti huumorin keinoin.

Kommunismi ja sosialismi eivät sinänsä ole sen enempää naurettavia asioita kuin muutkaan ismit, nehän ovat päinvastoin varsin hyvin perusteltuja tapoja ratkaista monet ihmisyhteisöjen ongelmista. Kommunistisen Neuvostoliiton syntyajatkaan eivät ole varsinaista komiikan ilotulitusta. Tsaarinvallan loppuaikoina Venäjän hallinto oli kaaoksessa, kansa näki nälkää ja bolsevikkien valtaannousu edusti toivoa paremmasta. Olihan valtaan nousijoiden mukana humaani ideologia, joten kyseessä ei ollut pelkästään valtapolitiikka.

Pian vallassa säilyminen tuli kuitenkin kommunistisen hallinnon pääasiaksi ja ideologia kutistui ihanteellisesta utopiasta kansalaisten painostuskeinoksi. Nälkäkään ei helpottanut. Kaikesta muusta paitsi aseista oli pula. Tässä vaiheessa Venäjän huumorintajuisena tunnettu kansa reagoi ainoalla mahdollisella tavalla: huumorilla.

Kysymys: "Kuka päätti, että Neuvostoliitossa siirrytään kommunismiin? Kansa vai tiedemiehet?"
Vastaus: "Kansa. Tiedemiehet olisivat ensin tehneet eläinkokeita."

Kaikissa yhteiskuntajärjestelmissä harrastetaan huumoria, jolla kansa tekee johtajansa naurunalaiseksi. Neuvostoliitossa maan julkista kuvaa koetettiin kuitenkin pitää niin yhtenäisenä, että järjestelmää ivaava huumori ei siihen sopinut. Stalinin aikana vitsien kertojia alettiin rangaista ankarasti.

-Mitä harrastatte, toveri Stalin?
-Kerään itsestäni kertovia vitsejä.
-Kuinka monta olette jo saanut kokoon?
-Kaksi ja puoli leirillistä.

Moskovassa on keksitty aivan uudenlainen venäläinen ruletti. Ryhmä kokoontuu iltapimeällä kertomaan poliittisia vitsejä toisilleen. Kukaan ei tiedä kuka ryhmästä on KGB:n agentti.

Kenties juuri ankarien rangaistusten vuoksi sinänsä harmittomista vitseistä syntyi suosittu toisinajattelun muoto. Ne levisivät kaikkialle itäblokin maihin ja saivat erilaisia sävyjä eri maissa kunkin maan hallitsijan erityispiirteiden mukaan. Puolassa huumorivastarinta kanavoitui 1980-luvulla mm. tonttuaiheisiksi graffiteiksi ja mielenosoituksiksi, joissa osallistujat pukeutuivat punaoransseiksi tontuiksi.

Romaniassa huumorin kohteena oli luonnollisesti Nicolae Ceausescu. Eräs romanialaisen tutkijan mukaan hallintoa pilkkaavia vitsejä oli kahtatoista eri tyyppiä. Ensin yleistyivät tarvikepulaa irvailevat kaskut ja pian mukaan tulivat diktaattoria pilkkaavat vitsit. Tutkijan mukaan nämä suoraan hallitsijaa ivaavat vitsit yleistyivät räjähdysmäisesti juuri ennen Ceausescun hallinnon romahtamista 1989.

Aatami ja Eeva olivat varmaan ensimmäiset neuvostokansalaiset. Kuinka niin? No kun heillä oli vain yksi omena jaettavanaan, heillä ei ollut vaatteita ja he luulivat elävänsä paratiisissa.

Miten vakavasta idealistisesta utopiasta, kommunismista, tuli naurunaihe? Miten vitsit saattoivat kaataa suuren imperiumin? Venäjäntutkija Ilmari Susiluoto osaa varmaan ainakin kertoa muutaman hauskan kommarivitsin.
- - -
aristoteles(at)yle.fi