Monet pitävät syksyä synkkänä aikana, joten on aivan paikallaan tarttua uutuuskirjaan, jonka nimi on Puujalalla koreasti, ontuvien vitsien käsikirja. Kirjan on kirjoittanut Keijo Karjalainen, mies, joka muutama vuosi sitten kirjoitti poliittisen tutkielman Asterix-sarjakuvan maailmasta. Siviilissä mies on ulkoministeriön virkamies.
Puujalalla koreasti vaikuttaa pinnallisesta selailijasta yhdeltä niistä nopeasti kuolevista pikaluettavista vitsikirjoista, joita kustantajat jostain syystä suoltavat maailmalle vuodesta toiseen.
Myös pikaisesti silmään osuvat kirjan vitsit tukevat tätä vaikutelmaa: haaveissa vain oot mun lauleskeli perhostenkerääjä. Varas käänsi takkinsa: ei ryövännytkään muita vaan itsensä. Jeesuksen ajan suosituin kuntosaliohjaaja oli Pontius Pilates.
Mutta kun kirjaa alkaa lukea, pian selviää, että kirjaan painetut vitsit eivät ole pääasia vaan toimivat käytännön esimerkkeinä puhutusta asiasta. Ja puhuttu asia on hämmästyttävän perinpohjainen, laaja-alainen ja syvällinen selvitys huumorin tekemisestä, huumorin tekniikoista, tekijöistä ja lajeista.
Vaikka Karjalainen kirjansa alkusanoissa korostaa, että kirjan aihe, puujalkavitsi, ei puhtaimmillaan naurata muita kuin lausujaansa, kirja ulottaa pidemmälle kuin kaveriporukan kiusaamiseen tyhmillä jutuilla. Puujalalla koreasti -kirjan historiallisesti sivistynyt katse leikkaa läpi koko yhteiskunnan ja käy läpi huumorin mahdollisuudet niin sanomalehtien otsikoissa, kirjallisuudessa, aforismeissa, Arno Kotron runoudessa, vaali-ilmoittelussa, rekisteri-kilvissä ja tietokilpailuissa. Huumorin tekemisen tekniikoista käydään läpi lähes kaikki, mitä voi kuvitella. Karjalainen erittelee puujalkavitsien ja samalla huumorin mekanismit taitavasti kuin kirurgi ja tekee päätelmät kylmästi kuin patologi. Eikä huumori silti kuole vaan lukija kokee ahaa-elämyksen toisensa jälkeen: Puujalkavitsiin tarvitaan kaksi osaa, pohjustus ja loppunasautus! Tulevaisuus ei ole sitä mitä aiemmin onkin baseball-tähti ja aforistikko Yogi Berran keksintö! Sen yhden hauskan jutun hauskuus onkin perustunut pleonasmiin!
Puujalalla koreasti -kirjan luontevan vakava suhtautuminen aiheeseensa, huumorin tekemiseen on virkistävä. Vakuuttavathan kaikki elokuvaohjaajat, näyttelijät ja teatterintekijät, että komedia on lajeista vaikein, mutta arvostelijoiden ja apurahojen jakajien mielestä huumori on halveksittavaa.
Vaikka Karjalainen ei ole tehnyt teostaan tieteellisellä menetelmällä tai akateemiseksi opinnäytteeksi, lukija tajuaa pian lukevansa ensimmäistä suomeksi kirjoitettua huumorin tekemisen perusteosta. Ja mikä parasta, joka kohdasta näkyy ja kuuluu kirjoittajan oman kokemuksen tuoma vakaumus.
Kuten muun muassa luvusta, jossa puujalkavitsien kertojaa neuvotaan välttämään muutamia kuluneimpia vitsinkertomisen muotoja. Niitä ovat suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen, kansallisuusvitsit, laihialaiset ja skotlantilaiset, kuinka monta tarvitaan vaihtamaan hehkulamppua, mitä eroa ja yhteistä on..., minulla on hyviä ja huonoja uutisia, maailman ohuin kirja, mitä saadaan kun risteytetään, basistit ja muut tyhmät, hölmöläiset ja muut hullut, kuuluisat viimeiset sanat, tarjoilija, keitossani on kärpänen, elefanttivitsit ja muka-japani.
On siis aika kysyä Keijo Karjalaiselta, miksi iso mies kirjoittaa tällaisia kirjoja.
- - -
aristoteles(at)yle.fi
Älykkäiden huumoria?
Lukuisien puujalkavitsien uhriksi joutuneena - ja niille joskus jopa sarkastisesti nauraneena - haluaisin uskoa, että puujalkavitsit ovat ennen kaikkea älykkäiden ihmisten huumoria. Jotta ymmärtäisi, mikä huonossa vitsissä on hyvää ja mikä oikeuttaa vitsin olemassolon, on ymmärrettävä huumorin syvin olemus, ja se jos mikä vaatii älyä!