Missä on pihvi, kysyy musta hevonen

Presidentinvaalit ovat paitsi mainio tapa valita maalle presidentti, myös erinomainen areena uusien sanontojen lanseeraamiselle. Kiihkeä yksilötaistelu käydään kielellisin asein ja niinpä monet arkikielen idiomit ovat syntyneet tai saaneet uutta vauhtia presidentinvaaleissa.

Onko mitään presidentinvaalimaisempaa kuin sanoa, että musta hevonen kysyy, missä on pihvi?

Vuonna 1984 USA:n presidentinvaaleissa demokraattien ehdokas Walter Mondale halusi tehdä kansalle selväksi, että hänen ohjelmansa on parempi kuin republikaanien Gary Hartin. Monimutkaisen poliittisen jargonin sijasta Mondale lainasi puheessaan hampurilaisketju Wendy´sin mainoslausetta "Where is the beef?", eli "missä on pihvi". Kukaan ei enää muista, että Walter Mondale oli Jimmy Carterin varapresidentti, mutta naseva pihvin olemassaolon kyseenalaistava nasautus on yhä käytössä kaikkialla maailmassa.

Myös musta hevonen on tuttu presidentinvaaleihin liittyvä termi. Etenkin valitsijamiesten aikaan mustat hevoset olivat yleisiä, koska kansan valitsemat valitsijamiehet saattoivat periaatteessa äänestää yllättävääkin ehdokasta.

Musta pollekin on alun perin ulkomaalainen tapa puhua yllättävästä ja voittoisasta ehdokkaasta. Lähtökohtana ei ole shakkipelin taktinen termiviidakko, vaan arkinen brittiläinen laukkakilpailujen maailma. Menestyviksi tiedetyt hevoset peitettiin aikoinaan tummalla peitteellä, jotta vedonlyönti olisi jatkunut keskeytyksettä. Tästä syntyi sanapari "dark horse", joka sittemmin on laukannut poliittiseen sanastoon kaikkialla maailmassa.

Mutta eikö kotimaisista presidentinvaaleista löydy elämään jääneitä teräviä lohkaisuja? Muinaisten presidentinvaalien iskulauseita lueskellessa alkaa ymmärtää, että kunnon vaalilauseen laatiminen ei ole helppoa eikä ehkä kovin tärkeätäkään.

1937 Kyösti Kallion sinkautti kansan päämieheksi kiihkeä lause "Kyösti Kallio Tasavallan Presidentiksi". Urho Kekkonen muistutti jo vuoden 1956 kampanjassaan ahkeruudestaan toteamalla, että "Teot puhuvat". Se tehosi, vaikka sosialidemokraatit olivat käyttäneet iskulausetta presidentinvaaleissa jo kuusi vuotta aiemmin.

Ensimmäisen presidenttikautensa jälkeen Kekkonen tohti julistaa, että "Kansa luottaa Kekkoseen", kun Rafael Paasion kampanjan perusteema taas oli raflaava luettelo: "Laillisuus. Kansanvalta. Vapaus."

Urho Kekkosen "Luottamus yli rajojen" on varmasti innostanut myös Kremlissä, joten olikin luontevaa, että seuraavissa vaaleissa vuonna 1982 Mauno Koivisto selvitti tiensä presidentiksi haastavalla iskulauseella "Tasavallan presidentin valitsee Suomen kansa. Äänestä Mauno Koivisto".

Taitaa olla niin, että pienten puolueiden Suomessa on vedottava omien joukkojen lisäksi myös puoluepoliittisiin vastustajiin. Vaalilauseiden kannattaakin olla latteita ja sisällyksettömiä, mieluummin eroja minimoivia ja jopa koomisuuteen saakka maailmaa sovinnollisesti syleileviä.

Parhaiten tämän asian tietää pitkäaikainen poliittinen toimittaja Hannu Lehtilä, mies satojen täysistuntojen lehtereiltä, TV1:sen Lauantaiseurasta ja viime aikoina myös kattavien poliitikkoelämänkertojen takaa.