Viulu on soittimena vasta viitisensataa vuotta vanha, mutta sen merkitys suomalaisessakin kielenkäytössä on merkittävä. Olisiko Suomesta tullut näin hieno yhteiskunta, jos kukaan ei olisi maksanut viuluja, vaikka välillä hermot ovat varmasti olleet kireällä kuin viulunkieli.
Pitäisikö viulu jopa julistaa sanontojen soitinkuninkaaksi? Kuka muistaa yhtäkään sanontaa tai fraasia, jossa esiintyisi sellaisia muutoin yleisiä soittimia kuin nylonkielinen kitara, alttonokkahuilu tai sähköurut? Jopa banjon soiminen on tutumpi sanontamaailmasta emmekä saata unohtaa urku auki soittavia urkureitakaan mutta viulu painii omassa sarjassaan.
Tämänkertainen sitaattivinkkimme uudistaa viululle perustuvien ilmausten kuvastoa. Kiihkeä nykyaika nimittäin vetää meidän kaikkien hermot niin tiukalle, että on aika tihentää vanhaa sanontaa kireä kuin viulunkieli. Uudistus löytyi viime marraskuun Helsingin Sanomista, jossa toimittaja Anne Moilanen kirjoitti työelämän tunnetaloudesta näin:
Nykyajan viulunkielisille pomoille ja turboahdetuille organisaatioille tunteet ovat yksinkertaisesti liikaa.
Viulunkielinen! Siinäpä helppotajuinen kuvailmaus sellaiselle ihmiselle, jonka hermoherkkyys on jo ylittänyt tiukkapipoisuuden nuorekkaan äreyden ja jonka kireys on kroonisempaa laatua kuin persuksiin ammutun karhun! Ei muuta kuin viulunkielisyys sanavarastoon ja kovaan käyttöön!
Painista puheenollen
Viulu ei minusta paini missään sarjassa. Painimisesta tulee lähinnä mieleeni hanuri.