Muutama tapahtuma on suomalaiselle kansallistunteelle ylitse muiden. Kalevalan Sammon ryöstö, Tuntemattoman sotilaan loppusanat ja Lasse Virénin voitto vuoden 1972 Munchenin olympialaisten 10 000 metrillä kaatumisen jälkeen luovat suomalaisuuden vaikutelmaa yhtä varmasti kuin hanurimusiikki, juhannuskokko ja joulukirkko.
Etenkin Lasse Virénin suoritus on ollut suomalaisen sisun ruumiillistuma ja se on tuntunut täysin ainutlaatuiselta tapahtumalta. Niiinpä sanonta tehdä virénit on saanut jäädä pölyttymään, kun käyttöä ei vuosikymmeniin ole ilmaantunut.
Mutta kuinka ollakaan, yleisurheilun MM-kisoissa Osakassa Etiopian nuori kestävyysjuoksijatar Tirunesh Dibaba törmäsi kanssakilpailijaansa 10 000 metrin juoksun kolmannellatoista kierroksella ja kaatui. Tästä huolimatta hän nousi kuin feenix-lintu ja teki sen, mihin vain etiopialainen nainen pystyy, juoksi kilpailun ehdottomaan voittoon!
Niinpä oli upeaa katsoa TV1:n urheiluruutua menneenä lauantaina, kun toimittaja tyynesti teki sen, mitä on vuosikymmenet odotettu: kertoi, miten Tirunesh kaatui, mutta teki virénit ja juoksi voittoon.
Toivottavasti neiti Dibaba ei innostu tästä suomalaisurheilullisesta kokemuksesta niin, että seuraavaksi hän tekisi martti vainiot, eli jäisi kiinni dopingista ja syyttäisi tapahtuneesta talonmiestä.
Ihailen doupattujen urheilijoiden rohkeutta
Eero Mäntyrannan pirihiihdot ovat omaa luokkaansa suomalaisessa urheiluhistoriassa. Seuraavalla vuosikymmenellä suomalainen kestävyysjuoksu oli jälleen kerran tikissä.
Vaan kuka on se suoraselkäinen urheilija, joka astuu esiin kertomaan miten luontoa autettiin suoritusten parantamiseen? Väätäinenkin vain maalailee ja soittaa sopivan tilaisuuden tullen suutaan.
Luoja paratkoon meidät hiihtoliiton mengeleiltä, lomakouheron elmoilta ja kyrvähäneiltä kyröiltä.
Erikoisverbi tehdä virenit voi toki olla osuvakin jos urheilija onnistuu kompuroituaan nousemaan samoilla "keinoilla" voittoon. Vaikka sitten Afrikan sarvesta.