Jo ensimmäiset sosiologit 1800-luvun lopulla havaitsivat kaupungistuneessa yhteiskunnassa ilmiön jota alettiin kutsua vieraantumiseksi. Tämä vieraantuminen on sittemmin ilmeisesti vain lisääntynyt, kun se on nykyään arkikieltä eikä enää sosiaalitieteilijöiden ammattitermi.
Moderni kirjallisuuskin on täynnä vieraantuneisuuden kuvauksia. Nuoret kirjailijat kilpailevat, kuka keksii rajumpia ja tuoreempia ilmauksia tuolle nykyihmisen sisäiselle tyhjyydelle.
Niinpä onkin yllättävää, että tämänkertainen Viikon sitaatti -toimituksemme löytää kaiken kaikkiaan osuvimman vieraantuneisuuden kuvauksen Veikko Huovisen 2004 ilmestyneestä kirjasta Konsta Pylkkänen etsii kortteeria. Kirja ei ole nuoren vaan vanhan miehen odysseia, ei maalta-kaupunkiin -tarina vaan pikemminkin käynti-kirkonkylällä –kertomus, mutta silti Huovinen tavoittaa kirjassa kouriintuntuvasti sen, mistä vieraantumisessa on kysymys.
Kirjassa Konsta joutuu ensimmäisen kerran elämässään sairaalaan. Tällä Kajaanin reissulla mies joutuu myös yöpymään matkustajakodissa. Siellä laajojen salojen vapaa mies ahdistuu.
Puurakennus kaikui ja kolisi ja käytävillä juostiin. Humalainen korttisakki törisi joskus seinän takana. Olo tuntui niin tilapäiseltä kuin ikinä saattoi.
Olo tuntui niin tilapäiseltä kuin ikinä saattoi! Voiko vieraantumiselle parempaa määritelmää löytää! Ei voi! Kun siis sisimpänne täyttää seuraavan kerran urbaani tyhjyys, muistakaa, että jo Konsta Pylkkäsellä olo tuntui niin tilapäiseltä kuin ikinä saattoi!
Kyllä Veikko tietää
Kommentoin iltapuhteena koko joukon sitaatteja kun ei muita kiireitä ole. On naseva vieraantuneisuuden kuvaus. Tupsahtaa mieleen erinomaisen Risto Rasan runo, jossa hänelle tulee toisen ihmisen olo.
Saattaa olla niin, että tässä on meneillään paremminkin projektiivinen identifikaatio kuin alienaatio. Hällä väliä.
Mutta mikä on hällä? Alokasaikana tulin joitakin kertoja ulosohjatuksi Hälläpyörästä väitetyn ylijuopumukseni vuoksi.