Kesä on luonnossa kasvun aikaa. Onkin yleinen luulo, että kesä olisi nimenomaan puutarhureiden vuodenaika. Mutta kuten me kaikki puutarhassa puurtajat tiedämme, puutarhurin vuosi kestää koko vuoden.

Tämä aivan omansalainen vuodenkierto käy hyvin ilmi Karel Capekin klassikkokirjasta Puutarhurin vuosi, jonka Capek kirjoitti jo vuonna 1929. Pieni kirjanen kattaa puutarhurin ilot ja surut, eivätkä ne ole kahdeksassakymmenessä vuodessa muuttuneet paljonkaan.

Capek paljastaa, miten puutarhan hoitamiseen syttyneen ihmisen tunnistaa puheesta. Hän kirjoittaa näin:

Elämämme muuttuu koko ajan abstraktimmaksi. Suuri osa meistä ei enää tee työtään konkreettisten esineiden kuten kirves, piikkiäes tai höyrykäyttöinen pajavasara kanssa. Nykymaailmassa me suunnittelemme projekteja, priorisoimme hoitopalveluja ja allokoimme resursseja.

Kai Ristola:

Aristoteleen kantapään sitaattivinkkiosasto on ollut viime aikoina varsin pettynyt. Muutama vuosi sitten sanalle lobata haettiin Kielikello-lehdessä suomenkielistä synonyymiä ja ainakin sitaattivinkkiväkemme mielestä sana aulakoida olisi sopinut hommaan aivan heittämällä. Niinpä suru on ollut suuri,. kun aulakointi ei olekaan yleistynyt kansan huulille, kun sen sijaan pienimmälläkin työpaikalla lobataan täyttä häkää tuon ja tämän asian vuoksi.

Toiset meistä kärsivät kiireestä, mutta toisten toimintakyky on parhaimmillaan sopivassa stressissä. Jälkimmäiseen joukkoon taitaa kuulua kirurgi Ari Leppäniemi, joka on toiminut päivystyskirurgian ohella sotakirurgina ja kehittänyt uusia hoitomenetelmiä. Työteliäs lääkärismies lausui taannoin Helsingin Sanomien haastattelussa näin:

Myönnän kyllä, että vauhti kuulostaa hurjalta. Mutta yritän pitää huolen
että on aikaa perheelle. Töitä en vie kotiin - ellei ole pakko.

Tuuli Saksala:

Seisoin Cannesin filmijuhlien punaisen maton vieressä muutama viikko sitten ja hämmästyin, kuinka likainen matto oli. Rantabulevardilta alkanut matto kiemurteli korkeat portaat ylös ja vieraat kulkivat ihmisten näkymättömiin sitä pitkin kävellen. Ilta-auringossa punaisella matolla näkyi satoja harmaansuttuisia kengänjälkiä. Vieri vieressä erilaisten kenkien jälkiä: stilettikorkoja, ballerinoja, kiiltonahkaisia miestenkenkiä, tanssikenkiä.

Taiteilijat ovat aina puhuneet aivan omaa kieltään. Tai ehkä aivan alussa kalliomaalausten tekijät ja puunuijien paukuttajat olivat tavallisia heimon jäseniä, mutta kun artistien homma jossain vaiheessa alkoi saada arjen ylittävää hohtoa, heille on sallittu ja heiltä jopa odotetaan hiukan persoonallista puheenpartta.

Joukkoliikenne on rakastettu ja pidetty liikuntamuoto kaikkialla Suomessa. Jokaisessa kaupungissa päättäjät kilvan edistävät joukkoliikennevälineiden, kuten bussien, raitiovaunujen ja paikallisjunien toimintaedellytyksiä. Valtakunnan poliitikot ovat alituisesti tukemassa joukkoliikennevälineiden toimintaa kiihkeästi, koska ne ovat paitsi järkevä ja taloudellinen, myös kansan keskuudessa rakastettu tapa liikkua.

Suomen kielessä on tunnetusti varsin vapaamuotoinen sanajärjestys. Laittaa voimme järjestykseen moneen sanat me, ja silti lauseen tarkoitus pysyy useimmiten ymmärrettävänä.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kielioppimme antaisi vapauden valita lauseeseen mitä sanoja tahansa. Vaikka elämme vapaamielisiä aikoja, kyllä sanojen valinnassa yhä pitää huolehtia siitä, että lauseeseen valitut sanat tarkoittavat sitä, mitä aiotaan.

Tämä unohtui Satakunnan Kansan toimittajalta sunnuntaina 20.5. ja seuraavana päivänä lehden pääuutissivuilla luki näin:

Teloitettiinko Lappeenrannan Huhtiniemessä rintamakarkureita toisen
maailmasodan aikana vai ei? Totuutta on viimeisen vuoden aikana kaivettu
Huhtiniemessä esiin useaankin otteeseen. Tähän asti on löytynyt vainajia
1800-luvulta sekä ortodoksiristejä ja luu- ja metallinappeja. Mitään toiseen maailmansotaan viittaavaa ei ole löytynyt. Mutta huhu elää sitkeästi ja kaivaukset jatkuvat. Etelä-Saimaa -lehti otsikoi Lappeenrannan kuumasta etsinnästä näin:

Kaivaus kaatosateessa sammutti kuuman vihjeen Huhtiniemessä.