Sarjamme oksatähti oli kokenut dramaattisen muutoksen. Siitä oli katkennut kaksi ilmeeseen vaikuttavaa pienempää oksaa. Kenties lumen painosta, kenties tuulesta. Hangessa ei näkynyt pienten eläinten jalanjälkiä eikä jäljellejääneissä tyvissä hampaiden merkkejä. Koko oksisto oli muutenkin eriasentoinen, lumesta ja jäästä johtuen. Jouduimme pohtimaan visaista asiaa - vaihtaako tähteä, kun se kokee elämässään vastoinkäymisiä? Solidaarisuudesta päätimme toistaiseksi jatkaa ramman kanssa, mutta koekuvata mahdollisia korvaajia. Jonain aamuna koko oksa voi olla poikki, tai sitten se saattaa feeniks-linnun lailla nousta uuteen uljaaseen elämäänsä kevään korvalla. Saadessaan vain uuden tilaisuuden.

Lumipyry jatkuu edelleen ja maisemaa ei uskoisi enää samaksi kuin pari-kolme viikkoa sitten. Ihanaa valkoisuutta, kun lunta on tullut komeat kinokset. Määrästä sain aamulla tuntuvan tiedon: Minulla on pitkävartiset saapikkaat, jotka ylettyvät polven alle, ja kahlatessani koskemattomassa hangessa lähelle lampea lumi ulottui koko ajan yli saapikkaideni reunuksen. Mahtavaa!

Olin ennen talvi-ihminen, mutta iän mukana kesä on noussut samalle arvostukselle. Mutta kunnon suomalainen talvi on jotain ihan erityistä. Lumi tupruttaa naamalle ja natisee askeleen alla, pakkanen nipistelee sääriä, nenänpää on hauskasti tunnoton ja posket tyttömäisen pinkit. Onnellinen huokaus.

Vaikka päällä on rajaton lumisadepilvi, on silti jo aavistuksen kirkkaampaa. Lumisade hiutaleineen taltioitui hauskasti kuviin.