Isille oikeutta, nyt ja tulevaisuudessa!

Suomalainen isä nyt ja tulevaisuudessa. Kuva: Satu Pirinen

Puhtaasta äidin hoivan ideologiasta on nykyaikana siirrytty kohti jaetun vanhemmuuden ideologiaa. Tähän perustuu nykyisin myös isän asema nykyperheissä. Jaetussa vanhemmuudessa arvopohjana on sukupuolten tasa-arvo ja vanhemmuus nähdään hoito-ja kasvatustyönä, johon voi oppia sekä isä että äiti. Nykyajan isähän on täysin kykenevä halutessaan hoitamaan lasta siinä missä äitikin. Miehet toki tekevät tämän omalla tavallaan, eivätkä he enää tyydy olemaan vain ”vähän huonompia äitejä”.

Isyyden yksioikoinen määrittely on vaikeaa

Perinteisen heteronormatiivisen parisuhdeinstituution (ns. ydinperheen) lisäksi toimii isinä koko joukko valiomiehiä muissakin perhemuodoissa. Uusperheissä elää nykyisin jo noin 10 prosenttia kaikista isistä. Lisäksi isät ovat myös etävanhempia, jotka tapaavat lapsiaan yhteishuoltajuuden merkeissä. Yksinhuoltajaisiäkin on nykyisin jo noin viisi prosenttia.

Haasteet ja mahdollisuudet

Nykyajan isät ovat pitkälti aktiivisia toimijoita lastensa kanssa. He leikittävät ja osallistuvat lastensa kasvatukseen ja hoitoon hyvin. Moni isä onkin joutunut työstämään rajusti omaa näkemystään itsestään isänä, sillä miehen oma isä ei välttämättä ole kyennyt osallistumaan lastensa hoitoon ja isä on saattanut jäädä etäiseksi. Nykyajan isällä ei enää ole varaa olla etäinen ja tunnekylmä, joten tämän tiedostaminen on isille suuri haaste. Isänä kehittymisen ja kasvamisen tulee kuitenkin lähteä miehen omista lähtökohdista käsin. Mies ei saa uskoa, että äiti tai vaimo tietävät tarkalleen, kuinka ollaan hyvä isä. Naisilta puuttuu empiirinen kokemus miesten maailman mahdollisuuksista ja haasteista.

Tilastoja tutkimalla näemme, että isät eivät vieläkään hyödynnä kovin aktiivisesti heille suotuja mahdollisuuksia. Isyysvapaata osataan jo jotenkuten käyttää, mutta kuukauden mittaista isäkuukautta vietetään edelleen liian vähän. Tätä kirjoitettaessa eduskunta miettii kuumeisesti kuinka isiä saataisiin jäämään kotiin vieläkin pidemmäksi aikaa, joten todella isojen perhepoliittisten muutosten aika on käsillä. Allekirjoittaneelle tämä todistaa, että isät tunnustetaan vihdoinkin tasa-arvoisiksi hoivan antajiksi perheissä.

Myytit roskakoriin!

Yhteiskunnassa elää lukuisia isämyyttejä, jotka on rohkeasti heitettävä pois. Klassisin myytti on, että äiti on lapsille isää tärkeämpi. Väite on hyvä esimerkki menneiltä ajoilta, jota nykyajan tutkimus ei enää allekirjoita. Perheneuvoloissa myytinmurtajat ovat havainneet, että miehet haluavat lapsia syntyväksi perheeseen ja isät kykenevät myös olemaan isänä muillekin lapsille kuin vain biologisille jälkeläisilleen. Haasteita ja tekemistä riittää, mutta monet isät ovat jo ottaneet hyvin paikkansa perheissään jakaen vastuuta äidin kanssa.

 

 

Petre Pomell on helsinkiläinen psykiatrinen sairaanhoitaja, miestyöntekijä ja isä-valmentaja. Perheeseen kuuluu vaimon lisäksi 3,5 kk tyttövauva sekä eloisa ja vilkas juhannuksena 4 vuotta täyttävä poika.

kommentit

N9pMSO ifcirpenpxkd, [url=http://zvcpwuuuviub.com/]zvcpwuuuviub[/url], [link=http://blqnevsvwlyk.com/]blqnevsvwlyk[/link], http://dzkgyojbnwml.com/

Ma, 2010-04-19 00:19

Keskisuomalaisessa oli mielenkiintoisia kannaottoja eroseminaarista, jossa asiantuntijat ottivat kantaa eroperheiden pahoinvointiin, rahahuoliin, erolasten syrjäytymiseen, köyhyyteen jne jotka ovat seurausta avioeroista.
Myös isyyden kyseenalaistaminen, isän tärkeys lapselle nousi esiin.

Todella mielenkiintoisia uusia näkökulmia.

Keskisuomalainen 23.3.2011.

Lapsella oikeus isään ja äitiin.

http://www.ksml.fi/uutiset/eduskuntavaalit-2011/mielipidekirjoitukset/la...
----

>Grandfather. La, 2011-09-24 07:23

Löysin nämä sivut vasta hetki sitten.

Perheiden, lasten ja nuorten ongelmiin on alettu kiinnittämään huomiota, sekä järjerstämään luentoja lasten parissa työskenteleville vuodesta 2008 alkaen.

Luennot vuosilta 2008 - 2010, löytyvät tästä ketjusta.

Klikkaamalla punaisella värillä kirjoitettuja sanoja voi tutustus luennon aiheeseen, luennoitsijoihin, kohderyhmiin.

http://www.awen.fi/aikaisemmatluennot.html
----

>Grandfather. La, 2011-09-24 07:49

Lasten, nuorten ja perheiden ongelmiin on kiinnitetty huomiota, joita pyritään parantamaan kouluttamalla lastensuojelun parissa työskenteleviä henkiköitä

Awen Oy. Luennot 2011-2012.

Klikkaamalla punaisella kirjoitettuja sanoja, voit tutustua luennon aiheeseen, luennoitsijaan, kohderyhmiin, joille luennot on kohdistattu.

http://www.awen.fi/luennot.html
-----

>Grandfather. La, 2011-09-24 07:58

Tasa-arvoa vanhemmuuteen projekti-isät pois paitsiosta.

Erovanhemmuus nyt ja tulevaisuudessa.

Sosiaali- ja terveysministeriö Lahden Ammattikorkekoulu.

http://blogit.lamk.fi/tero-blogi/2011/10/

---

>Grandfather. Su, 2011-10-30 19:21

Kunpa tämä näkemys isyydestä löytäisi tiensä myös uusperheeseen. Useat lapset menettävät isänsä uusien vaimojen mustasukkaisuuden myötä. Ammattilaiset paapovat äitipuolten näkemyksiä ja tarpeita parisuhteen ensisijaisuudesta, ja saattavat jopa epäillä lastaan hoivaavaa isää insestistä tai vähintään emotionaalisesta sellaisesta. Kyllä naisten olisi nyt astuttava kiireen vilkkaa alas prinsessajalustalta niin, että saataisiin tasa-arvoa maailmaan.

>Hämmentynyt Ti, 2012-04-24 02:30

lisää kommentti

perhepaletti

Perhepaletti

Kotona sekä joskus ihan pihalla olevien vanhempien tuntoja siitä maailmasta, jossa lasten kanssa elämme.

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä