perhepaletti
Ida Pimenoffin kuvablogi
Kommentoi 17 Lue kommentit
Kuvagalleriaan pääset klikkaamalla ensimmäistä kuvaa:
Katso kuvat
Ideologia + lapsi = utopia
Kommentoi 1 Lue kommentitKerta toisensa jälkeen olen kuitenkin saanut oppia, kantapään kautta, ettei lapsi ole projekti vaan itsellinen ihminen, henkilö jolla on omat ajatuksensa ja mielipiteensä. Elämäkään ei ole projekti vaan elämää, arkea.
Otetaan nyt vaikka esimerkiksi ruoka. Kasvissyöjäpariskunnan esikoinen, jonka ruokavaliota on pohdittu monelta eettiseltä, ekologiselta ja terveydelliseltä kantilta, osoittautuukin allergikoksi. Hyvästi luomuruoka, sillä luomubataatin kilohinta sydäntalvella huimaa päätä, eikä satokausi edes jatku ympäri vuoden. Kasvaessaan esikoinen osoittautuu vielä ruoan suhteen epäluuloiseksi ja kieltäytyy syömästä suurinta osaa kasviksia ja hedelmiä, olivat ne sitten luomua tai eivät, kotiruokaa tai valmisruokaa. Jokainen saanee sellaisen lapsen kuin ansaitsee, joten vegetaristin lapsi syö kuin rekkamies.
Vaatepelastus kirpputoreilta
Perheeseen syntyy toinen lapsi, tietysti eri sukupuolta kuin ensimmäinen. Mikäs sen somempaa. Superäiti haluaa olla järkevä ja hankkia esikoiselle väritykseltään neutraaleja vaatteita, jotka voi sitten kierrättää kuopukselle. Vaan kun esikoinen on ehtinyt uhmaikään ja aloittanut päivähoidon. Tyylitietoiset pikkuneidit seurailevat päiväkodissa omia trendivirtauksiaan, ja esikoinen ilmoittaa painokkaasti, ettei housuja voi käyttää, koska vain sukkahousut jalassa voi olla prinsessa. Niin ja ainoa oikea väri on vaaleanpunainen. Äidin haaveet perusvärisistä unisex-vaatteista katoavat sitä myöten kun esikoinen perkaa aamuisin vaatekaappiaan.
Onneksi on kirpputorit ja mikä vielä parempaa, niitä löytyy netistä. Esikoinen saa pukeutua toivomallaan tavalla, sillä toinen toistaan suloisempia hepeneitä ja hömpötyksiä saa hyvin vähän käytettyinä pikkurahalla. Äitikin on tyytyväinen ja kokee olevansa vähän enemmän super. Ja kaikki tämä hoituu ilman että täytyy lähteä koluamaan kauppoja.
Jos haluaa hankkia ekologisia, kotimaisia tai muuten kestävän elämäntavan mukaisia lastentarvikkeita, saa varautua siihen, että tuotetta täytyy hakea kauempaa ja hinta tuskin on se halvin. Ja mikäpä sen mukavampaa, kuin kiertää kaupasta toiseen tai matkata kaupungin toiselle laidalle hakemaan vaikkapa kenkäparia. Lapsi, tai kaksi, on otettava mukaan sovittamaan, mikä tietää hikisiä hetkiä. Kuluttajalta vaaditaan melkoista pohjatyötä ja valveutuneisuutta, sillä ekologisuuden määrittäminen on vaikeaa, eikä edes valmistusmaata ole nykyään pakko tuotteessa ilmoittaa. Vielä vaikeampaa on määritellä, mikä lopulta on ekologista, jos huomioon otetaan tuotteen koko elinkaari.
Superäiti kihisee kiukusta ja turhautuu
Miksi vastuu ekologisesta kuluttamisesta kaadetaan ostajan niskaan ja miksi sen niin sanotun oikean vaihtoehdon pitää aina olla se kallein? Superäidin missiota toteutetaan lasten kustannuksella, kun yksinkertaisiakin päivittäistavaroita pitää lähteä hakemaan jostain muualta kuin lähikaupasta. Ja viimeistään silloin kun lapset ovat sairaana, valvottavat yön toisensa jälkeen ja äiti muistuttaa vaeltavaa haamua, lentää luomuruoan hankintaretki ensimmäisenä romukoppaan. Silloin syödään sitä mitä jaksetaan lähikaupasta hakea.
Pitäisikö ekologisuudelle viitata kintaalla ja mennä sieltä missä aita on matalin ja hinta halvin? Ovatko superäidin ideologiat vain kilpailua paremmuudesta ja omatunnon tyynnyttelyä? Jääkö tästä kaikesta lapsille mieleen vain se, että äidillä oli vino pino periaatteita, minkä vuoksi piti käyttää rumia vaatteita ja syödä outoja pöperöitä? Ehkäpä. Kintaan on kuitenkin viitattava päätöksentekijöihin, sillä ekologista kuluttamista voitaisiin monella tapaa helpottaa. Tuotteiden hintoihin voidaan vaikuttaa verotuksella ja taustainformaatiota voidaan tarjota ilman, että kuluttajan täytyy sitä erikseen etsiä. Superäidin sopii opetella myös antamaan itselleen armoa ja ottamaan rennommin. Toivottavasti lapset oppisivat edes olemaan kiinnostuneita ympäristöstään ja sen ilmiöistä. Se olisi jo paljon se.
Aura Neuvonen on 31-vuotias kahden pienen lapsen äiti, joka tekee töitä median parissa minkä äitiydeltään ehtii.
Linkit:
HS.fi: Esikoislapsi tekee vanhemmista ekologisia ainakin hetkeksi
Ekologisia vaihtoehtoja lapsiperheille facebook-ryhmä
Vihreäpolku.info: Valitaan ekologisia ja reiluja tuotteita
Vihreä Lanka: Lämpenevän maailman lapset
YLE Elävä arkisto: Vaippavuoresta kestovaippaan
Kuningaskuluttaja: Kestovaippa vaatii totuttelemista
Isille oikeutta, nyt ja tulevaisuudessa!
Kommentoi 6 Lue kommentitPuhtaasta äidin hoivan ideologiasta on nykyaikana siirrytty kohti jaetun vanhemmuuden ideologiaa. Tähän perustuu nykyisin myös isän asema nykyperheissä. Jaetussa vanhemmuudessa arvopohjana on sukupuolten tasa-arvo ja vanhemmuus nähdään hoito-ja kasvatustyönä, johon voi oppia sekä isä että äiti. Nykyajan isähän on täysin kykenevä halutessaan hoitamaan lasta siinä missä äitikin. Miehet toki tekevät tämän omalla tavallaan, eivätkä he enää tyydy olemaan vain ”vähän huonompia äitejä”.
Isyyden yksioikoinen määrittely on vaikeaa
Perinteisen heteronormatiivisen parisuhdeinstituution (ns. ydinperheen) lisäksi toimii isinä koko joukko valiomiehiä muissakin perhemuodoissa. Uusperheissä elää nykyisin jo noin 10 prosenttia kaikista isistä. Lisäksi isät ovat myös etävanhempia, jotka tapaavat lapsiaan yhteishuoltajuuden merkeissä. Yksinhuoltajaisiäkin on nykyisin jo noin viisi prosenttia.
Haasteet ja mahdollisuudet
Nykyajan isät ovat pitkälti aktiivisia toimijoita lastensa kanssa. He leikittävät ja osallistuvat lastensa kasvatukseen ja hoitoon hyvin. Moni isä onkin joutunut työstämään rajusti omaa näkemystään itsestään isänä, sillä miehen oma isä ei välttämättä ole kyennyt osallistumaan lastensa hoitoon ja isä on saattanut jäädä etäiseksi. Nykyajan isällä ei enää ole varaa olla etäinen ja tunnekylmä, joten tämän tiedostaminen on isille suuri haaste. Isänä kehittymisen ja kasvamisen tulee kuitenkin lähteä miehen omista lähtökohdista käsin. Mies ei saa uskoa, että äiti tai vaimo tietävät tarkalleen, kuinka ollaan hyvä isä. Naisilta puuttuu empiirinen kokemus miesten maailman mahdollisuuksista ja haasteista.
Tilastoja tutkimalla näemme, että isät eivät vieläkään hyödynnä kovin aktiivisesti heille suotuja mahdollisuuksia. Isyysvapaata osataan jo jotenkuten käyttää, mutta kuukauden mittaista isäkuukautta vietetään edelleen liian vähän. Tätä kirjoitettaessa eduskunta miettii kuumeisesti kuinka isiä saataisiin jäämään kotiin vieläkin pidemmäksi aikaa, joten todella isojen perhepoliittisten muutosten aika on käsillä. Allekirjoittaneelle tämä todistaa, että isät tunnustetaan vihdoinkin tasa-arvoisiksi hoivan antajiksi perheissä.
Myytit roskakoriin!
Yhteiskunnassa elää lukuisia isämyyttejä, jotka on rohkeasti heitettävä pois. Klassisin myytti on, että äiti on lapsille isää tärkeämpi. Väite on hyvä esimerkki menneiltä ajoilta, jota nykyajan tutkimus ei enää allekirjoita. Perheneuvoloissa myytinmurtajat ovat havainneet, että miehet haluavat lapsia syntyväksi perheeseen ja isät kykenevät myös olemaan isänä muillekin lapsille kuin vain biologisille jälkeläisilleen. Haasteita ja tekemistä riittää, mutta monet isät ovat jo ottaneet hyvin paikkansa perheissään jakaen vastuuta äidin kanssa.
Petre Pomell on helsinkiläinen psykiatrinen sairaanhoitaja, miestyöntekijä ja isä-valmentaja. Perheeseen kuuluu vaimon lisäksi 3,5 kk tyttövauva sekä eloisa ja vilkas juhannuksena 4 vuotta täyttävä poika.
Tyttöni mun
Kommentoi 0Kun tyttäreni syntyessä viisi ja puoli vuotta sitten äiti jäi sektion jäljiltä vielä harsittavaksi, pääsin heti tuoreena isänä parin tunnin ajaksi luomaan isä-tytärsuhdetta aivan kaksin vastasyntyneen prinsessan kanssa.
Sektiosta johtuen jouduimme myös vaihtamaan osastoa ja uusille synnyttäjille tilaa tehdäksemme siirryimme kahvitilan nurkkaan odottelemaan toiselta osastolta vapautuvaa huonetta. Kätilökään ei juuri ehtinyt kantaa huolta meidän olostamme, mutta eipä meillä tuossa ehtinyt suuren suurta hätää olla kahdestaankaan, kuten ei ole ollut tuon jälkeenkään.
Kuitenkin tuon parituntisen aikana, valvotun yön jälkeen, tuli ajateltua aika tarkkaan lapsen tulevaisuutta ja oraalla ollutta suhdettamme. Koin silloin vahvaa symboliikkaa tilanteessa, jossa minä jossain määrin avuttomana tuoreena isänä olin tullut jätetyksi kaksin vielä avuttomamman ja rinnan kaipuussaan peiton kulmaa hamuilevan tyttären kanssa.
Uusi maailma
Lapsen sukupuolesta ei ollut etukäteen tietoa, mutta varsinkin äidin vahva intuitio oli kertonut, että poika olisi tulossa. Se, että lapsi lopulta oli kuitenkin tyttö, aiheutti minuutin kestäneen alkuhämmennyksen jälkeen lähinnä tyytyväisyyttä. Ajattelin, että tytön kautta tulisin saamaan aikaisemmin mystisiksi jääneitä elämän alueita haltuuni ja pääsisin kurkistamaan maailmaan, jonka olemassaolon olen koko lyhyen pojan ja miehen elämäni ajan tajunnut mutta joka kuitenkin on jäänyt tyttöjen ja naisten kanssa vietetystä ajasta huolimatta osittain hämärän peittoon. Mikä riemastuttavan viaton hölmöläisen ajatus: tyttären isänä oppisin vihdoin ymmärtämään naisia ja naisten maailmaa!
Ihan tuolla tavalla homma ei kuitenkaan mennyt. Vaikka suhteemme lentävän lähdön jälkeenkin olen viettänyt lapseni kanssa varmaan keskimääräistä enemmän aikaa yhdessä ja olemme erittäin läheisiä, on aika moni tyttölapsen elämään liittyvä asia jäänyt minulle jossain määrin mysteeriksi. Esimerkiksi se jaksaa hämmästyttää, että vaikka olemme yrittäneet kasvattaa lastamme sukupuolineutraalisti ja mahdollisimman maanläheisesti, hän haluaa pukeutua pinkkiin, röyhelöihin ja paljetteihin aina kun siihen on tilaisuus. Ja vaikka hän on saanut nukkien lisäksi leluikseen myös autoja ja futiksia, niin jotenkin se hoivavietti ajaa kuitenkin varsin tyttömäisiin leikkeihin väkisinkin. Ja tätä kaikkea on joskus miehenä melko vaikea ymmärtää.
Siinäkin mielessä olin tyytyväinen tulokkaan sukupuoleen, että isyyteen valmistautuessani olin hieman pelännyt sitä, että olisinko patistanut mahdollista poikalasta liikaa samanlaisiin puuhiin, joista itse olen lapsena, nuorena ja aikuisenakin nauttinut. Olisinko ollut liian ärhäkkä patistaessani häntä pallopelien tai soittoharrastuksen maailmaan? Toisaalta ei ole lainkaan sanottua, että tyttären kohdalla välttäisin nämä sudenkuopat yhtään sen paremmin. Ehkä kuitenkin tyttären kohdalla ymmärtää paremmin sen, että hän ei välttämättä olekaan samanlainen kuin minä olen ollut. Poikaa ehkä tulisi ainakin tiedostamattaan pitämään enemmän omana kopionaan.
Isä vaikuttaa tyttäreen vahvasti
Isän ja tyttären suhde on kuitenkin varmaan monella tapaa aikaa erilainen kuin isän ja pojan. Tytär ei ole samassa määrin isänsä kilpailija kuin poika olisi. Tyttären ei tarvitse voittaa isää tai tulla tätä vahvemmaksi. Toisaalta tytär haluaa jossain elämänsä vaiheessa olla mahdollisimman viehättävä isänsä silmissä, joka saattaa tuoda suhteeseen omat jännitteensä. Isä kaikkine puolineen on tyttärelle hänen elämänsä alkuvaiheessa kattava otos koko miessukupuolesta, ja kaikki myöhemmät suhteet poikiin ja miehiin tulevat ainakin jossain määrin peilatuksi tätä suhdetta vasten. Onpa joku väittänyt niinkin, että tytär valitsee kumppanikseen mahdollisimman paljon isäänsä muistuttavan miehen.
Kahden kuukauden kuluttua meidän perheessämme on myös toinen lapsi. Uuden tulokkaan sukupuoli ei ole vielä tiedossa eikä sillä varsinaisesti ole väliäkään. Mutta vaikka tasapainon vuoksi poika olisi ehkä loogisempi toive, niin ajatus omasta roolistani kahden tyttölapsen isänä on sekin aika hykerryttävä ajatus.
Mikko Mäkelä on lastentarhanopettaja, kasvatustieteen opiskelija ja kaupunginvaltuutettu Vantaalta. Perheeseen kuuluvat perulaissyntyinen vaimo, 5-vuotias tyttö sekä keväällä maailmaan pullahtava maha-asukki.
Kirjoja aiheesta
Marone, Nicky: Isä ja tytär - miten isä auttaa tytärtään onnistumaan (1993)
Laurila, Anja: Isäni tytär - isäkuva ja naisen identiteetti (1997)
Karonen, Vesa: Tyttö, nainen, naisellisuus - psykoanalyyttinen näkökulma (1992)
Siltanen, Rauni: Isänrakkautta vaille nainen - puheita terapiassa (1995)
Laurson, Marianne: Isä, elämäni ensimmäinen mies (1989)
Vähemmän! Hitaammin! Myös lapsille
Kommentoi 2 Lue kommentitKiireinen pikkuäiti vilkaisi taakseen, jatkoi menoaan ja totesi kärsimättömällä äänellä: ”Tule reippaasti! Ei saa jäädä maleksimaan.” Totesin katsovani itseäni tyttäressäni. Tällaistako arkea minä tarjoan lapselleni? Onko minulla aina niin kiire, etten malta edes pysähtyä vaikka lapseni pyytää? Ohikiitävän hetken pystyin aavistelemaan, miltä se mahtaa tuntua pienestä kuusivuotiaasta.
Jokainen lapsiperheen vanhempi tietää, että usein arjessa aika on kortilla ja jatkuvasti on huono omatunto siitä, miten vähän aikaa jää joutilaalle oleskelulle. Ne lyhyet yhteiset tunnit päivittäisten arkirutiinien lomassa täytyisi osata käyttää järkevästi, kun pitäisi ennättää järjestää aikaa lasten virikkeille, harrastuksille, sosiaaliselle elämälle ja itselle. Usein samalla omassa päässä pyörii jo seuraavan päivän velvoitteet ja kaiken lisäksi pitäisi ennättää hoitaa miljoona pientä arjen asiaa. Vähemmästäkin stressaantuu.
Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen varoittelee vanhempia arjen kiire- ja stressiansasta. Aikuisten stressi ja kiire ovat lapsille myrkkyä. Lapset eivät käsitä stressin merkitystä samoin kuin aikuiset, mutta he kuitenkin aistivat perheen stressaantuneen ilmapiirin. Sinkkosen mukaan voi olla tuhoisaa lapsen aivojen kehitykselle, kun stressi jatkuvasti ylikuormittaa vielä kehittymässä olevaa järjestelmää.
Kasvatammeko lapsia kiireen kulttuurissa?
Tottuvatko lapset jo päiväkoti-iästä alkaen siihen, että elämä on aina aikataulutettua ja että koko ajan täytyy tapahtua jotakin? Kuka opettaisi lapsille olemisen taitoa? Lapsikeskeinen kasvatusideologia nosti päätään ensimmäisen kerran 1800-luvun lopulla, ja lapsikeskeisyys on yhä kasvatustyön keskeisimpiä haasteita. Mitä lapsikeskeisyys on? Usein lapsikeskeisyys mielletään niin, että lapsi saa tehdä asioita lapselle ominaisella tavalla yhdessä muiden lasten kanssa. Aikuisen rooli on olla läsnä tukemassa lasten yhteistä tekemistä. Tämäkin näkökulma on hyvin suorituskeskeinen. Viime syksyn varhaiskasvatusmessuilla pitämällään luennolla erityislastentarhanopettaja Jari Tiensuu kyseenalaisti kasvatuksen suorituskeskeisyyden ja kysyi: ”Entäs jos vaan pidettäis niitä sylissä?”
Niin. Mitä jos jatkuvan tekemisen ja pakkomielteisen virikkeiden tarjoamisen sijaan me vanhemmat käyttäisimmekin kaiken tämän tarmon ajan tarjoamiseen? Siihen, että omalla esimerkillämme opettaisimme lapsia nauttimaan kiireettömyydestä, joutilaisuudesta ja pelkästä läsnäolosta. Ei ole tarkoitus, että pitäisi jäädä sohvan nurkkaan pyörittämään peukaloita, mutta jos pyrkisi edes siihen, että arjen rutiinit rullaavat omaa tahtiaan ja omalla painollaan kelloon vilkuilematta.
Lasten slow
Maailmalta on Suomeenkin levinnyt Slow movement-ideologia, jolla pyritään eroon aikaköyhyydestä. Tämä ideologia tuntuu houkuttavan eniten, harmi kyllä, kiireisiä sinkkuja. Mistä lapsille saataisiin oma slow movement, jonka edustajat pyrkisivät takaamaan lapsille kiireettömyyttä eli sitä, mitä lapset eniten kaipaavat?
Noin viikko sen jälkeen, kun olin ollut tyttäreni kanssa kauppareissulla, sain kesken päivän hoidosta puhelun. Tyttärelleni oli noussut äkillinen kuume, ja hain voimattoman, kekäleisen kuuman tytön kotiin hoidosta kesken päivän. Laittaessani lasta kotona unille päätin heittää kiireen ja velvoitteet nurkkaan, ja käydä itsekin torkuille hänen viereensä. Uninen lapsi hymyili onnesta ja kietoi kätensä kaulaani: ”Äiti, onpa ihanaa, että me ollaan vaan, sinä ja minä. Eikä tartte tehdä mitään.”
Lotta Ulvelin on 31-vuotias opiskelija, jolla on myös työura kasvatus- ja lastensuojelutyössä. Perheeseen kuuluvat mies ja lapset: tyttö 7 v. ja poika 2 v. sekä toukokuussa syntyvä vauva.
Lue myös:
Taloussanomat: Kiire painaa yhä nuorempia
Jari Sinkkonen: Mitä lapsi tarvitsee hyvään kasvuun (WSOY)
kirjoittajasta
Kotona sekä joskus ihan pihalla olevien vanhempien tuntoja siitä maailmasta, jossa lasten kanssa elämme.
kommentoiduimmat