Tyttöni mun

Kun tyttäreni syntyessä viisi ja puoli vuotta sitten äiti jäi sektion jäljiltä vielä harsittavaksi, pääsin heti tuoreena isänä parin tunnin ajaksi luomaan isä-tytärsuhdetta aivan kaksin vastasyntyneen prinsessan kanssa.

Sektiosta johtuen jouduimme myös vaihtamaan osastoa ja uusille synnyttäjille tilaa tehdäksemme siirryimme kahvitilan nurkkaan odottelemaan toiselta osastolta vapautuvaa huonetta. Kätilökään ei juuri ehtinyt kantaa huolta meidän olostamme, mutta eipä meillä tuossa ehtinyt suuren suurta hätää olla kahdestaankaan, kuten ei ole ollut tuon jälkeenkään.

Kuitenkin tuon parituntisen aikana, valvotun yön jälkeen, tuli ajateltua aika tarkkaan lapsen tulevaisuutta ja oraalla ollutta suhdettamme. Koin silloin vahvaa symboliikkaa tilanteessa, jossa minä jossain määrin avuttomana tuoreena isänä olin tullut jätetyksi kaksin vielä avuttomamman ja rinnan kaipuussaan peiton kulmaa hamuilevan tyttären kanssa.

Uusi maailma

Lapsen sukupuolesta ei ollut etukäteen tietoa, mutta varsinkin äidin vahva intuitio oli kertonut, että poika olisi tulossa. Se, että lapsi lopulta oli kuitenkin tyttö, aiheutti minuutin kestäneen alkuhämmennyksen jälkeen lähinnä tyytyväisyyttä. Ajattelin, että tytön kautta tulisin saamaan aikaisemmin mystisiksi jääneitä elämän alueita haltuuni ja pääsisin kurkistamaan maailmaan, jonka olemassaolon olen koko lyhyen pojan ja miehen elämäni ajan tajunnut mutta joka kuitenkin on jäänyt tyttöjen ja naisten kanssa vietetystä ajasta huolimatta osittain hämärän peittoon. Mikä riemastuttavan viaton hölmöläisen ajatus: tyttären isänä oppisin vihdoin ymmärtämään naisia ja naisten maailmaa!

Ihan tuolla tavalla homma ei kuitenkaan mennyt. Vaikka suhteemme lentävän lähdön jälkeenkin olen viettänyt lapseni kanssa varmaan keskimääräistä enemmän aikaa yhdessä ja olemme erittäin läheisiä, on aika moni tyttölapsen elämään liittyvä asia jäänyt minulle jossain määrin mysteeriksi. Esimerkiksi se jaksaa hämmästyttää, että vaikka olemme yrittäneet kasvattaa lastamme sukupuolineutraalisti ja mahdollisimman maanläheisesti, hän haluaa pukeutua pinkkiin, röyhelöihin ja paljetteihin aina kun siihen on tilaisuus. Ja vaikka hän on saanut nukkien lisäksi leluikseen myös autoja ja futiksia, niin jotenkin se hoivavietti ajaa kuitenkin varsin tyttömäisiin leikkeihin väkisinkin. Ja tätä kaikkea on joskus miehenä melko vaikea ymmärtää.

Siinäkin mielessä olin tyytyväinen tulokkaan sukupuoleen, että isyyteen valmistautuessani olin hieman pelännyt sitä, että olisinko patistanut mahdollista poikalasta liikaa samanlaisiin puuhiin, joista itse olen lapsena, nuorena ja aikuisenakin nauttinut. Olisinko ollut liian ärhäkkä patistaessani häntä pallopelien tai soittoharrastuksen maailmaan? Toisaalta ei ole lainkaan sanottua, että tyttären kohdalla välttäisin nämä sudenkuopat yhtään sen paremmin. Ehkä kuitenkin tyttären kohdalla ymmärtää paremmin sen, että hän ei välttämättä olekaan samanlainen kuin minä olen ollut. Poikaa ehkä tulisi ainakin tiedostamattaan pitämään enemmän omana kopionaan.

Isä vaikuttaa tyttäreen vahvasti

Isän ja tyttären suhde on kuitenkin varmaan monella tapaa aikaa erilainen kuin isän ja pojan. Tytär ei ole samassa määrin isänsä kilpailija kuin poika olisi. Tyttären ei tarvitse voittaa isää tai tulla tätä vahvemmaksi. Toisaalta tytär haluaa jossain elämänsä vaiheessa olla mahdollisimman viehättävä isänsä silmissä, joka saattaa tuoda suhteeseen omat jännitteensä. Isä kaikkine puolineen on tyttärelle hänen elämänsä alkuvaiheessa kattava otos koko miessukupuolesta, ja kaikki myöhemmät suhteet poikiin ja miehiin tulevat ainakin jossain määrin peilatuksi tätä suhdetta vasten. Onpa joku väittänyt niinkin, että tytär valitsee kumppanikseen mahdollisimman paljon isäänsä muistuttavan miehen.

Kahden kuukauden kuluttua meidän perheessämme on myös toinen lapsi. Uuden tulokkaan sukupuoli ei ole vielä tiedossa eikä sillä varsinaisesti ole väliäkään. Mutta vaikka tasapainon vuoksi poika olisi ehkä loogisempi toive, niin ajatus omasta roolistani kahden tyttölapsen isänä on sekin aika hykerryttävä ajatus.

Mikko Mäkelä on lastentarhanopettaja, kasvatustieteen opiskelija ja kaupunginvaltuutettu Vantaalta. Perheeseen kuuluvat perulaissyntyinen vaimo, 5-vuotias tyttö sekä keväällä maailmaan pullahtava maha-asukki.

Kirjoja aiheesta

Marone, Nicky: Isä ja tytär - miten isä auttaa tytärtään onnistumaan (1993)
Laurila, Anja: Isäni tytär - isäkuva ja naisen identiteetti (1997)
Karonen, Vesa: Tyttö, nainen, naisellisuus - psykoanalyyttinen näkökulma (1992)
Siltanen, Rauni: Isänrakkautta vaille nainen - puheita terapiassa (1995)
Laurson, Marianne: Isä, elämäni ensimmäinen mies (1989)