[Kuvassa Mr. Big -yhtyeen Eddie Carter ja Vince Chaulk]
Hard rockin superyhtyeet olivat 80-luvun lopun ilmiö. Joidenkin yhtyeiden uran lähdettyä pohjaa kohden, saivat monet muusikot uutta nostetta uralleen etsimällä kohtalokumppaneita muista yhtyeistä ja lyöttäytymällä yhteen.
Tai sitten teki vaan mieli kokeilla josko se kuuluisa ”ruoho” todella olisi vihreämpää aidan toisella puolella – musiikillinenkin syrjähyppy saattoi kiinnostaa, jos ei normaalitilanne muuten enää kiinnostanutkaan.
Kukapa sitä haluaisi olla mukana bändissä, joka ei kehity mihinkään
Taustalla oli mahdollisesti myös tulehtuneita ihmissuhteita tai musiikillisia erimielisyyksiä, joten uusien kumppaneiden etsiminen tuntui vain luontevalta. Vähintään kolmen superyhtyeen jäsenistöstä piti olla alan harrastajien tunnustama, tunnettu nimi, mutta lähes jokaisessa superyhtyeessä oli yksi pakollinen unknown-jäsen, joilla ei välttämättä ollut taustalla studio- tai sessiomuusikon uraa kummempaa. Yleensä tällainen jäsen oli bändin rumpali.
Styxin Tommy Shaw, Night Rangerin Jack Blades, Ted Nugent ja Michael Cartellone; näistä jälkimmäinen oli juuri se yllämainittu sessiomuusikko-rumpali. Yhtyeen nimi oli Damn Yankees ja sen debyyttilevyä myytiin Yhdysvalloissa tuplaplatinaan oikeuttava määrä, sinkku High Enough oli sekin parhaimmillaan Yhdysvaltain sinkkulistan kolmonen. Kakkoslevy Don’t Tread:in jälkeen ei pitkään jatkanut superyhtyeenä tai minään muunakaan yhtyeenä, joskin paluuta on aina silloin tällöin viritelty. Pohjois-Amerikan ulkopuolella ei mainittavaa menestystä tullut.
1980-luvulla aloittaneista superyhtyeistä Mr.Big on ajankohtaisin siinä mielessä, että bändi on juuri ilmoittanut palaavansa keikoille
Bad English oli näistä superkokoonpanoista musiikillisesti lähinnä Harri Rankan sydäntä. Journeyn Neal Schonin ja Jonathan Cainin sekä The Babysin Ricky Phillipsin ja John Waiten (jolla toki oli menestyksekäs soolourakin, muistanet hitin Missing You) lisäksi yhtyettä täydensi se –ainakin siinä vaiheessa- tuntematon rumpali Deen Castronovo. Tämäkin ryhmä julkaisi kaksi mainiota levyä, joista klassikkostatuksen ansaitseva debyytti on juuri uudelleenjulkaistu cd-muodossa. Toimii edelleen loistavasti! Tsekkaa vaikka hittibiisi When I See You Smile.
1980-luvulla aloittaneista superyhtyeistä Mr.Big on ajankohtaisin siinä mielessä, että bändi on juuri ilmoittanut palaavansa keikoille. Comeback tapahtuu tietysti Japanissa, koska siellä tuntuu aina vain riittävän yleisöä hard rockille, mutta luultavaa ja jopa toivottavaa on, että paluu ulottuu muillekin mantereille. Soolona semi-menestynyt vokalisti Eric Martin, Racer-X–yhtyeessä kitaroinut Paul Gilbert, mm. Talas- ja David Lee Rothin yhtyeissä kannuksensa ansainnut hirmubasisti Billy Sheehan sekä –jälleen kerran vähemmän tunnettu.- rumpali Pat Torpey muistetaan hitistä To Be With You, joka akustisena balladina tietysti antoi ihan väärän kuvan yhtyeen musiikillisesta annista.
Asia oli 80-luvun alun superbändi, jonka rumpali oli –tässä tapauksessa- ryhmän tunnetuimpia jäseniä
Vielä on mainittava superyhtye 80-luvun alusta, sillä sekin on ajankohtainen. Asia oli 80-luvun alun superbändi, jonka rumpali oli –tässä tapauksessa- ryhmän tunnetuimpia jäseniä. Asian musiikki oli melodista joskin kunnianhimoista aor-rokkia. Kunnianhimoisuus johtui siitä, että yhtyeen jäsenillä oli progressiivinen rock-menneisyys. John Wetton (mm. ex-King Crimson), Steve Howe (Yes), Carl Palmer (ELP) ja Geoff Downes (Yes, Buggles) saivat mainetta ja mammonaa parilla yhteisellä levyllään yhteensä enemmän kuin pelkällä progen soittamisella olisi ikinä saanut. Ja katso: kokoonpano teki pari vuotta sitten comebackin ja julkaisi kerrassaan mainion Phoenix-albumin. Heat of the Moment oli Asian suurin hitti 80-luvulla.
Red Hot Chili Peppersin Chad Smith nimittäin hoitaa paukutuspuolen ja saa verratonta seuraa alan konkareista: Sammy Hagar, Michael Anthony ja Joe Satrian
Superbändien listaa voisi hyvin jatkaa vaikka sellaisilla nimillä kuin Blue Murder, The Firm tai Badlands. Tuodaksemme 80-luvun lopun lähemmäksi tätä päivää, on todettava, ettei superyhtyeiden aika ei suinkaan ole ohi! Ilmeisesti vielä tämän kevään aikana julkaisee ensilevynsä Chickenfoot–niminen superyhtye, jonka riveissä ei sitten ole sitä ”pakollista” tuntematonta sessiorumpalia. Red Hot Chili Peppersin Chad Smith nimittäin hoitaa paukutuspuolen ja saa verratonta seuraa alan konkareista: Sammy Hagar, Michael Anthony ja Joe Satriani. Samoista ukkeleista muodostunut kokoonpano olisi tosin voinut syntyä ja herättää ihastusta jo 80- tai 90-luvuillakin, mutta meikälle toimii kyllä 2000-luvullakin, vaikken ole kuullut vielä nuottiakaan Chickenfootin musiikkia.
Eipä ole mielenkiintoisempaa superyhtyettä vähään aikaan koettu.
