Rockilla on ollut Kiinassa kivinen tie. 20 vuotta sitten, Tiananmenin aukion veristen protestien jälkeen rock eli Kiinassa ensimmaista nousukauttaan. Mutta vaikka uusia bändejä perustettiin ja keikkoja oli paljon, ei kiinalainen rock siltikään löytänyt suurta yleisöä yli biljoonan ihmisen maasta.
Valtion media kieltäytyi järjestelmällisesti esittämästä rockia ja keikkailumahdollisuuksia ryhdyttiin supistamaan. Pikkuhiljaa Pekingin lentoon lähtenyt rokkiskene tukahdutettiin olemattomiin, kuuleman mukaan niin pieneksi, että 90-luvun puolivälissä pekingiläisten yhtyeiden lukumäärän saatoi laskea yhden ihmisen sormilla ja varpailla.
Yleisöön ei uppoa enää mikä tahansa ulkomaalainen sonta
2000-luvulla kiinalainen rokkisekene lähti uuteen nousuun. Aluksi monet bändeistä olivat pelkkää länsimaisten yhtyeiden imitointia ja suurin osa ulkomailta vierailevista yhtyeistä B-luokan tuntemattomia bändejä.
Mm. Myspacen synty vuonna 2003 muutti rysäyksella kaiken. Muutama vuosi siitä eteenpäin näytti jo siltä, että melkein kaikki yhdysvaltalaiset populaarikulttuurin merkittävät mediat lähettivat toimittajiaan Kiinaan tsekkaamaan paikallisen rockin tilaa.
Nyt, vuonna 2009 Pekingissä lasketaan olevan yli 2000 rock bändiä, eikä yleisöön uppoa enää mikä tahansa ulkomaalainen sonta. Pekingin merkittävimmillä klubeilla kuten Mao Livehousessa tai D22:ssa on melkein joka ilta keikka.
Monen mielestä Kiina-rock elää nyt historiansa voimakkainta kautta.
Musiikkikin on tuttua. Sitä samaa kolmea sointua, jota kuulee kaikkialla
Mao Livehousessa on tavastiamainen tunnelma. Helmikuisessa punkrockillassa lavalla rähisee kiinalainen THE NONAME.
Sanoja ei ymmärrä, mutta asenne on hyvä. Lyriikoiden toivoisikin olevan yhteiskunnallisia, mutta ikävä kyllä ne eivät ole. Ei Kiinassa voi, kertoo yhtyeen laulaja Ray.
5 henkisen yhtyeen jokaisella jäsenellä on päällään tuttuja bändipaitoja, länsimaisia. Musiikkikin on tuttua. Sitä samaa kolmea sointua, jota kuulee kaikkialla.
Viime vuonna THE NONAME keikkaili Saksassa, Tsekeissä ja Italiassa. Se oli helppoa, sillä yhtye levyttää sakalaiselle levy-yhtiölle. Ray näkee tämän ainoana vaihtoehtona menestyä kiinalaisena yhtyeenä ja uskoo, että tulevaisuudessa yhä useampi länsimainen levy-yhtiö kiinnostuu kiinalaisista rock yhtyeistä.
Ihan samoissa musiikkivaikutteissahan nuori kiinalainen rock-sukupolvi on elänyt kuin minäkin
Moni Pekingiin matkaaja, itseni mukaan lukien, odottaa paikallisilta rock keikoilta mieletöntä exotiikkaa. Täällä ollessa se tuntuu kuitenkin hassulta; ihan samoissa musiikkivaikutteissahan nuori kiinalainen rock-sukupolvi on elänyt kuin minäkin.
Exoottisuushaaveet hylättyäni, haluaisin silti kuulla jotain originellimpää kuin kolmen soinnun peruskaavaa Blue Monday farkkuiselta laihalta pojalta tai The Clash-paitaiselta irokeesipäältä.
Seuraavaksi aionkin hakeutua katsomaan tammikussa ensimmäisen albuminsa julkaissutta kolmen naisen yhtyettä Ourself Beside Me, joka kuulemma räjäyttää mielen ja tyydyttää originelliyden kaipuun. Ehkä matkallani kiinalaiseen rockiin löytyy useita erikoislaatuisia helmiä.
